Avaa päävalikko

Kasvissyönti

Ihmisen pidättäytymistä eläinten syönnistä
(Ohjattu sivulta Kasvisruokavalio)
Tämä artikkeli käsittelee ihmisten ruokavaliota. Kasvinsyöjäeläimistä kertoo artikkeli kasvinsyöjä.
Kasvikunnan tuotteita

Kasvissyönti eli vegetarismi on tarkoittanut perinteisesti pidättäytymistä lihan ja kalan tai lihan, kalan ja kananmunien syönnistä taikka kaikesta eläinperäisestä ravinnosta pidättäytymistä, jolloin myöskään juusto ja muut meijerituotteet eivät tule kyseeseen. Jälkimmäisestä vaihtoehdosta käytetään nimitystä tiukka kasvisruokavalio (”strict vegetarianism”).

Kasvissyönnin määritelmä vaihtelee ajallisesti, kulttuurisesti ja maittain. Kasvisruoka on määritelty länsimaissa perinteisesti kansainvälisen kasvissyöjien liiton käyttämän 1800-luvulta peräisin olevan määritelmän mukaan ruoaksi, joka ei sisällä lihaa tai kalaa. Eläinperäisestä ravinnosta on siis perinteisesti sallittu eläinten tuotokset, kuten maidon, kananmunan ja hunajan nauttiminen, minkä vuoksi vegetaristeja on kutsuttu myös laktovegetaristeiksi tai lakto-ovo-vegetaristeiksi.[1] Intiassa taas munansyönti ei ole kuulunut vegetarsismiin, vaan ainoastaan meijerituotteiden ja hunajan käyttö kasvikunnan tuotteiden lisäksi.

Euroopan Komission mukaan mitään eläinperäisiä ainesosia sisältävää ruokaa ei saa kutsua kasvisruoaksi[2].

Vegaanit eivät käytä lainkaan eläinkunnan tuotteita. Ravitsemustieteellisissä tutkimuksissa vegaaneista käytetään termiä ”strict vegetarian” (tiukka kasvissyöjä). Eläinperäisiä tuotteita korvaavien tuotteiden, kuten kasvimaitojen, saatavuuden paraneminen on lisännyt veganismin suosiota länsimaissa.lähde?

Maailman suurimman ravintoasiantuntijoiden yhdistyksen, Academy of Nutrition and Dieteticsin mukaan oikeaoppisesti suunniteltu vegaaniruokavalio sopii kaikkiin elämänvaiheisiin ja se voi ehkäistä ja hoitaa tiettyjä tauteja, mikäli ruokavalion noudattajat saavat kasvisravinnosta puuttuvan mikrobiperäisen B12-vitamiinin vitaminoiduista elintarvikkeista tai kaupallisista ravintolisistä[3]. Vegaanien pitäisi nauttia lisäksi myös merilevää tai jodivalmistetta riittävän jodinsaannin turvaamiseksi[4].

Syyt kasvissyöntiin voivat olla esimerkiksi ekologisia, eettisiä, poliittisia, uskonnollisia tai terveydellisiä.

YleisyysMuokkaa

Kasvissyönti lienee yleisintä Intiassa, jonka väestöstä noin 20 prosenttia on tuoreimpien arvioiden mukaan ollut perinteisesti laktovegetaareja. Intialaisten lihan ja kananmunien syönnistä pidättäytyminen ei liity köyhyyteen, vaan intialaiset laktovegetaarit ovat päin vastoin tavallista parempituloisia.[5]

Ruotsissa kasvissyöjiä oli puoli prosenttia Ruotsin elintarvikeviraston vuonna 2001 tekemän tutkimuksen mukaan[6], mutta Ruotsin eläinoikeusjärjestön vuonna 2014 teettämän tutkimuksen mukaan Ruotsissa oli yhteensä kymmenen prosenttia lihaa syömättömiä, joista neljä prosenttia oli vegaaneja.[7]

Venäjällä kasvissyöjiä oli 3−4 prosenttia vuosina 2013−2014.[8][9]

SuomessaMuokkaa

Suomessa myös kalansyönnin on toisinaan katsottu kuuluvan kasvissyöntiin. Vähän yli kolme prosenttia vuonna 2008 julkaistun aiempien vuosien tutkimuksia yhdistelevän suomalaisen metatutkimuksen vastaajista määritteli itsensä kasvissyöjäksi, mutta 42 prosenttia heistä söi kuitenkin kalaa eli he olivat pescovegetaareja. Meijerituotteita käyttävien laktovegetaristien ja vegaanien yhteenlaskettu osuus oli 0,18 prosenttia, ja loput käyttivät meijerituotteiden lisäksi myös kananmunia. [10]

Lihantuottajien Lihatiedotusyhdistyksen kyselyn mukaan 7 % suomalaisista (eli 384 000 ihmistä) ei syönyt lihaa vuonna 2016. Lihaa syömättömiä oli eniten 15−24-vuotiaissa, joista 16 % ei syönyt lihaa. 3 % väestöstä söi lihaa harvoin. Kysely ei kuitenkaan kartoittanut kalan syöntiä.[11] Vuonna 2015 lihaa ei syönyt 6 % väestöstä (329 000 ihmistä).[12] Vuonna 2014 osuus oli 5 % ja korkein 25−34-vuotiaiden keskuudessa, jossa se oli 10 %.[13]

Kasvisruoan suosio on ollut viime aikoina kasvussa.[14] Kasviproteiinien kysyntä lisääntynyt Suomessa.[15]

Erilaisia kasvisruokavalioitaMuokkaa

 
Vihannestori Barcelonassa.

Elävän ravinnon syöjät syövät vain kuumentamatonta kasvisruokaa.[16] Fruitarismi on ruokavalio, joka sisältää vain hedelmiä laajasti käsitettynä, muun muassa myös siemeniä ja pähkinöitä.[17] Fennovegaanit syövät vain Suomessa tuotettuja kasvikunnan tuotteita.

Joissakin aasialaisissa kulttuureissa, eräissä hindulaisuuden suuntauksissa ja Mahajana-buddhalaisten keskuudessa kasvissyöntiin voidaan lukea myös pidättäytyminen sipulin, valkosipulin ja sienten nauttimisesta, koska niiden katsotaan olevan henkisiltä vaikutuksiltaan lihan kaltaisia.lähde?

Lacto-ovo-vegetaristit syövät myös maitotuotteita ja kananmunia.

Muita ruokavalioitaMuokkaa

Semivegetaristit eli niin sanotun punaisen lihan boikotoijat (punaiseksi lihaksi lasketaan usein sika-, nauta ja lammas sekä muut sorkkaeläimet) syövät kalaa ja kanaa eli ns. vaaleaa lihaa.[18] Tämä on yleistä esimerkiksi muslimien ja juutalaisten keskuudessa. Pescovegetaristit syövät mereneläviä, mutta eivät maaeläimiä.lähde?

Fleksitarismi (engl. flexitarianism) tarkoittaa joustavaa ruokavaliota, jossa noudatetaan pääasiassa vegaanista tai lakto-ovo-vegetaarista ruokavaliota mutta jossa saatetaan myös maltillisesti käyttää ei-kasviperäisiä tuotteita. Tämä joustava kasvissyönti on ollut viime aikoina nousussa, kun lisätietoa kasvisruoan myönteisistä ympäristöllisistä, eettisistä ja terveydellisistä vaikutuksista on tullut paljon. Termiä on tuonut esille Brian Kateman, jonka muotoilema sana reducetarian (vähentäjädieetti) tarkoittaa ruokavaliota, jossa lihan ja muidenkin eläinperäisten tuotteiden syöntiä pyritään vähentämään.lähde?

EtuliitteetMuokkaa

Seuraavien etuliitteiden syntyyn on vaikuttanut se, että joissakin kulttuureissa ja kielen käyttötavoissa sanalla eläin on tarkoitettu vain nisäkkäitä ja muita biologisesti ihmistä lähempänä olevia eläinkunnan (animalia) edustajia eikä esimerkiksi lintuja, kaloja, hyönteisiä tai äyriäisiä.[19]

HistoriaMuokkaa

Antiikin Kreikassa elänyt filosofi Pythagoras ja hänen seuraajansa eivät syöneet lihaa, koska uskoivat, että eläimilläkin on sielu. Lisäksi Pythagoras uskoi, että jos ihminen luopuisi eläinten tappamisesta ravinnon vuoksi, tappamisen taito katoaisi ja samalla sodat loppuisivat. Pythagoras eli raakaravinnolla, eikä hän ilmeisesti käyttänyt hunajaa lukuun ottamatta muitakaan eläinkunnan tuotteita. Kaikkia vegetaristeja kutsuttiinkin pythagoralaisiksi, kunnes 1800-luvun puolivälissä perustettiin ensimmäiset vegetaristiyhdistykset ensin Englantiin ja sitten Yhdysvaltoihin.lähde?

Intiassa kasvissyönnin historia ulottuu vähintään yhtä varhaisiin aikoihin kuin länsimaissa. Bramiinipapit ovat olleet laktovegetaristeja, sillä lihan (mukaan lukien munat) syömistä pidettiin saastuttavana. Papiston lisäksi tapa on levinnyt muihinkin väestönosiin, ja joissakin osissa Intiaa suurin osa väestöstä on laktovegetaristeja.lähde?

SuomessaMuokkaa

1850-luvulla Suomesta matkustettiin Keski-Euroopan vuoristoparantoloihin hakemaan apua vaikeisiin vaivoihin. Osassa parantoloista noudatettiin kasvisruokavaliota. Eräät terveysmatkailijoista noudattivat suositeltua kasvisruokavaliota vielä kotiin palattuaankin.[21]

Maininnat sanomalehdissä ja ensimmäinen keittokirjaMuokkaa

Vanhin tunnettu suomalainen kirjallinen lähde kasvissyönnistä on heinäkuussa 1865 Finlands Allmänna Tidningenissä julkaistu tuntemattoman kirjoittajan artikkeli Om vegetarianismen, joka on laaja katsaus eurooppalaisen kasvissyönnin historiaan ja taustatekijöihin. Artikkelissa esitellään aikakauden kasvissyöjien esittämiä moraalisia ja terveydellisiä perusteluja ruokavaliolle. Heistä esitellään yhdysvaltalainen fysiologi Sylvester Graham sekä Vegetarian Society -yhdistyksen Iso-Britanniaan vuonna 1847 perustanut yhdysvaltalainen Bronson Alcott. Väitteiden tueksi vedotaan myös vanhempiin auktoriteetteihin siteeraamalla kasvissyöntiin liitettyjä tieteilijöitä ja taiteilijoita, Pythagorasta, Platonia, Ciceroa, Michelangeloa, Isaac Newtonia, John Lockea ja Voltairea. Kaikkien kohdalla yhteys kasvissyöntiin ei kuitenkaan ollut yksiselitteinen.[21]

Kasvisruokavalio mainittiin lehdistössä seuraavan kerran vuonna 1879, kun Wiborgs Tidning kertoi Saksan kasvissyöjien yleiskokouksesta ja siellä käsitellyistä aiheista, joihin kuului aloite kasvisruokien lisäämisestä julkisten laitosten ruokatarjoiluihin sekä kysymys siitä, voiko kasvissyöjä käyttää eläinperäisiä vaatteita.[21]

Kasvisruokailua käsittelivät harvakseltaan lähinnä ruotsinkieliset lehdet, vaikka suomen- ja ruotsinkielisiä lehtiä oli yhtä paljon. Vuonna 1883 useissa sanomalehdissä kerrottiin kasvissyönnin leviämisestä Itävallassa, Sveitsissä ja Saksassa, etenkin Berliinissä, jonka 5 000 kasvissyöjästä suurimman osan kerrottiin olevan opiskelijoita. Kaksi vuotta myöhemmin kerrottiin, että Lontoossa on jo kahdeksan kasvisravintolaa. Ensimmäinen suomenkielinen uutinen kasvisruokailusta on pieni sivumaininta Waasan lehdessä joulukuussa 1888 artikkelissa "Kuinka elämäämme pitentäisimme?", jossa se mainitaan muiden kohtuullisten elintapojen ohella yhtenä keinona elää kauemmin. Kaksi vuotta myöhemmin Uudessa Suomettaressa on kahdessa numerossa julkaistu artikkeli Wegetarismista, joka esittelee kasvissyöntiä suomenkielisille lukijoille. Kasvisruokavaliolle esitetään 24 perustelua, jotka ovat enimmäkseen terveydellisiä, mutta myös eettisiä ja uskonnollisia. Lisäksi vedotaan auktoriteetteihin ja edullisuuteen. Moraalinen perustelu oli esimerkiksi: "Kaikki tunnon ihmiset, miehet kuin naisetkin, syvästi loukkautuvat, havaitessaan teurastajan kuolettavain iskujen alla ähkyväin eläinten hirveätä mylvinää."[21]

Toukokuussa 1894 Suomessa julkaistiin ensimmäinen kasviskeittokirja Helene Seilingin Kortfattad vegetariansk kokbok. Kirjassa on 156 reseptiä ja kuuden viikon malliruokalista. Johdannossa on Seilingin puolison Max Seilingin kirjoittama parikymmensivuinen kasvissyönnin esittely. Ruokavaliota perustellaan kirjassa terveellisyydellä, ja siinä esitellään pelkällä kasvisravinnolla toimeentulevia Aasian kansoja osoituksena siitä, että raskaitakin töitä tekevä voi pärjätä pelkällä kasvisravinnolla.[21]

Ravintoloiden perustaminen ja kasvissyönnin vakiintuminenMuokkaa

Etunimeltään tuntemattomaksi jäänyt neiti Forss avasi lokakuussa 1894 Helsingin Rauhankadulle Suomen ensimmäisen kasvisruokapaikan eli "vegetaarisen päivällistarjoilun". Seuraavana vuonna "kapteenin rouva" H. Levander perusti kasvisravintolan Kasarmikadulle. Ensimmäiset ravintolat jäivät todennäköisesti lyhytikäisiksi. Syksyllä 1897 Heinolan kylpylä ilmoitti alkavansa tarjota myös kasvisruokaa. Vuonna 1903 Karin Boldt avasi Vegetaariset ruokasalit Helsinkiin. Heinäkuussa 1906 rouva Lindberg avasi ravintolan naapuriin kilpailevan kasvisravintola Reformin, joka mainosti noudattavansa tanskalaisen Skodsborgin parantolan kasvisruokaoppeja. Syksyllä 1906 Boldt sulki ravintolansa muutamaksi vuodeksi mahdollisesti kilpailun tai miehensä Jean Boldtin vangitsemisen takia. Asiakaspohjan laajentamiseksi Lindbergin ravintolan ruokalistalle lisättiin myös kala- ja lihavaihtoehtoja. Ravintolassa kokoontuivat useat uudistusliikkeet, kuten naisten asemaa parantavat Naisasialiitto Unioni ja Hemmet-naisasiayhdistys.[21]

Kasvissyönti vakiintui Suomessa 1900-luvun alussa. Suomalaiset eivät osallistuneet Pohjoismaisten vegetaristien ensimmäiseen yhteiskongressiin, joka pidettiin Tanskan Christianiassa kesällä 1904, vaan seuraavaan, joka järjestettiin Ruotsin Helsingborgissa vuonna 1906. Mukana oli myös eläinsuojelu-, raittius- ja rauhanaatteiden kannattajia. Vuonna 1907 perustettiin Suomen ensimmäinen vegetaristiyhdistys, ruotsinkielinen Finlands vegetariska förening. Keväästä 1908 alkaen muun muassa Edith Olsson järjesti erityisiä kasvisruokakursseja. Olsson piti kursseja Fiskarsissa, Helsingissä ja Turussa. Elokuussa 1909 hän perusti Helsinkiin pysyvän kasvisruokakoulun, vegetaristisen pitopalvelun ja kasvisruokakoulun nimeltä Vegetus. Kasvisravintola Osmolan avautuessa syksyllä 1909 Helsingissä toimi yhtäaikaisesti kolme kasvisravintolaa. Kasvisravintoloita perustettiin kesällä 1910 myös Viipuriin, Turkuun, Tampereelle ja Naantaliin.[21]

Sanomalehtikirjoittelun perusteella Helsingin ulkopuolella asuvat kasvissyöjät eivät olleet kuulleet vegetaristiyhdistyksen perustamisesta, vaan toivoivat sellaista Suomeenkin. Suomen kasvissyöjät voitiin jakaa kahteen joukkoon, joista ensimmäisen muodostivat ruotsinkieliset helsinkiläiset raittius- ja kansanvalistusliikkeen toimijat ja toisen suomenkieliset Helsingin ulkopuoliset raittius- ja luonnonparannusliiketaustaiset henkilöt.[21]

Kasvisravintoloiden uusi nousuMuokkaa

1950-luvulla Helsingin Kalevankadulla toimi ravintola nimeltä Vegeta. Sen inspiraationa oli Saksasta vuosikymmeniä aikaisemmin tullut luontaisterveysliike, jonka edistäjiin kuului muiden muassa professori Toivo Rautavaara. Hänet tunnetaan muun muassa luonnon yrttien ja kasvien hyödyntämiseksi sodan aikana tekemästään työstä. 1960-luvulla rouva Makkosen Kasvisbaari oli Helsingin ainoa kasvisravintola ja 1970-luvun alussa Oraansuojelijat ry perusti ravintola Kasviksen.[22] 1980-luvulla kasvisruoka alkoi yleistyä, ja pelkästään kasvisruokiin erikoistuneita ravintoloita avattiin useita eri puolelle Suomea.lähde?

TerveysvaikutuksetMuokkaa

 
Intialainen kasvisateria.

Niillä, jotka ovat vaihtaneet lihan ja kalan muihin eläinkunnan tuotteisiin, esiintyy 22 prosenttia vähemmän sydän- ja verisuonitauteja. Tämän uskotaan liittyvän siihen, että kyseiseen ryhmään kuuluvat olivat muita hoikempia, heillä oli vähemmän diabetesta ja matalampi verenpaine sekä pienemmät kolesteroliarvot. Lihaa syömättömillä esiintyi kuitenkin 20 prosenttia enemmän aivohalvauksia, mikä saattaa liittyä siihen, että heillä oli muita pienemmät kolesteroliarvot.[23]

Yksinomaan kasvikunnan tuotteisiin rajoittuvan eli vegaanisen ruokavalion koostaminen on monelle vaikeaa, ja siksi suomalaisilla vegaaneilla on sekaruokaa syöviä merkitsevästi huonompi B-12-vitamiini-, D-vitamiini- ja seleenitasapaino.[24] Lisäksi puolet suomalaisista vegaaneista kärsii vaikeasta jodinpuutoksesta. Vegaaneilla on todettu myös alhaisia veren eikosapentaeenihappo-(EPA) ja dokosaheksaeenihappopitoisuuksia (DHA)[25].

B12-vitamiinia eli kobalamiinia tuottavat vain bakteerit, joita löytyy eläinten suolistosta ja maaperästä. Ihmisen paksusuolessa muodostuu B12-vitamiinia, mutta koska B12-vitamiini imeytyy ihmisen elimistöön ohutsuolessa, sitä on saatava ravinnosta.[26]

Vegaaniruokavaliota noudattaville syntyy siis ilman korvaavien ravintolisien nauttimista vitamiinin puutostila. Ihminen on kehityshistoriansa aikana ollut sekaruokainen niin pitkään (1–2 miljoonaa vuotta), että ihmisen fysiologia on tottunut saamaan eläinkunnan tuotteista B12-vitamiinia eikä kykene tuottamaan sitä itse.[27][28] Saatavilla on myös vegaaneille sopivaa B12-vitamiinia tablettimuodossa, ja lisäksi joihinkin kasviperäisiin ruoka-aineksiin, kuten kasvimaitoon, on lisätty B12-vitamiinia.lähde?

Oluen valmistuksen sivutuotteena jäänyt oluthiiva on hyvä B1, B2, B3, B5, B6, B7, B12, foolihapon, fosforin, raudan sekä magnesiumin lähde.lähde?

Vuonna 2007 julkaistussa tutkimuksessa kävi ilmi, että vegaaneilla oli muuta väestöä 30 prosenttia suurempi riski saada luunmurtumia, mikä johtui siitä, että he saivat muita vähemmän kalsiumia[29].

Kasvisruokavaliota noudattavilla on muita pienempi riski sairastua muun muassa sepelvaltimotautiin, kakkostyypin diabetekseen, korkeaan verenpaineeseen, tiettyihin syöpiin ja ylipainoon. Vähäinen tyydyttyneiden rasvahappojen määrä ja lisääntynyt vihannesten, hedelmien, täysjyväviljojen, palkokasvien, soijapavun, pähkinöiden ja siementen (joissa kaikissa on paljon kuitua ja phytokemikaaleja) syönti on tyypillistä kasvisruokavaliolle, ja näiden ruokien syönti alentaa sekä kokonaiskolesterolia että huonoa LDL-kolesterolia ja auttaa verensokerin hallinnassa. Kasvisruoka ei sisällä kuitenkaan ravitsemuksellisesti tärkeää B12-vitamiinia.[30]

YmpäristöystävällisyysMuokkaa

Kasvisten ympäristövaikutukset riippuvat pitkälti siitä, miten ne on viljelty. Esimerkiksi avomaalla viljellyillä kasviksilla on pääsääntöisesti pieni hiilijalanjälki niiden ravintoarvoon nähden, mutta viileinä vuodenaikoina kasvihuoneessa viljellyillä taas suuri.[31]

Ekologisen, hiili- ja vesijalanjäljen tutkimusten perusteella ympäristöystävällisintä ruokaa olisivat hedelmät, peruna ja vihannekset, sitten maito, leipä, pasta, riisi ja keksit, sitten munat, jogurtti, makeiset, palkokasvit ja kuivatut hedelmät, sitten sika, kana ja oliiviöljy, sitten juusto ja kala ja pahinta olisi naudanliha. Kaloista ekologisinta on kestävien kalakantojen käyttäminen, ellei niitä pyydetä ylisuurilla kalastuslaivastoilla. Viljeltyyn kalaan puolestaan liittyy jäteongelma. Oliiviöljyn vesijalanjälki on valtava, ja sen tuotanto muutenkin kuormittaa ympäristöä.[32]

Vuonna 2005 Chicagon yliopistossa julkaistun tutkimuksen mukaan vegaaniruokavalioon siirtyminen tuottaisi Yhdysvaltojen keskimääräisellä 3 800 bruttokilokalorin päiväkulutuksella vuosittain henkeä kohti noin 1 500 kiloa vähemmän ilmastoa lämmittäviä päästöjä, mikä vähentäisi kuusi prosenttia Yhdysvaltojen kokonaispäästöjä[33]. Keskivertosuomalaisen hiilijalanjälki on noin 10 000 kiloa[34], mutta keskivertosuomalainen kuluttaa vain noin 3 285 bruttokilokaloria päivässä[35].

 
Intialaisissa elintarvikkeissa käytetyt ”kasvisruoka”- ja ”ei kasvisruoka” -merkit.

Cornellin yliopistossa vuonna 2007 julkaistun tutkimuksen mukaan maa-ala tuottaa New Yorkin leveysasteilla eniten ravintoa silloin, kun nautitaan kasvikunnan tuotteiden ohella maitotuotteita ja naudanlihaa yhteensä 63 grammaa päivässä henkeä kohti. Tämä johtuu siitä, että näin saadaan hyödynnettyä myös ne alueet, jotka kelpaavat ainoastaan rehuntuotantoon.[36][37][38]

DokumenttielokuvatMuokkaa

Kasvisruokavalio terveellisyydestä ja ympäristönäkökulmista on tehty useita dokumenttielokuvia. Dean Ornish, T. Colin Campbell, John McDougall, Michael Klaper, Caldwell Esselstyn, Michael Greger, Joel Fuhrman, Neal Barnard, Alan Goldhamer, Garth Davis ja Joel Kahn ovat tunnetuimpia lääketieteen tohtoreita, jotka suosittelevat käsittelemättömistä kasviksista koostuvaa ruokavaliota (engl. whole-foods plant-based diet). Heidän mukaansa kyseisellä ruokavaliolla ja muilla terveellisillä elämäntapamuutoksilla, kuten tupakoimattomuus ja liikunta, voidaan ehkäistä ja jopa parantaa monet degeneratiiviset sairaudet, kuten sepelvaltimotauti.[39][40][41][42][43][44]

Katso myösMuokkaa

LähteetMuokkaa

  1. a b IVU, Frequently Asked Questions - Definitions International Vegetarian Union. Viitattu 2.4.2012.
  2. Elintarvikkeita koskevien tietojen antaminen kuluttajille Euroopan Parlamentti. Viitattu 2.4.2012.
  3. Melina, Vesanto & Craig, Winston & Levin, Susan: Position of the Academy of Nutrition and Dietetics: Vegetarian Diets. Journal of the Academy of Nutrition and Dietetics, joulukuu 2016, nro 12, s. 1970–1980. PubMed:27886704. doi:10.1016/j.jand.2016.09.025. ISSN 2212-2672. Artikkelin verkkoversio.
  4. Hanna Kivimäki: Poikkileikkaustutkimus vegaanien ruoankäytöstä ja ravintoaineiden saannista
  5. The myth of the Indian vegetarian nation. Soutik Biswas. 4.4.2018.
  6. Wulf Becker: Färre unga äter kött men vegetarianerna blir inte fler
  7. Vanliga frågor och svar (FAQ) Djurens Rätt. Viitattu 16.5.2016.
  8. Кто такие вегетарианцы? ФОМ. Viitattu 16.5.2016. (venäjäksi)
  9. К вегетарианству в России относятся благожелательно, но практикуют редко SuperJob.ru. Viitattu 16.5.2016. (venäjäksi)
  10. Vinnari, M & Montonen, J & Härkänen, T & Männistö, S.: Identifying vegetarians and their food consumption according to self-identification and operationalized definition in Finland PubMed. 8.5.2008. NCBI. Viitattu 16.5.2016.
  11. Stirkkinen, Riitta: Liha maistuu edelleen suomalaisille Lihatiedotus. 10.1.2017. Lihatiedotusyhdistys ry. Viitattu 16.8.2017.
  12. Lapsiperheissä halutaan syödä lihaa Lihatiedotus. 8.3.2016. Lihatiedotusyhdistys ry. Viitattu 16.5.2016. Web archive 2016
  13. Suomalaisten lihan kulutus säilyi vakaana vuonna 2014 Lihatiedotus. 9.4.2015. Lihatiedotusyhdistys ry. Viitattu 16.5.2016. Web archive 2016
  14. Kasvisruuan suosio kasvaa – ennätyksellisestä lihavuodesta huolimatta Yle - Uutiset. 4.8.2017. Viitattu 5.8.2017.
  15. Haastaa kohta jo perunan: Suomalaisesta proteiinipommista povataan entistä suurempaa hittiä MTV3. 23.2.2017. Viitattu 2.9.2018.
  16. Mitä elävä raakaravinto on? Elävä raakaravinto ry. Viitattu 2.9.2018.
  17. Kasvisruokavaliot Ruokatieto Yhdistys. Viitattu 02.09.2018.
  18. Armstrong, Clare & Keefe, Sandy: Semi-Vegetarian - Vegetarianism Medicine online. Viitattu 3.4.2012. Web archive 2012
  19. Animals Merriam-Webster's. Viitattu 2.4.2012.
  20. Semi-Vegetarian - Vegetarianism Medicine online. Viitattu 3.4.2012. Web archive 2012
  21. a b c d e f g h Jukka Vornanen: Kaswiruokaiset wegetariaanit. Kasvissyönnin varhaisvaiheet Suomessa vuosina 1865–1910 (s. 1–19 (uutinen), 22–24 (keittokirja, Forss) 26 (Heinolan kylpylä), 47, 49-51 (Boltdt, Lindberg, Olsson), 53 (pohjoismainen kokous), 57-58 (vegetaristiyhdistys)) Pro Gradu -tutkielma. toukokuu 2014. Turun yliopisto, Historian, kulttuurin ja taiteiden tutkimuksen laitos, Kulttuurihistoria. Viitattu 6.1.2017. Web archive 2017
  22. Heidi Hautala: Miten turbaanipäinen mies vei teinitytön uuteen maailmaan heidihautala.fi. 13.12.2007. Viitattu 7.5.2017.
  23. Being vegetarian 'lowers heart disease risk but increases chance of stroke'. 4.9.2019. https://www.theguardian.com/society/2019/sep/04/being-vegetarian-lowers-heart-disease-risk-but-increases-chance-of-stroke
  24. Kosonen, Anna-Liisa: Anna-Liisa Kosonen: Tiukka kasvisruokavalio altistaa puutostaudeille Yle - Uutiset, tiede. 19.9.2013. Viitattu 2.9.2018.
  25. Hanna Kivimäki: Poikkileikkaustutkimus vegaanien ruoankäytöstä ja ravintoaineiden saannista
  26. Pelkonen, Lotta: B12-vitamiini vegaaniruokavaliossa Vegaaniliitto. 27.3.2017. Viitattu 2.9.2018.
  27. Salonen, Jonna: B12-vitamiinin tai foolihapon puutos Duodecim. 22.1.2015. Viitattu 2.9.2018.
  28. Tuomisto, Jouko: 100 kysymystä ympäristöstä ja terveydestä : arsenikista öljyyn, s. 230–233. Helsinki: Duodecim, 2005. ISBN 951-656-221-3.
  29. Comparative fracture risk in vegetarians and nonvegetarians in EPIC-Oxford. https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/17299475
  30. Melina, Vesanto & Craig, Winston & Levin, Susan: Position of the Academy of Nutrition and Dietetics: Vegetarian Diets. Journal of the Academy of Nutrition and Dietetics, joulukuu 2016, nro 12, s. 1970–1980. PubMed:27886704. doi:10.1016/j.jand.2016.09.025. ISSN 2212-2672. Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
  31. Carlsson-Kanyama, Annika 1998: [https://eaternity.org/assets/sci-pub/carlsson-kanyama1998.pdf Climate change and dietary choices] Food Policy Vol 23 No 3/4, pp. 277–293.
  32. Kaaro, Jani: Ekologia ei mullista ruokapyramidia Helsingin Sanomat. 14.3.2016.
  33. Eshel, Gidon & Martin, Pamela: Diet, Energy and Global Warming The University of Chicago, Dept. of the Geophysical Sciences, Earth Interactions. toukokuu 2005. Viitattu 2.9.2018. (englanniksi) Web archive 2007
  34. WWF selvitti: Näillä kulutusvalinnoilla vaikutat eniten hiilijalanjälkeesi WWF Suomi. 17.2.2012.
  35. Ravintotase 2010. Luonnonvarakeskus.
  36. Koerner, Brendan I.: Vegans vs. Vegetarians The Slate. 23.10.2007. Viitattu 2.9.2018.
  37. Lang, Susan S.: Diet for small planet may be most efficient if it includes dairy and a little meat, Cornell researchers report Cornell Chronicle Online. 4.10.2007. Viitattu 2.9.2018. (englanniksi)
  38. Peters, Christian J. & Wilkins, Jennifer L. & Fick, Gary W.: Testing a complete-diet model for estimating the land resource requirements of food consumption and agricultural carrying capacity: The New York State example. Renewable Agriculture and Food Systems, kesäkuu 2007, 22. vsk, nro 2. Cambridge University Press. doi:10.1017/S1742170507001767. Artikkelin verkkoversio Viitattu 2.9.2018. (englanniksi)
  39. Ornish, D. & Brown, S. E. & Billings, J. H. & Scherwitz, L. W. & Armstrong, W. T. & Ports, T. A.: Can lifestyle changes reverse coronary heart disease?. The Lancet, 21.7.1990, nro 8708, s. 129–133. PubMed:1973470 1973470, 1973470. doi:10.1016/0140-6736(90)91656-U. ISSN 0140-6736. Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
  40. McDougall, John & Bruce, Bonnie & Spiller, Gene & Westerdahl, John & McDougall, Mary: Effects of a Very Low-Fat, Vegan Diet in Subjects with Rheumatoid Arthritis. The Journal of Alternative and Complementary Medicine, 1.2.2002, nro 1, s. 71–75. doi:10.1089/107555302753507195. ISSN 1075-5535. Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
  41. Goldhamer, Alan C. & Lisle, Douglas J. & Sultana, Peter & Anderson, Scott V. & Parpia, Banoo & Hughes, Barry: Medically Supervised Water-Only Fasting in the Treatment of Borderline Hypertension. The Journal of Alternative and Complementary Medicine, 1.10.2002, nro 5, s. 643–650. doi:10.1089/107555302320825165. ISSN 1075-5535. Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
  42. Esselstyn, Caldwell B.: Updating a 12-year experience with arrest and reversal therapy for coronary heart disease (an overdue requiem for palliative cardiology). American Journal of Cardiology, 1.8.1999, nro 3, s. 339–341. PubMed:10496449. doi:10.1016/S0002-9149(99)00290-8. ISSN 0002-9149. Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
  43. Barnard, Neal D. & Cohen, Joshua & Jenkins, David J. A. & Turner-McGrievy, Gabrielle & Gloede, Lise & Jaster, Brent: A Low-Fat Vegan Diet Improves Glycemic Control and Cardiovascular Risk Factors in a Randomized Clinical Trial in Individuals With Type 2 Diabetes. Diabetes Care, 1.8.2006, nro 8, s. 1777–1783. PubMed:16873779. doi:10.2337/dc06-0606. ISSN 0149-5992. Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
  44. Michael Greger: How Not to Die. Flatiron Books, 1. versio (8.11.2015), 2015. (englanniksi)

KirjallisuuttaMuokkaa

  • Forks Over Knives (2011)
  • Cowspiracy (2014), kertoo eläinperäisten tuotteiden käytön ilmastovaikutuksista.
  • Food Choices (2016)
  • Eating You Alive (2016)
  • What the Health (2017), kertoo eläinperäisten tuotteiden käytön terveysvaikutuksista.
  • Brown, Celia Brooks: Uusi kasviskeittiö. Suomentanut Päivi Paappanen. Helsinki: Gummerus, 2002. ISBN 951-20-6016-7.
  • Gould, Merkka & Voutilainen, Eeva: Kasvissyöjäksi: Miksi ja miten. Helsinki: Art House, 2009. ISBN 978-951-884-450-4.
  • Jäntti, Eeva: Vegaanin käsikirja: Ravintoa ilman eläinkunnan tuotteita. Ekologinen keittiö. Helsinki: Kansan sivistystyön liitto, 1997. ISBN 951-9455-59-0.
  • Kasvissyöntiä aloittelijoille. Suomentanut Martti Bergestad. Helsinki: Vegaaniliitto, 2003.
  • Lehtonen, Ulla: Opettelisinko kasvissyöjäksi. Helsingissä: Otava, 1982. ISBN 951-1-06852-0.

Aiheesta muuallaMuokkaa