Kantonin satama
Kantonin satama
Kantonin satama
Kantonin sataman sijainti Kiinassa
Kantonin satama-alueita Guangdongin maakunnassa
Kantonin satama
Kantonin satama
Kantonin satama-alueita Guangdongin maakunnassa

Kantonin satama (kiin. 廣州港, LOCODE: CN GUA tai CN GUT(Guangdong Terminal)[1]) on Kiinan eteläosissa sijaitsevan Guangdongin maakunnan pääkaupungin, suurkaupunki Kantonin satama. Satama sijaitsee laajalla alueella Helmijoen (Zhujiang) alajuoksulla, sekä esimerkiksi Nanshan saarella Helmijoen estuaarissa Etelä-Kiinan meren pohjoisrannalla (22.647°N, 113.680°E). Sataman toiminnasta vastaa valtionyritys Guangzhou Port Group Co. Ltd.

Kanton on ollut merkittävä satamapaikkakunta erittäin pitkään, ainakin jo Qin-dynastian aikakaudella runsas 200 eaa.

Yksi maailman suurimmista satamasta muokkaa

Kantonin sataman kautta kulki vuonna 2010 yhteensä 425,6 miljoonaa tonnia rahtia, millä määrällä satama oli tuolloin maailman neljänneksi suurin satama amerikkalaisen satamajärjestön laatimalla maailmantilastolla.[2] Euroopan suurimman sataman eli Rotterdamin sataman tietojen mukaan Kantonin satama oli vuosina 2010 ja 2011 kuitenkin vasta kuudennella sijalla, rahtimäärän ollessa vuonna 2010 yhteensä 400 ja vuonna 2011 kaikkiaan 429 miljoonaa tonnia.[3] Kiinalaisen Shanghain merenkulkuylioipiston satamatilaston mukaan Kantonin sataman kautta kulki vuonna 2013 kaikkiaan 455,1 miljoonaa rahtitonnia. Kantonin sataman oli tuolloin maailman 5. suurin rahtisatama.[4]

Konttiliikenteessä Kantonin satama oli vuoden 2011 konttimäärällä 14 400 kTEU hollantilaislistalla 7. sijalla maailmassa, samoin edellisvuonna molempien listausten mukaan.[3][2] Vuonna 2013 satama listattiin maailman 8. suurimmaksi konttisatamaksi 15,31 MTEU:n konttimäärällä. [4]

Kantonin sataman lähistöllä sijaitsee muitakin Kiinan suursatamia: Hongkongin satama ja Shenzhenin satama.

Lähteet muokkaa

  1. United Nations Code for Trade and Transport Locations (UN/LOCODE) (YK:n koodi kauppa- ja liikennepaikoille (UN/LOCODE)) unece.org. Viitattu 3.3.2013. (englanniksi)
  2. a b World port rankings 2010 (pdf) (Maailman suurimpien satamien kokonaisrahtimäärä (t) ja konttiliikenteen määrä (TEU)) 2011. American Association of Port Authorities, aapa-ports.org. Viitattu 22.12.2012. (englanniksi)
  3. a b Port of Rotterdam: Port statistics 2009 - 2010 - 2011 Port of Rotterdam, portofrotterdam.com. Arkistoitu 3.1.2013. Viitattu 22.12.2012. (englanniksi)
  4. a b Throughput Ranking of Top 10 Global Ports (Shanghain merenkulkuyliopiston ylläpitämän China Shipping Databasen tieto vuosien 2012-2013 rahtimääristä tonneina maailman 10 suurimman sataman osalta; saman tilaston toiselta lehdeltä löytyvät 10 maailman suurinta konttisatamaa samoina vuosina) Shanghai Maritime University China Shipping Database. Arkistoitu 28.5.2014. Viitattu 17.6.2014. (englanniksi)

Aiheesta muualla muokkaa