Kajaanin keskuskoulu

peruskoulu

Kajaanin keskuskoulu (aik. Keskuskansakoulu) on peruskoulu, joka sijaitsee Kajaanin keskustassa.

Koulurakennusta Väinämöisenkadulta.

Koulussa on perusopetuksen 3.–9. luokat. Koulussa toimivat myös Kajaanin musiikki- ja erityisluokat. Keskuskoulun musiikkiluokat esiintyvät paljon, esimerkiksi joulukantaateissa. Keskuskoulussa on hyvin paljon oppilaita. Koulu oli eräs ensimmäisistä kouluista Suomessa, jossa siirryttiin yhtenäisen peruskoulun järjestelmään (ei erillistä ala- ja yläastetta).

Koulun tilat muokkaa

Keskuskoulu on keltaisen värinen kivirakennus. Suunnittelijana toimi arkkitehti Eino Pitkänen ja kiinteistön urakoi Kainuun Rakennus Oy, jonka johtajana toimi rakennusmestari Heikki Noponen. Koulu vihittiin viralliseen tarkoitukseensa sunnuntaina 30. marraskuuta 1952. Uuteen koulurakennukseen tuli 40 luokkahuonetta, 8 joka kerrokseen. Rakennukseen sisältyi 116 varsinaista luokkahuonetta. Kaikki aputilat mukaan lukien erilaisia tiloja oli 200. Koulu oli valmistuessaan suurin koulurakennus Suomessa. Koulun tilavuus oli valmistuttuaan 36 000 m³.

1980-luvulla Keskuskoulussa on tehty remonttia, jossa uusittiin vesijohdot, ilmastointilaitteet, viemärit ja valaistus. Ilmastointiputkistot sijoitettiin näkyville koulun käytävien kattoon. Tällöin myös A1-kerroksessa toimineet kanslia ja opettajainhuone muuttivat yhtä kerrosta ylemmäksi B2-kerrokseen. Samalla A1-käytävässä toiminut Kainuun Museo muutti omiin tiloihin. Museon ajoilta A1-käytävän seinissä on nähtävillä museon lasivitriinit levyillä peitettynä. Myös A-siiven ullakolla on vielä museokäytössä toiminut ullakkotila kohdevalaisimineen ja näyttelykorokkeineen. A-siiven varauloskäytävänä toimiva porraskäytävä on nimetty museokäytäväksi museotoiminnan jäljiltä.

Uusi liikuntasali rakennettiin vuonna 1992 (arkkitehti Esko Peittola). Kaksi vanhaa liikuntasalia on muutettu auditorioksi ja musiikkiluokaksi. Myöhemmin 1990- ja 2000-luvulla kouluun on uusittu tiilikatto, ikkunat ja osa ovista. Myös ruokala on remontoitu 2000-luvun puolivälissä osin homevaurion korjauksen seurauksena. Myös muita tiloja on uusittu. Koulun tilojen erikoisuuksia ovat muun muassa teknisen työn luokan puupalikoista koottu lattia, joka oli tyypillinen konepaja- ja verstastiloissa 1950-luvulla ja aiemmin. Koulussa on myös Kone-osakeyhtiön valmistama hissi A-siivessä. B-siivessä on talonmiehen asunto.

Koulun piha-alueet ovat pysyneet melko samanlaisina läpi vuosikymmenten. Ainoastaan yläpihalle on rakennettu liikuntasali ja ison pihan puoleinen peltikatos (ei alkuperäinen) on purettu. Koulun takan on myös leikkipuisto.


Keskuskoulussa on aloitettu laajamittainen peruskorjaus kesällä 2011. Remontti valmistunee vuonna 2013 ja siinä uusitaan talotekniikkaa - esimerkiksi 1980-luvulla rakennettu ilmastointi. Koulusta on aiemmin uusittu jo ruokala, teknisen työn tilat, katot sekä osa ikkunoista ja ovista. Koulu on pysynyt aika saman laisena.

Koulun tapahtumia muokkaa

  • Bändikatselmus
  • Oppilaat vastaan opettajat-sählyturnaus
  • Musiikkiluokkien syys- ja kevätkonsertit
  • Joulu- ja pääsiäiskantaatit
  • Itsenäisyyspäivän juhla ja kynttilöiden poltto koulun jokaisessa ikkunassa
  • Joulujuhla

Koulun rehtorit muokkaa

  • Erna Huhtala 2021-
  • Marjaana Aapakari 2006-2020
  • Liisa Metsäkylä 199x-2006
  • Jaakko Hulkkonen 19xx-199x

Lähteet muokkaa