Kalevala – Uusi aika

Kalevala – Uusi aika on Jari Halosen ohjaama suomalainen elokuva. Elokuvan ensi-ilta oli 15. marraskuuta 2013.[1][2] Halonen toimii elokuvassa ohjaajan lisäksi myös käsikirjoittajana sekä tuottajana.[3] 250 000 euron budjetilla tehty elokuva sai kriitikoilta pääosin tyrmäävän vastaanoton. Se sai elokuvateattereissa noin 3 500 katsojaa.[4][5]

Kalevala – Uusi aika
Kalevala, uusi aika -elokuvajuliste.jpg
Ohjaaja Jari Halonen
Käsikirjoittaja Jari Halonen
Tuottaja Jari Halonen
Säveltäjä Karl Sinkkonen
Kuvaaja Päivi Kettunen
Leikkaaja Akke Eklund
Pääosat
Valmistustiedot
Valmistusmaa Suomi
Tuotantoyhtiö Yleisradio (televisiolevittäjä)
Ensi-ilta
[1]
Alkuperäiskieli suomi
Budjetti 250 000 euroa[1]
Aiheesta muualla
Virallinen sivusto
IMDb
Elonet

Kalevala - Uusi aika julkaistiin myös televisiossa kolmiosaisena sarjana nimellä Kalevala – Väinämöisen uusi laulu 22. helmikuuta – 8. maaliskuuta 2015.[6]

RooleissaMuokkaa

 Tommi Eronen  Sampo  
 Ari Vakkilainen  Väinämöinen  
 Maija-Liisa Ström  Ilmatar  
 Tanjalotta Räikkä  Louhi  
 Konsta Mäkelä  Kurt  
 Olavi Uusivirta  Antti  
 Pirjo Lonka  Aino  
 Ville Tiihonen  Jokkeri  
 Pauli Poranen  Kullervo  
 Jari Halonen  Seppä Ilmarinen  

LähteetMuokkaa

Aiheesta muuallaMuokkaa

Tämä elokuviin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.