Kalkkistenkoski

Kalkkistenkoski [2], tai myös Kalkkisten koski, on Asikkalan Kalkkisissa sijaitseva Kymijoen ensimmäinen koski. Se sijaitsee Natura 2000 -suojelualueella ja siellä on jonkin verran maaseutumatkailuun liittyvää toimintaa.[1][3]

Kalkkistenkoski
Kalkkinen rapid 1.jpg
Kunta Asikkala
Koordinaatit 61°17′4.9″N, 25°35′45.9″E
Joki Kymijoki
Pituus 1500 m
Pudotuskorkeus 0,9 m
Keskivirtaama 237 /s
Kalkkistenkoski
Natura 2000 -alue: FI0301011
Suojelun perusteet
Aluetyyppi SCI ja SPA
Sijainti ja koko
Koordinaatit N 61 17 E 25 35
Kunta Asikkala, Kalkkisten kylä
Pinta-ala 27 hehtaaria
Suojellut lajit
Lintudirektiivin
liite I
valkoselkätikka (liite I)
Luontodirektiivin
liitteen II lajit
kivisimppu, liito-orava, saukko
lähde: [1]

MaantietoaMuokkaa

Koski on Päijänteen Asikkalanselän lasku-uoman Kymijoen heti alkupäässä sijaitseva koski ja salmimainen vesialue. Se sijaitsee Vähä-Pulkkilan Myttyniemen ja Särkijärven Koskenniemen välissä. Sen kautta laskee Kymijoen yläpuolinen vesistöalue, jonka valuma-alueen pinta-ala on 26 459 neliökilometriä [4]. Päijänteen vedet purkautuvat Kymijokeen 80–500 metriä leveätä ja noin 1,5 kilometriä pitkää virtavettä pitkin. Koskessa on kaksi selkeästi erilaista aluetta, joita yhdistää toisiinsa 80 metriä leveä kapeikko. Kosken yläosa on suppilomaisesti kapeneva koskiosa, jossa on pudotusta, ja samalla myös kuohuntaa, eniten. Yläosan rantaviivan läheisyydessä on 16 saarta, joita ovat esimerkiksi Pirttisaari, Laskusaari, Patosaaret ja Mikonsaari. Myttyniemen ja Mikonsaaren välissä toimii pato, jolla säädellään osittain Päijänteeltä tulevaa virtaamaa. Kapeikon alaosan koskessa ei vesi enää kuohu vaan se virtaa nopeasti. Alaosassa uoma levenee, mutta samalla sen yhtenäisyyttä rikkovat suuri Kotasaari ja 20 muuta saarta. Saaria ovat esimerkiksi Leppäsaari, Susisaari, Myllysaari, Ruutsaari, Koivusaari, Vaaninsaari ja Säynesaari. Kosken pohjoisrannassa aukeaa pohjoiseen päin avautuva Meranlahti, jonka rannalla sijaitsee maatila. Myös Kotasaarella ja itärannalla on viljelty maata. Koskialueelle johtaa vain yksi yleinen tie yhdystie 14153, joka ylittää myös Kalkkisten kanavan.[5][6][2]

SäännöstelyMuokkaa

 
Veden pintaa säännöstelevä pato.

Sekä Päijännettä että alapuolista Ruotsalaista säännöstellään Mikonsaaren luona sijaitsevalla padolla. Pato katkaisee kosken jyrkimmän ja vuollaimman osuuden Mikonsaaren ja Myttyniemen välissä. Vettä voidaan juoksuttaa Päijänteestä avaamalla padon kaikki luukut ja toisinaan säilyttää tai jopa nostaa Päijänteen vedenpinnan korkeutta sulkemalla padon luukkuja. Vain osa koskesta on tällöin suljettuna ja muu vesi virtaa kosken itäosissa matalien kohtien ylitse.[5]

Ruotsalaista on säännöstelty vuodesta 1959, jolloin rakennettiin Iitin Vuolenkosken vesivoimalaitos. Ruotsalaisen säännöstelyluvassa on ilmoitettu Heinolassa sijaitsevalle mittauspisteellä vedenpinnan ylärajaksi 77,65 metriä mpy. Alarajaa ei ole ilmoitettu. Ruotsalaisen vedenpinta pidetään avovesikauden ja alkutalven tarkalleen korkeudessa 77,40 metriä, mutta riippuen talven lumitilanteesta, aletaan sen vettä juoksuttamaan jo talvella ja sillä tehdä tilaa sulaavalle lumelle. Silloin kasvaa Kalkistenkosken pudotus arvoon 0,90–1,20 metriin. Luotua tilannetta kutsutaan ”kevätkuopaksi”.[5]

Päijänteen vedenpinnan korkeuden sääntely on aina riippuvainen Ruotsalaisen tilanteesta [7]. Mikonsaaren padolla voidaan suorittaa sääntelyä, mutta sen vaikutuksen hitaus vaatii ennakointia ja siten myös suunnitelmallisuutta. Kosken kesivirtaama on 237 kuutiometriä sekunnissa (m³/s, MQ). Virtaaman keskialavirtaama on 133 m³/s (MNQ) ja keskiylivirtaama 356 m³/s (MHQ). Kosken alivirtaama on ollut 61 m³/s (NQ) ja ylivirtaama 535 m³/s (HQ).[5]

LuontoarvojaMuokkaa

Natura-alueMuokkaa

Koskialue sisältyy Natura 2000-ohjelmaan (27 hehtaaria, FI0301011) ja siihen kuuluvat itse koski ja sen rantametsiä. Alue on suojeltu voimalaitosrakentamiselta koskiensuojelulailla, sen ranta-alueet luonnonsuojelulailla ja rakennussuojelulailla, ja vesialue vesilailla ja koskiensuojelulailla. Vesialue on lähes rakentamatonta aluetta, jossa koski virtaa vapaana. Kosken rantametsät ja saaret ovat lehtipuuvaltaisia sekametsiä. Alueella viihtyvistä eliölajeista voidaan mainita saukko, liito-orava, kivisimppu, pikkutikka, merimetso, koskikara (talvella) ja pyrstötiainen.[1][8]

LinturetkikohdeMuokkaa

Kosken vesialue ja lähimetsät ovat yleisesti tiedossa oleva hyvä linturetkikohde. Talvella koskialueella talvehtivat koskikara, telkkä, heinäsorsa, laulujoutsen ja isokoskelo. Harvinaisempia talvehtijoita ovat toisinaan olleet merimetso, harmaahaikara, pikku-uikku ja kuningaskalastaja. Keväisin saapuvat telkät valtaavat avovesipaikat runsaana joukkona ja näiden sekaan tulevat myös harvalukuisampana koskelot, uikut, sorsat ja rantasipi. Kevään lopussa ja kesän alussa ovat sekametsät täynnä linnunlaulua. Puiden kokoissa pesivät metsien tavalliset kololinnut. Alueen tyypillisiä lajeja ovat telkkä, isokoskelo, rantasipi, palokärki, käpytikka, harmaapäätikka, kirjosieppo, pyrstötiainen ja hömötiainen. Alueella esiintyy myös pyy, laulujoutsen, kuhankeittäjä, pikkutikka, mustapääkerttu, sirittäjä ja puukiipijä. Telkät tulevat vesialueelle myös syysmuuton ajaksi.[9]

KalastusMuokkaa

Kosken kalastusoikeus on vuokrattu vuodesta 1886 [10] lähtien Kaskisten kalastusklubille, joka ei ole viime aikoina antanut ulkopuolisten kalastaa koskessa [11]. Koskessa elää ja kutee taimen, jonka heikkoja elinmahdollisuuksia yritetään kohentaa [12], sillä niiden poikasille on tarjolla vain vähän sopivia elinympäristöjä (alle hehtaaria koko 30 hehtaarin vesialueesta). Kosken alueella elää lähes samat kalalajit kuin sen ylä- ja alapuolisissa järvissäkin. Kymijoen alapuolisten vesivoimalaitoksien takia mereltä ei nouse vaelluskaloja ja niiden esiintyminen on riippuvainen kalanistutuksista.[10]

HistoriaaMuokkaa

Viime jääkauden loppuvaiheessa Päijänne vapautui mannerjäätikön alta ja muodosti aluksi Itämeren lahden, joka myöhemmin kuroutui maankohoamisen takia siitä erilleen järveksi. Muinaisen Päijänteen vesi laski sen pohjoispäästä kohti pohjoista ja Kalkkisten alueella vesi virtasi länteen päin eli nykyistä suuntaa vastakkaiseen suuntaan. Epätasainen maankohoaminen kallisti maaperää ja Päijänteen vesi alkoi 9 500 vuotta sitten tulvia kaakkoon päin ja Ruotsalainen muuttui itsenäisestä järvestä Päijänteen lahdeksi. Noin 6 100 vuotta sitten Heinolanharjun läpi aukesi uusi lasku-uoma Suomenlahteen. Silloin syntyi nykyisen muotoinen Kymijoki. Päijänteen vedenpinta on sen jälkeen 6 000 vuoden aikana alentunut lähes nykyiselle korkeudelleen. Kalkistenkosken niska on vuorostaan kohonnut näkyviin vasta 1 500 vuotta sitten, jolloin kosken ensimmäiset kuohut syntyivät. Syntyhetkestään lähtien ovat sekä kosken pudostus että myös kosken pituus hiljalleen kasvaneet.[13][7]

Kotasaaresta tunnetaan hiekkakuopan alueelta kivi-, pronssi- ja rautakautisien asuinpaikkojen jäännöksiä. Ne ovat kuitenkin ehtineet tuhoutua soranotossa lähes täydellisesti. Kivikautinen asutus on tullut Kotasaareen samoihin aikoihin, kun saari nousi maankohoamisen seurauksena vedestä. Saari on ollut hyvä kalapaikka ja pedoilta suojainen asuinpaikka. Vuosina 1962–1963 suoritetuissa arkeologisissa kaivauksissa on kohteesta löydetty palanutta luuta (nuotiosta), kuonaa, saviastian paloja ja kiviesineiden työstämisestä syntyneitä iskoksia. Kotasaaren rannassa on uudella ajalla toiminut myös vesimylly. Mikonsaaressa näkyy koskenperkauksissa vuosina 1826 ja 1832–1837 kasattuja kivi- ja maakasoja. Saaressa on myös rakennettu ladotuista kivistä rakenteita, joiden tarkoitus on vielä selittämättä.[8][14]

Kosken alkuperäinen pudotus lienee ollut 2,6 metriä, mutta koskien perkaus ja koskenniskan raivaaminen on pudottanut Päijänteen vedenpintaa noin 1,2 metriä. Aleneminen tapahtui, kun Mikonsaaren kohdalla sijainnutta koskenniskaa perattiin. Kosken alapuolisen Ruotsalaisen puolen metrin vedenpinnannosto tapahtui 1950-luvulla, kun rakennettiin Vuolenkosken voimalaitos. Kosken nykyinen pudotus on enää 0,9 metriä ja se tapahtuu lähinnä Mikonsaaren koskiosuudella noin 100 metrin matkalla. Koskessa on myös uitettu tukkeja 1700-luvulta asti, jonka takia kosken eri osiin on avattu vapaasti virtaavia uittoväyliä. Keski- ja alaosien koskiosuuksia reunustavat edelleen sileäkiviset kivilatomukset, joilla estettiin tukkien juuttuminen rantoihin. Kun vuonna 1861 poistettiin puutavaran käyttömääriä rajoittaneet säädökset, alettiin Kymijoella sahaamaan enemmän puuta kuin koskaan aiemmin. Seudun sahateollisuuden tuotanto oli hetken ajan suurempaa kuin koko muun Ruotsi-Suomen tuotanto yhteensä. Vuonna 1871 aloitettiin eri sahojen yhteisuitot ja Kalkkisten koskella uitti tukkeja suuri joukko työmiehiä. Kun Kalkkisten kanava valmistui 1878, alettiin sitäkin hyödyntämään uitossa ja paine kosken käyttämiselle väheni hieman. Vuonna 1912 syvennettiin kanavaa niin, että sen läpi voitiin uittaa pieniä puunippuja. Kanavan vaikutus jäi kuitenkin vähäiseksi, sillä kosken läpi uitettiin vielä suuri osa puutavarasta. Viimeinen kosken läpi toteutettu tukinuitto suoritettiin vuonna 1964 ja tämän jälkeen kaikki tukit kuljetettiin kanavan läpi nippuina. Päijänteen viimeiset uitot olivat kesällä 2002.[12][5][15]

Katso myösMuokkaa

LähteetMuokkaa

ViitteetMuokkaa

  1. a b c Kalkkistenkoski, Hämeen ELY-keskus, luontoon.fi, 10.3.2014 , viitattu 24.10.2020
  2. a b Kalkkisten koski (sijainti maastokartalla) Karttapaikka. Helsinki: Maanmittauslaitos. Viitattu 24.10.2020.
  3. Hirvonen, Auli & al.: Kalkkinen - kylä Kymen rannalla, 2013
  4. Ekholm, Matti: Suomen vesistöalueet. Vesi- ja ympäristöhallinnon julkaisuja – Sarja A 126. Helsinki: Vesi ja Ympäristöhallitus, 1993. ISBN 951-47-6860-4.
  5. a b c d e Hautala, Arto: Kalkkistenkosken kalataloudellinen kunnostus, 2013, s. 4–7
  6. Hautala, Arto: Kalkkistenkosken kalataloudellinen kunnostus, 2013, s. 15 (karttakuva)
  7. a b Hirvonen, Auli & al.: Kalkkinen - kylä Kymen rannalla, 2013, s. 21–25
  8. a b Hautala, Arto: Kalkkistenkosken kalataloudellinen kunnostus, 2013, s. 31–34
  9. Kalkkistenkoski (PDF) Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys ry. Viitattu 24.10.2020.
  10. a b Hautala, Arto: Kalkkistenkosken kalataloudellinen kunnostus, 2013, s. 8
  11. Millaisia kalastusclubeja Suomesta löytyy?, Saimaan vapaa-ajankalastajapiiri, viitattu 24.10.2020
  12. a b Hautala, Arto: Kalkkistenkosken kalataloudellinen kunnostus, 2013, s. 3
  13. Asikkalan jääkausitie (PDF), 2017, viitattu 25.10.2020
  14. Hirvonen, Auli & al.: Kalkkinen - kylä Kymen rannalla, 2013, s. 79–81
  15. Hirvonen, Auli & al.: Kalkkinen - kylä Kymen rannalla, 2013, s. 69–77

Aiheesta muuallaMuokkaa