Kalle Löfström (s. 28. elokuuta 1984 Helsinki) on suomalainen muusikko ja säveltäjä. Löfström tuli alun perin tunnetuksi Idols-laulukilpailussa sarjan neljännellä tuotantokaudella vuonna 2008. Löfström joutui jättämään kisan 30. marraskuuta 2008 sijoittuen kilpailussa neljänneksi.Vuonna 2009 Löfströmilta ilmestyi albumi Born In 1984.[1]

Kalle Löfström
Henkilötiedot
Syntynyt28. elokuuta 1984 (ikä 39)
Ammatti muusikko, yrittäjä
Muusikko
Laulukielet englanti, suomi
Aktiivisena 2008–
Tyylilajit rock, hard rock, glam rock
Soittimet laulu, koskettimet, kitara
Levy-yhtiöt ScandalMusicCompany / Bonnier Amigo Finland

Ura muokkaa

Nuoruusvuodet muokkaa

Kalle kiinnostui lapsena pianonsoitosta joten hän pääsi pianontunnille. 13-14-vuotiaana hän teki ensimmäiset kappaleet itse, joista osa löytyy hänen debyyttialbumiltaan. Kallen esikuvista tärkeimpänä hän pitää Guns N’Rosesia. Klassisen musiikin tekijät kuten Mozart ovat toimineet myös vaikuttajina Kallen sävellystaidolle. Lisäksi hän on laulanut jo lapsesta asti heviä. 12-vuotiaana Kalle vaihtoi pianon rumpuihin ja kitaroihin.[2] [3] Kalle oli valmistunut ylioppilaaksi Sibelius-lukiosta.

Idols ja sooloura muokkaa

Kalle päätti osallistua Idols-kilpailuun. Kilpailussa hän on esittänyt erilaisia rock-kappaleita. Kuitenkin Kalle sijoittui neljänneksi.

Kilpailun jälkeen Kalle julkaisi debyyttialbuminsa "Born In 1984" vuonna 2009. Kalle on osallistunut albumin tekemiseen. Myös Gary Keskinen on ollut mukana sävellys- ja sanoitustyössä.

Kalle kokeili myös suomenkielistä uraa jolloin hän julkaisi singlet "Matka" ja "Paetaan". Kalle päätti vaihtaa laulukielen suomeen ja nyt hän suunnittelee julkaisevansa seuraavan albumin suomeksi. [4]

Yksityiselämä muokkaa

Kalle on siviiliammatiltaan maalari ja hänellä on oma remonttiyritys.

Yhtyeen jäsenet muokkaa

  • Kalle Löfström – laulu, koskettimet kappaleessa 9, akustinen kitara kappaleessa 2
  • Gary Keskinen – kitara
  • Mikko Kaija – kitara
  • Rale Tiiainen – rummut
  • Panu Keskinen – basso

Diskografia muokkaa

Albumit muokkaa

Singlet muokkaa

  • ”Tears Don’t Fall” (2009)
  • ”Wheels on the road” (2009)
  • ”Run run” (2009)
  • ”Matka” (2011)
  • ”Paetaan” (2012)
  • ”Viimeinen sana” (2017)

Musiikkivideot muokkaa

  • ”Tears Don’t Fall”
  • ”Matka”
  • ”Paetaan”

Lähteet muokkaa

  1. Ville Kuitunen: Kalle Löfström: Born In 84 Desibeli.net. Viitattu 12.07.2009.
  2. Kalle Löfström vannoo melodian nimeen Dome.fi. Otavamedia. Viitattu 2.6.2009.
  3. Idols-Kalle lauloi heviä jo pikkupoikana Iltasanomat.fi. Otavamedia. Arkistoitu 10.8.2014. Viitattu 8.8.2014.
  4. Idols-Kalle julkaisee toisen albumin: Laulan rakastamisen vaikeudesta mtv.fi. Arkistoitu 11.8.2014. Viitattu 21.09.2011.

Aiheesta muualla muokkaa