Karhufestivaali on Ilomantsissa järjestettävä vuotuinen tapahtuma, joka koostuu puunveistokilpailuista, ITE-taiteesta ja karhuun liittyvästä kulttuuriperinteestä ja monipuolisesta paikallisesta kulttuuriohjelmasta. Tapahtuma on samalla Suomen itäisin kulttuurifestivaali. Se järjestetään elokuussa karhunmetsästyksen alkupäivinä. Pääjärjestäjinä ovat Maaseudun Sivistysliitto alueellisine yhdistyksineen ja Ilomantsin kunta.

Vuotuisten Karhufestivaalien tavoitteena on luoda Ilomantsin kylänraitille puuveistospuisto Tuhannen karhun maa. Kilpailuissa syntyneet karhuveistokset levitetään kesäkaudeksi Ilomantsin kirkonkylälle ja Katri Vala -kulttuurikeskuksen alueelle.

Vuonna 2020 Karhufestivaalia vietetään Ilomantsissa seitsemättä kertaa. Ajankohta on 13.-15.8.2020 ja teemana on Vapaa tyyli – Freestyle. Karhunveistäjät saavat vapauden käsitellä teostensa pinnan haluamillaan tavoin. Vapaaseen ilmaisuun rohkaisevalla otteella Karhufestivaali on mukana viettämässä ITE-taiteen esittelyn 20-vuotisjuhlavuotta. Karhufestivaali on osa Euroopan kulttuuriympäristöpäivien 2020 ohjelmistoa [1].

Karhufestivaalin historiaa muokkaa

Tapahtuma järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 2014 osana kansainvälistä EU:n osarahoittamaa Puusta pitkään -hanketta[2]. Ensimmäisen festivaalin teemana oli Karhu mielessä. Tapahtuma koostui karhunveiston maailmanmestaruuskilpailusta, pikaveistokilpailusta ja karhun kulttuuriperintöä esittelevästä ohjelmistosta. MM-kilpailuun osallistui 32 veistäjää seitsemästä eri maasta. Maailmanmestaruuden voitti kuhmolainen Esko Heikura. Toiseksi tuli Erkki Rytkönen ja kolmannelle sijalle virolainen Silver Treiman.  

Vuonna 2015 festivaalin teema Kalevan karhut liittyi Kalevalan juhlavuoteen. Kalevalaseura kuului järjestäjien joukkoon. 20.–22. elokuuta järjestetty festivaali juhlisti myös Ilomantsin kunnan 140-vuotisjuhlavuotta. Tapahtuman yhteydessä järjestetyn karhunveiston pikasahauskilpailun voitti Timo Nevalainen. Toiseksi tuli Markku Tuominen, kolmanneksi Juha Käkelä, neljänneksi Ulla Haglund ja viidenneksi Pentti Kontturi.

Vuonna 2016 festivaali toteutettiin 19.–20. elokuuta teemalla Mie ja karhu. Tapahtuman ytimenä on puunveiston suomenmestaruuskilpailu. Kilpailuun liittyy kuvakisa, jossa osallistujat lähettävät karhuaiheisia selfietä eli "karfieita" valitsemillaan sosiaalisen median kanavilla tunnuksin #miejakarhu. Kolmansilla Karhufestivaaleilla käytiin moottorisahaveiston suomenmestaruuskilpailu. Sen voitti Juha Käkelän Luonnonlapsi-veistoksellaan. Toiseksi sijoittui Markku Tuominen, kolmanneksi Pavel Muntiev, neljänneksi Trevor L’Hirondelle ja viidenneksi Janne Vähäaho. Yleisön äänin ratkaistun karhunveiston pikakisan voitti Timo Nevalainen, toiseksi tuli Ulla Haglund ja kolmanneksi Juha Käkelä. [3].

Vuonna 2017 festivaali toteutui 24.-26. elokuuta Teemana oli Metsän kansaa, ja kilpailu oli luonteeltaan puunveiston maailmanmestaruuskilpailu. Festivaali kuului Suomi 100 -juhlavuoden ohjelmistoon. Sisällöissä huomioitiin valtakunnalliset juhlavuoden teemat: Luonnonpäivä, Syödään yhdessä, Koko Suomi tanssii sekä Koko Suomi kiittää. Karhunveiston maailmanmestaruuden voitti mongolialainen Lkhagvadorj Dorjsuren. Toiseksi tuli Markku Tuominen ja kolmanneksi Timo Nevalainen. Kunniamainintoja saivat Tanel Pirk ja Jevgeni Nevelsky. Karhunveiston pikakisan voitti Timo Nevalainen, toiseksi tuli Silver Treiman ja kolmanneksi Lkhagvadorj Dorjsuren. [4].

Vuonna 2018 järjestettyjen viidensien Karhufestivaalien teemana oli Villi luonto. Mikä on veistäjien suhde alkuvoimaiseen luontoon? Onko kaupungistuvassa maailmassa enää sijaa villille luonnolle? Tapahtuman kanssa samaan aikaan 18. elokuuta 2018 toteutui Vaara-Karjalan Leaderin järjestämä Villiruokafestari. Yhdessä tapahtumat kokosivat 7 000 vierailijaa. Karhunveiston mestaruuskilpailun voitti pietarilainen Pavel Muntiev. Toiseksi tuli Tapio Vääräsmäki ja kolmanneksi Esko Heikura. Kunniamaininnan sai Timo Nevalainen. Pikakisan voitti virolainen Karl Jõumees, toiseksi tuli Timo Nevalainen ja kolmanneksi Juha Käkelä. [5] Tapahtuma sai näyttävän julkisuuden Yleisradion Egenland-ohjelmassa.

Vuoden 2019 kuudennet Karhufestivaalit toteutettiin 15.–17. elokuuta Teemana oli GoBearGo, suomeksi KouKarhuKou. Teema haastoi veistäjät kuvaamaan liikettä ja toimintaa. Osallistujia oli ennätysmäiset 34 veistäjää. Kilpailun voiton vei Markku Tuominen, toiseksi tuli Igor Kyllinen ja kolmanneksi Erkki Rytkönen. Karhunveiston pikakisan voitti venäläinen Vladimir Almanov. Toiseksi tuli Pekka Niskanen ja kolmanneksi Timo Nevalainen. [6] Karhufestivaali ja Villiruokafestarit vetivät yleisöä vuonna 2019 yhteensä noin 10 000 henkeä.

Vuoden 2020 seitsemännet festivaalit toteutettiin 13.–15. elokuuta. Teemana oli Freestyle – Vapaa tyyli. Villiruokafestivaalia ei järjestetty koronaviruspandemian vuoksi.[7]

Yhteistyökumppanit ja tukijat muokkaa

  • Maaseudun Sivistysliiton Joensuun kulttuuriyhdistys
  • Maaseudun Sivistysliiton Vaara-Karjalan yhdistys
  • Kalevalaseura
  • Ilomantsin kunta
  • Alfred Kordelinin säätiö
  • Keskitien Säätiö
  • Koneen Säätiö

Lähteet muokkaa

Aiheesta muualla muokkaa