Karjalohjan kirkonkylä

kirkonkylä Lohjalla

Karjalohjan kirkonkylä (ruots. Karislojo kyrkby) on Lohjan kaupungissa sijaitseva rakenteeltaan nauhamainen taajama. Vuoden 2013 alkuun saakka se oli Karjalohjan kunnan hallinnollinen keskus. Karjalohjan kirkonkylä sijaitsee Ahtialan, Ilmoniemen, Kourijoen, Lohjantaipaleen ja Pappilan kylien alueella.

Karjalohjan kirkonkylä
Karislojo kyrkby
Kuva Karjalohjan kirkolle vuonna 2009.
Kuva Karjalohjan kirkolle vuonna 2009.
Kaupunki Lohja
Suuralue Karjalohja
Väkiluku 622 (31.12.2020)

Kirkonkylässä sijaitsee muun muassa Karjalohjan kirjasto, Karjalohjan seurojentalo, Kylätalo Kehrä (ent. kunnantalo), nuorisotalo Katulamppu (ent. rukoushuone), Sale-päivittäistavarakauppa ja Seo-huoltoasema, jossa toimii myös kahvilaravintola Unkan baari. Taajamassa on myös aiemmin toiminut Siwa ja Keskon kauppa, mutta nämä lakkautettiin 2000-luvun alkupuolella Salen suosion vuoksi.

Vuonna 1860 valmistunut Karjalohjan kirkko sijaitsee kirkonkylässä. Kivikirkko paloi salamaniskusta syyskuussa 1970, mutta se restauroitiin ulkoasultaan lähes alkuperäisen kaltaiseksi 1990-luvulla. Sen viereen rakennettiin vuonna 1977 Lasikirkko, joka muutettiin seurakuntataloksi kivikirkon restauroinnin jälkeen.[1]

Taajamassa sijaitsee myös kylpylähotelli Lohja Spa & Resort, toimi aikaisemmin muun muassa nimillä Lomakeskus Päiväkumpu ja Kylpylähotelli Päiväkumpu.

Karjalohjan nykyinen koulu valmistui 1950-luvulla, ja sen vieressä sijaitsee liikuntahalli, luistinrata ja urheilukenttä.

Karjalohjan kirjasto sijaitsee nykyisen koulun läheisyydessä rakennuksessa, jossa toimi aikaisemmin kansakoulu.

Lähteet muokkaa

  1. Karjalohjan kirkko Lohjan seurakunta. Viitattu 23.7.2022.