Karl Olanti
Karl Ragnar Olenius myöh. Olanti (16. tammikuuta 1893 Porvoo – 6. kesäkuuta 1964) oli suomalainen jääkärieversti. Hänen vanhempansa olivat maanviljelijä Karl Gustaf Olenius ja Ida Maria Taaksi. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1919 Signe Tepsan kanssa.[1][2]
Opinnot muokkaa
Hän kävi viisi luokkaa Raahen alkeiskoulua ja suoritti yksityisesti kahdeksannen luokan Kouvolan yhteiskoulussa vuonna 1926. Hän kävi Haminan Taistelukoulun vuonna 1918 ja kapteeni Delavaux'n johtamat pioneerikurssit vuonna 1922 sekä sotilaspedagogisen kurssin vuonna 1925. Sotateknillisen koulun hän kävi vuosina 1929–1930.[1][2]
Jääkäriaika muokkaa
Hän liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan jääkäripataljoona 27:n 2. komppaniaan 16. lokakuuta 1915. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella Riianlahdella ja Aa-joella. Hän kuului myös pataljoonan soittokuntaan. Hän suoritti vuonna 1917 Libaussa järjestetyn sotakoulun B-kurssin.[1][2]
Suomen sisällissota muokkaa
- Katso myös: Suomen sisällissota
Hän astui Suomen armeijan palvelukseen 11. helmikuuta 1918 vääpeliksi ylennettynä ja saapui Suomeen (Vaasaan) 25. helmikuuta 1918 jääkärien pääjoukon mukana. Hänet sijoitettiin Suomen valkoiseen armeijaan vääpeliksi 3. jääkärirykmentin 7. jääkäripataljoonan 1. komppaniaan, josta hänet siirrettiin 25. maaliskuuta 1918 joukkueenjohtajaksi 4. Jääkärirykmentin 11. jääkäripataljoonan 2. komppaniaan ja otti osaa sisällissodan taisteluihin Viipurissa.[1][2]
Sisällissodan jälkeinen aika muokkaa
Olenius palveli sisällissodan jälkeen 4. Jääkärirykmentissä ja siitä muodostetussa Jääkäripataljoona 4:ssä, josta muodostettiin myöhemmin ensin Pohjolan jääkäripataljoona ja sitten Kajaanin sissipataljoona. Hän toimi pataljoonassa nuorempana upseerina eri komppanioissa. Kajaanin sissipataljoonasta hänet siirrettiin 22. heinäkuuta 1921 alkaen Pioneeripataljoona 1:een, missä hän toimi ensin nuorempana upseerina ja 22. joulukuuta 1921 alkaen 1. komppanian päällikkönä. Hänet määrättiin 7. heinäkuuta 1923 alkaen aliupseerikoulun johtajaksi ja 11. huhtikuuta 1924 alkaen 1. komppanian päälliköksi. Pioneeripataljoonasta hänet siirrettiin 26. elokuuta 1927 Erillisen pioneerikomppanian päälliköksi. Myöhemmin hän toimi vuonna 1928 opettajana Taistelukoulussa.[1][2]
Talvi ja jatkosota muokkaa
Olanti osallistui talvisotaan ylimääräisten harjoitusten aikana U-ryhmän pioneerikomentajana ja jatkoi samassa tehtävässä talvisodan puhjettua III Armeijakunnassa. Hän osallistui talvisodan taisteluihin Karjalankannaksella. Välirauhan aikana hän jatkoi edelleen toimiaan 3. Armeijakunnassa, kunnes jatkosodan puhjettua hänet siirrettiin II Armeijakunnan (Maaselän Ryhmä vuosina 1942–1944) pioneeri komentajaksi. Vuonna 1944 hänet siirrettiin Pioneerirykmentin komentajaksi. Olanti osallistui jatkosodan taisteluihin Itä-Karjalassa Karjalankannaksella.[2]
Sotien jälkeinen aika muokkaa
Olanti jatkoi sotien jälkeen edelleen entisissä tehtävissään, kunnes vuonna 1945 hänet siirrettiin Pioneerirykmentin komentajan viransijaiseksi ollen tehtävässä vuoteen 1946 saakka. Edellä mainittuna aikana hän oli komennettuna miinanraivaukseen Pohjois-Suomeen. Vuonna 1946 Olanti nimitettiin Pioneerirykmentin komentajaksi ja oli tehtävässä vuoteen 1953 saakka, jolloin hän erosi vakinaisesta palveluksesta ja työskenteli sen jälkeen ravintolatarkastajana vuosina 1953–1956 ja Suomen Turistiauto Oy:n paikallisliikenteen liikennepäällikkönä vuosina 1955–1958.[2]
Luottamustoimet muokkaa
Olanti toimi Teknillisten joukkojen kunniatuomioistuimen varajäsenenä vuonna 1924 ja oli Terijoen kunnallislautakunnan jäsenenä vuonna 1931 sekä verotuslautakunnan jäsenenä vuodesta 1931 alkaen. Hän toimi myös kunnanvaltuuston varajäsenenä vuodesta 1931 alkaen ja oli Kellomäen kansakoulun johtokunnan jäsenenä vuodesta 1931 alkaen. Olanti toimi myös Elimäen kirkkovaltuuston jäsenenä vuosina 1949–1953 ja kunnanvaltuuston jäsenenä sekä varapuheenjohtajana vuosina 1951–1953. Hän toimi myös Korian seurakuntatalon rakennuslautakunnan puheenjohtajana ja Huopalahden Kirkkokuoron puheenjohtajana vuosina 1958–1964 sekä Huopalahden seurakunnan kirkkoneuvoston jäsenenä vuosina 1962–1964. Jääkäriliiton sihteerinä hän toimi vuosina 1963–1964. Hänet haudattiin Vanhan Kaartin hautausmaahan Helsinkiin.[1][2]
Ylennykset ja kunniamerkit .svg){kind=small}
| Ylennykset | Kunniamerkit | |
|
         |
|
Lähteet muokkaa
- Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
- Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.