Katja Tukiainen

Helsingissä asuva ja työskentelevä taidemaalari ja sarjakuvataiteilija

Katja Maarit Tukiainen (s. 1969 Pori[1]) on Helsingissä asuva ja työskentelevä kuvataiteilija.

Katja Maarit Tukiainen
Katja Tukiainen Lahden kirjamessuilla vuonna 2009.
Katja Tukiainen Lahden kirjamessuilla vuonna 2009.
Henkilötiedot
Syntynyt1969
Pori
Ammatti taidemaalari
sarjakuvataiteilija
kuvataiteilija
Aiheesta muualla
Kotisivut

Opinnot ja ura

muokkaa

Katja Tukiainen opiskeli 1990–1996 Taiteen maisteriksi Taideteollisessa korkeakoulussa ja Venetsian taideakatemiassa 1994–1995. Kuvataiteen maisteriksi hän valmistui 2009 Kuvataideakatemian maalaustaiteen osastolta. Tukiainen valmistui Kuvataiteen tohtoriksi Taideyliopiston Kuvataideakatemiasta toukokuussa 2022. Hänen maalaten ja kirjoittaen tehty tohtorin opinnäytteensä on nimeltään Tyttöarmeija, kerronnallinen maalaus tilassa.[2]

Tukiainen osallistui ensimmäisiä kertoja yhteisnäyttelyihin maalauksillaan 1990-luvun alkupuolella, samoihin aikoihin kun hän julkaisi ensimmäisiä sarjakuviaan Naarassarjat-sarjakuvalehdessä. Tukiainen on pitänyt maalausnäyttelyitä vuodesta 1995, ja vuonna 1997 hän julkaisi ensimmäisen sarjakuva-albuminsa. Maalauksillaan ja maalaussarjoillaan Tukiainen on osallistunut mm. Nuorten näyttelyyn (2001), Suomen taiteilijan vuosinäyttelyyn (2001) ja Mäntän kuvataideviikoille (2001) ja useisiin näyttelyihin myös Suomen ulkopuolella. Tukiaisen yksityisnäyttelyitä on ollut muun muassa Galerie Forsblomilla (2011, 2013, 2020), Bakeliittibambissa (1998, 1999, 2001, 2003, 2005 ja 2006) ja EMMAssa.

Katja Tukiaisen esikoissarjakuva-albumi oli Tyttöjen leikit (1997). Toinen albumi Tyttö ja Mummo (1998) kuvasi nuoren tytön ja tytön isoäidin välistä ystävyyttä. Tukiaisen sarjakuvakirjat Postia Intiasta (2002) ja Rusina (2004) ovat myös omaelämäkerrallista sarjakuvaa. Tukiainen on sarjakuva-albumien lisäksi julkaissut sarjakuvanovelleja ja lyhyempiä sarjakuvakertomuksia sekä kuvittanut lastenkirjoja (muun muassa Sari Peltoniemen Kukka Kaalinen -kirjoja). Hän myös kuvittanut Pauli Kallion kirjoittamaa Kramppeja & nyrjähdyksiä sarjakuvia.

Suomen sarjakuvaseuran Puupäähattu-palkinnon Tukiainen sai vuonna 2003. Muotoilun valtionpalkinnon Tukiainen sai vuonna 2007 ensimmäisenä sarjakuvataiteilijana.[3] Vuonna 2011 hänelle myönnettiin Suomen Taideyhdistyksen William Thuring -nimikkopalkinto.

Yksityiselämä

muokkaa

Katja Tukiaisen aviopuoliso on sarjakuvataiteilija Matti Hagelberg. Heillä on vuonna 2004 syntynyt lapsi. Katja Tukiaisen vanhemmat ovat farmaseutti Ulla-Maija Tukiainen (o.s. Hiidenhovi) ja rovasti Tapani Tukiainen.lähde?

Julkaisuja

muokkaa

Merkittävimmät yksityisnäyttelyt viime vuosilta

2025

Pink GIRLS, PoCo Museum, Tallinn (EE)[4]

Katja Tukiainen, Art Center Salmela, Mäntyharju (FI)[5]

2024

Small Paintings Big Bows, Auran Galleria, Turku (FI)[6]

The Circus, Finlayson Art Area & Galleria Himmelblau, Tampere (FI)[7]

2023

The Secret Society, Makasiini Contemporary, Turku (FI)[8]

The name of the colour is the GIRL, Galleria Snow, Berlin (DE)

2022

Painted Paths, Gallery Halmetoja, Helsinki (FI)[9]

Merkittävimmät ryhmänäyttelyt viime vuosilta

2025

Haihtuva, Artist Home Erkkola Museum, Tuusula (FI)[10]

2024

Truly Yours, Salo Art Museum, Salo (FI)[11]

Bambi Forever!, HAM Helsinki Art Museum, Helsinki (FI) [12]

Pillow Talk, Vaasa Arthall, Vaasa (FI)

Fortune Teller by Katja & Matti's Detective Agency, Finlayson Art Area, Tampere (FI)[13]

Claws and Connections – All the World’s Senses, Kuva/Tila, Helsinki (FI)[14]

2023

Haaveita ja näkyjä – nykytaidetta Nelimarkka-Rahastosta, Halosenniemi, Tuusula (FI)[15]

Katja & Matti's Detective Agency, Danielson-Kalmarin Huvila, Vääksy (FI)

About Art, Summer Exhibition, Logomo, Turku (FI)

Ding Dong -From Jenny and Antti Wihuri Foundation Collection, Rovaniemi Art Museum, Rovaniemi (FI)

2022

Morning Coffee on the Roof of a Town, Serlachius Museum Gösta, Mänttä (FI)

OpenArt, Örebro (SE)

NordArt, Kunstwerk Carlshütte, Rendsburg/Büdelsdorf (DE)

Personal Structures, Palazzo Bembo, Venice (IT)

Taiteilijamonografiat

muokkaa
  • KATJA TUKIAINEN WORKS PART TWO ( 2008 - 2013, artikkelit: Riiko Sakkinen, Katja Tukiainen, Raul Zamudio, kieli: suomi ja englanti, 216 sivua, Parvs Publishing 2013)
  • KATJA TUKIAINEN WORKS ( 1999 - 2007, artikkeli: Timo Valjakka, kieli: suomi, englanti ja ranska, 112 sivua, Daada kustannus 2007)

Sarjakuvakirjat

muokkaa
  • Tyttöjen leikit (Jalava, 1997)
  • Tyttö ja mummo (Jalava, 1999)
  • Halusin olla prinsessa (Suomen yrityslehdet, 1999)
  • Postia Intiasta (Suomen yrityslehdet, 2002)
  • Rusina (Like, 2008)

Lasten sarjakuvakirjat

muokkaa

Kuvituksia

muokkaa
  • Löytöretkeilijä Kukka Kaalinen (kirjoittanut Sari Peltoniemi, Tammi 2000)
  • Kukka Kaalinen koulutiellä (kirjoittanut Sari Peltoniemi, Tammi 2002)
  • Pihalla (kirjoittanut Tapani Bagge, Tammi 2002)
  • Meidän koulun dinosaurus (kirjoittanut Tittamari Marttinen, Tammi 2003)
  • Näin pienissä kengissä (kirjoittanut Eppu Nuotio, Tammi 2003)
  • Mimmi Moun ilotaika (kirjoittanut Maria Peura, Tammi 2004)
  • Kukka Kaalinen pulkassa (kirjoittanut Sari Peltoniemi, Tammi 2004)
  • Ulkona (kirjoittanut Tapani Bagge, Tammi 2004)
  • Kylässä (kirjoittanut Tapani Bagge, Tammi 2005)
  • Yöllä (kirjoittanut Tapani Bagge, Tammi 2006)

Lähteet

muokkaa
  1. Katja Tukiainen taiteilijamatrikkelissa
  2. Katja Tukiaisen opinnäytetyö
  3. YLE Uutiset: Muotoilun valtionpalkinto sarjakuvantekijä Katja Tukiaiselle 15. toukokuuta 2007. YLE Uutiset. Viitattu 15. toukokuuta 2007.
  4. poco.art - PoCo - Pop and Contemporary Art Museum poco.art. 12.5.2023. Viitattu 2.3.2025. (englanniksi)
  5. Taidekeskus Salmela - Sydämellisesti tervetuloa Taidekeskus Salmela. Arkistoitu 22.2.2025. Viitattu 2.3.2025.
  6. Auran Galleria Auran Galleria. Viitattu 2.3.2025. (englanniksi)
  7. Finlayson Art Area 2024 finlaysonartarea.fi. Viitattu 2.3.2025.
  8. Makasiini Contemporary Makasiini Contemporary. Viitattu 2.3.2025. (englanniksi)
  9. Gallery Halmetoja Gallery Halmetoja. Viitattu 2.3.2025. (englanniksi)
  10. Erkkola www.erkkola.fi. Viitattu 2.3.2025.
  11. Etusivu Salontaidemuseo. Viitattu 2.3.2025.
  12. Etusivu HAM. 9.8.2024. Viitattu 2.3.2025.
  13. Finlayson Art Area 2024 finlaysonartarea.fi. Viitattu 2.3.2025.
  14. Kynsiä ja kytköksiä – kaikki maailman aistittava kuvatila.uniarts.fi. Viitattu 2.3.2025. (englanniksi)
  15. Halosenniemi www.halosenniemi.fi. Viitattu 2.3.2025.

Aiheesta muualla

muokkaa