Kallivieri
Kallivieri[1] (ven. Ка́лливере, Kallivere, vir. Kallivere[2]) on kylä Leningradin alueen Jaaman piirin Narvusin kunnassa Venäjällä. Se sijaitsee Rosonajoen rannalla[3] 16 kilometriä Suuresta-Narvusista[4] lounaaseen. Kylässä on 17 vakituista asukasta (vuonna 2012)[5].
| Kallivieri Калливере, Kallivere |
|
|---|---|
  Kallivieri |
|
|
Koordinaatit: |
|
| Valtio | Venäjä |
| Federaatiosubjekti | Leningradin alue |
| Piiri | Jaaman piiri |
| Kunta | Narvusi |
| Hallinto | |
| – Asutustyyppi | kylä |
| Väkiluku (2012) | 17 |
Kallivieri mainitaan ensimmäisen kerran vuonna 1571 nimellä Pustoška[6]. Myöhemmin sen nimeksi vakiintui Fitinka ja vasta 1800–1900-lukujen vaihteessa Kallivieri[7]. Vuonna 1848 kylässä oli 189 asukasta, joista kaksi kolmasosaa oli inkerinsuomalaisia ja loput inkeroisia[8]. Ennen maaorjuuden lakkauttamista asukkaat olivat valtion talonpoikia[9][10]. Luterilaiset kuuluivat Kosemkinan ja ortodoksit Haavikon seurakuntaan[11]. Vuonna 1862 kylässä oli 29 taloa ja 235 asukasta[12].
Maailmansotien välisenä aikana Kallivieri kuului Viron Inkeriin. Vuonna 1930 sinne rakennettiin luterilainen kirkko. Se suljettiin vuonna 1940, kun Viro liitettiin Neuvostoliittoon ja alue palautettiin osaksi Venäjää.[13]
Kylä koostuu puutarhapalstojen ympäröimistä omakotitaloista, joista osa toimii kesäasuntoina[3]. Kesäasukkaiden määräksi arvioidaan 48 henkeä[5]. Palveluihin kuuluu kauppa[14]. Aikaisemmin kylässä toimi maatalousyritys Pribrežnojen karjatila. Lähistöllä sijaitsee suuri puutarhapalsta-alue.[15] Kallivieriin johtaa asfaltoitu tie Luutsan ja Kopolan (ven. Pervoje Maja) väliseltä maantieltä[16].
Lähteet muokkaa
- Materialy po obosnovaniju projekta generalnogo plana munitsipalnogo obrazovanija Kuzjomkinskoje selskoje poselenije munitsipalnogo obrazovanija Kingiseppski munitsipalnyi raion Leningradskoi oblasti 2013. Sankt-Peterburg: NIIPGradostroitelstva. Arkistoitu 2.2.2016. Viitattu 27.4.2015. (venäjäksi)
Viitteet muokkaa
- ↑ Venäjän federaation paikannimiä, s. 87. Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, 2006. ISBN 952-5446-18-2. Teoksen verkkoversio (viitattu 27.4.2015).
- ↑ Maloverjan, Üve (toim.): Soome-ugri sõlmed 2010–2011, s. 83. Fenno-Ugria, 2012.
- ↑ a b Materialy, s. 59.
- ↑ Administrativno-territorialnoje delenije Leningradskoi oblasti, s. 94. Sankt-Peterburg: Komitet po vzaimodeistviju s organami mestnogo samoupravlenija Leningradskoi oblasti, 2007. Teoksen verkkoversio (viitattu 27.4.2015). (venäjäksi) (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ a b Materialy, s. 74.
- ↑ Andrijašev, A. M.: Materialy po istoritšeskoi geografii Novgorodskoi zemli, s. 454. Moskva: Imperatorskoje obštšestvo istorii i drevnostei rossijskih pri Moskovskom universitete, 1914.
- ↑ Demina, V. V.: Toponimika Kingiseppskogo raiona, vypusk 1-j, s. 16. Kingisepp: Kingiseppskaja TsGB, 2010.
- ↑ von Köppen, Peter: Erklärender Text zu der ethnographischen Karte des St. Petersburger Gouvernements, s. 40, 87. St.-Petersburg: , 1867.
- ↑ Opisanije Sankt-Peterburgskoi gubernii po ujezdam i stanam, s. 68. Sankt-Peterburg: Gubernskaja tipografija, 1838.
- ↑ Alfavitnyi spisok seleni po ujezdam i stanam Sankt-Peterburgskoi gubernii, s. 29. Sankt-Peterburg: Tipografija gubernskogo pravlenija, 1856.
- ↑ Istoriko-statistitšeskije svedenija o S.-Peterburgskoi jeparhii, s. 314. S.-Peterburg: S.-Peterburgski jeparhialnyi istoriko-statistitšeski komitet, 1885.
- ↑ Sankt-Peterburgskaja gubernija: Spisok naseljonnyh mest po svedenijam 1862 goda, s. 213. Sankt-Peterburg: Tsentralnyi statistitšeski komitet ministerstva vnutrennih del, 1864.
- ↑ Luther, Georg: Herdaminne för Ingermanland II: De finska och svenska församlingarna och deras prästerskap 1704–1940, s. 184–185. Helsingfors: Svenska litteratursällskapet i Finland, 2000. ISBN 951-583-052-4.
- ↑ Materialy, s. 85.
- ↑ Materialy, s. 65.
- ↑ Materialy, s. 89.