Karl Kilbom (18851961) oli ruotsalainen poliitikko, merkittävä hahmo ruotsalaisessa työväenliikkeessä. Hän oli alkuun sosiaalidemokraatti, sitten kommunisti, sosialisti ja loppujen lopuksi jälleen sosiaalidemokraatti.[1]

Karl Kilbom

Kilbom vietti lapsuutensa Österbybrukissa Uppsalan ulkopuolella tyypillisessä työläisympäristössä. Hänen äitinsä oli sukujuuriltaan valloni.[1] Kilbomin isä oli seppä, ja hän itsekin ryhtyi ammattiin jo varsin nuorena. Kun hän yritti järjestäytyä ammatillisesti, työnantaja uhkasi perhettä, ja isä käski pojan pysyä erossa politiikasta.lähde?

Karl Kilbom laivaston univormussa.

Karl Kilbom muutti 1903 Sandvikeniin ja astui Gävlen satamassa matruusiksi rahtilaivalle nimeltä Thetis. Vuonna 1907 hän sai kutsun asepalvelukseen Ruotsin laivastoon taistelulaiva Svealle.lähde?

Armeijapalveluksen jälkeen Kilbom muutti Göteborgiin, jossa hän ryhtyi toimimaan Ruotsin sosiaalidemokraattisessa työväenpuolueessa (SAP). Puolueen jakauduttua 1917 Kilbom siirtyi Zeth Höglundin vallankumouksellisten ryhmään ja oli mukana muodostamassa Ruotsin sosiaalidemokraattista vasemmistopuoluetta, josta sittemmin tuli Ruotsin kommunistinen puolue (SKP).

Kilbom toimi hyvin tiiviisti Kommunistisessa internationaalissa, ja kun Zeth Höglund oli eronnut SKP:sta 1924, Kilbom nousi yhdessä Nils Flygin kanssa puolueen kärkeen. Vuonna 1929 puolueen enemmistö kuitenkin erotettiin Moskovasta Stalinilta tulleen käskyn vuoksi. Flygistä tuli puheenjohtaja ja Kilbomista puoluelehden päätoimittaja uudessa "kilbomilaisten" puolueessa, joka sai vuonna 1934 nimekseen Ruotsin sosialistinen puolue (SP).[1]

Flygin ja Kilbonim välit huononivat, ja vuonna 1937 Karl Kilbom erotettiin sosialistisesta puolueesta.[1] Sosialistinen puolue kehittyi sen jälkeen Flygin johdolla kansallissosialismin suuntaan, kun taas Kilbom palasi sosiaalidemokraatteihin ja tuki ja kannatti Hanssonin koalitiohallituksen politiikkaa.lähde?

Elämänsä loppupuolella Kilbom toimi Tukholman paikallispolitiikassa ja oli mukana toteuttamassa Tukholman metron laajentamista.lähde? Hän oli myös hyvin innostunut Ruotsin kansantalo- ja kansanpuistoliikkeestä.[1]

Lähteet muokkaa

  1. a b c d e Agne Gustafsson: Karl Kilbom Svensk Biografisk Lexicon. Viitattu 11.2.2021.
Tämä poliitikkoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.