Kaisa Rönkkö
Kaisa Rönkkö on Taiteen edistämiskeskuksen (Taike) johtaja. Rönkkö nimitettiin kolmanneksi Taiken johtajaksi ajalle 1.8.2023–31.7.2028.[1][2][3]
Rönkkö on koulutukseltaan musiikin maisteri (Master of Arts in Arts Management) taidehallinnon ohjelmasta. Hän on valmistunut myös musiikkipedagogiksi ja suorittanut pianonsoiton A-tutkinnon (diplomi).[4] Lisäksi hän on suorittanut pianonsoiton jatko-opintoja Budapestin Franz Lisztin musiikkiakatemiassa[5].
Ennen valintaansa Taiken johtajaksi Rönkkö työskenteli Suomen Musiikki & Media -tapahtumat Oy:n toimitusjohtajana[6] ja aikaisemmin muun muassa Music Finland ry:n toiminnanjohtajana,[7] Suomen Kansallisoopperan ja -baletin orkesteriosaston päällikkönä, Puolustusvoimien erikoissuunnittelijana sekä Fazer Konserttitoimistossa managerina ja partnerina. Lisäksi Rönkkö on työskennellyt muissa kulttuurialan tuotannollisissa tehtävissä sekä freelancemuusikkona ja soitonopettajana.[4][8]
Rönkkö äänestettiin 2022 musiikkialan sisäisessä kyselyssä musiikkibisneksen neljänneksi vaikutusvaltaisimmaksi ihmiseksi.[9] Rönkölle myönnettiin 2022 Muusikkojen liiton tunnustuspalkinto. Palkinto myönnettiin merkittävästä työstä musiikkialan hyväksi.[10] Vuonna 2021 hän sai Suomen Musiikintekijöiden kunniamaininnan toiminnastaan suomalaisen kevyen musiikin eteen.[11]
Vuonna 2023 Rönkkö oli mukana Sitran rahoittamassa tutkimushankkeessa, joka kävi läpi korona-ajan kulttuuripolitiikkaa Suomessa.[12]
Lähteet
muokkaa- ↑ Kaisa Rönkkö nimitetty Taiteen edistämiskeskuksen johtajaksi - OKM Opetus- ja kulttuuriministeriö. 29.3.2023. Viitattu 25.11.2024.
- ↑ Kaisa Rönkkö www.taike.fi. Viitattu 25.11.2024.
- ↑ Kulttuurihallinto | Taiteen edistämiskeskus sai uuden johtajan musiikkialalta Helsingin Sanomat. 31.3.2023. Viitattu 25.11.2024.
- ↑ a b Kaisa Rönkkö nimitetty Taiteen edistämiskeskuksen johtajaksi www.taike.fi. 29.3.2023. Viitattu 25.11.2024.
- ↑ Taiteen mahdollistaja Muusikkojen liitto. Viitattu 11.1.2025.
- ↑ Music x Media kasvaa ja kansainvälistyy uuden toimitusjohtajan voimin Music x Media. 11.8.2022. Viitattu 25.11.2024.
- ↑ Music Finlandin uutena toimitusjohtajana aloittaa Kaisa Rönkkö | Rondo Classic rondo.fi. Viitattu 25.11.2024.
- ↑ Taiken johtajalle kaiken ytimessä on syvä kunnioitus taiteentekijöitä kohtaan Kritiikin Uutiset / SARV. 19.4.2024. Viitattu 25.11.2024.
- ↑ Musiikki | Koronapandemia nosti Kaisa Rönkön yhdeksi musiikkialan merkittävimmistä vaikuttajista – Pianisti innostui rahasta ja rakenteista Helsingin Sanomat. 11.8.2022. Viitattu 25.11.2024.
- ↑ Musiikki | Muusikkojen liiton tunnustuspalkinto Kaisa Rönkölle Helsingin Sanomat. 8.12.2022. Viitattu 25.11.2024.
- ↑ Pro Musiikintekijät -kunniamaininta Musiikintekijät. Viitattu 7.1.2025.
- ↑ Tutkimus: Korona-ajan rajoituspolitiikka horjutti oikeusvaltiota Sitra. 12.4.2024. Viitattu 7.1.2025.