Kaksinveto

Kaksinveto tai moniveto tarkoittaa veturien kytkemistä peräkkäin raskaan junan eteen.

Jokioisten museorautatien molemmat Tubize-veturit kaksinvedossa syysajossa 2007

Alkuperä

Kaksinvetoa käytettiin alun perin silloin, kun yhden veturin teho ei riittänyt raskaan junan vetoon eikä riittänyt, että liikkeelle lähdössä avusti erillinen työntöveturi.

Höyryveturiaikana sitä käytettiin linja-ajossa vain poikkeustilanteessa; vaihtotyössä se oli yleisempää; mm. Vr5- eli Kalkkuna-vetureita käytettiin kaksinvedossa silloin, kun ne toimivat laskumäkivetureina.

Joskus toinen veturi kytkettiin junan taakse työntäjäksi, ja vielä harvemmin nähtiin kolmas veturi junan keskellä. Menettely vaati taitoa, koska jokaista veturia piti ohjata tarkkaan samalla tavalla.

Höyrykaksinvetoa

Höyryveturien monivetoa on Suomessa nähty vuoden 1975 jälkeen vain muutamia kertoja eri tapahtumien yhteydessä: Jokioisten museorautatie on käyttänyt sitä muun muassa Humppilan rataosuuden vihkiäisissä vuonna 1994 ja sittemmin vuosina 1999–2001 liikennekauden päätösajossa, jossa veturit oli sijoitettu junan päihin. Käytännöstä luovuttiin vuodesta 2002 alkaen, koska todettiin, että kahta pienempää junaa oli helpompi hallita kuin yhtä maksimikokoista.

Nykyaikaa

Dv12-pari kaksinvedossa.

Nyttemmin, kun kaikkien leveäraiteisten moottoriveturien ohjauksessa käytetään puolijohde- tai mikropiiritekniikkaa entisen mekaanisen toiminnan sijasta, ja vaihteistokin on täysin automaattinen, on siirrytty ns. yhden ohjauspöydän ajoon eli moniajoon. Siinä saman junan edessä olevia diesel- tai sähkövetureita ohjataan etummaisen veturin hallintalaitteista käsin, ja toinen tai useat apuveturit on kytketty välikaapelein samaan ohjaukseen. Tämä ei höyryvetureissa ole mahdollista.

Tätä artikkelia kirjoitettaessa kaikissa Suomessa vakituisessa linja-ajossa käytetyissä diesel- ja sähkövetureissa on moniajolaitteet.

Muun muassa Dr13–veturien poistuessa pikajunakäytöstä niitä korvattiin kolminajossa olevilla Dv12-vetureilla, koska aikataulussa pysyminen olisi muuten ollut vaikeaa.

Joillakin rataosuuksilla, joihin sisältyy pitkiä ja raskaita nousuja – kuten Pollarin mäki Vilppulassa –, moniajon hyödyntäminen on välttämätöntä nousuista suoriutumiseksi.

Yhdysvalloissa ja Kanadassa moniajo on yleistä. Siellä tavallisin tapa on kolmen veturin “nippu“, amerikkalaisessa kielenkäytössä “lash-up“. Kaksi johtoveturin takana olevaa apuveturia voivat olla hiukan sitä pienempiäkin, erityisesti silloin, kun johtoveturina on uudentyyppinen, entisiä huomattavasti tehokkaampi veturi.

Erikoistarkoituksiin, kuten täysin kauko-ohjatuilla radoilla ajetuissa yli 200 vaunun malmijunissa, käytetään useampaa kahden ison dieselsähköveturin paria, joita kaikkia ajetaan etummaisen veturin ohjaimista käsin; tavallista on, että yksi veturipareista sijoitetaan junarungon keskelle, ja muut ovat päissä.

Muualla maailmassa

Moniajo on yleinen kaikkialla maailmassa, koska se mahdollistaa tehokkaamman liikenteen suurempien junapainojen johdosta.

Lähteet

• Resiina-lehdet^{lähde tarkemmin?}