Kaisa Leka

suomalainen sarjakuvapiirtäjä

Kaisa Maria Krisangi Leka (s. 25. lokakuuta 1978) on porvoolainen sarjakuvapiirtäjä. Lekan omaelämäkerrallisten sarjakuvien keskeisiä teemoja ovat vammaisuus, politiikka ja henkinen etsiminen. Hänen sarjakuvahahmonsa ovat naivistisen yksinkertaisia eläimiä, joista tärkein on Kaisa Lekaa itseään edustava hiiri.

Kaisa Leka helmikuussa 2011.

Ura muokkaa

Leka aloitti piirtämisen vuonna 1998 opiskellessaan Porvoossa kansanopiston taidelinjalla.[1] Omien sarjakuvakirjojensa lisäksi Leka on tehnyt sarjakuvia useisiin eri lehtiin ja sarjakuva-antologioihin.[2] Hänen tunnetuin teoksensa on vuonna 2003 julkaistu, amputaatiota käsittelevä I am not these feet, jonka Leka teki kun hänen jalkansa amputoitiin.[2][3] Teos ilmestyi syksyllä 2006 ranskankielisenä käännöksenä Editions Cactusin julkaisemana[2] ja vuonna 2007 italiankielisenä käännöksenä nimellä La ragazza senza piedi Coniglio Editoren julkaisemana.

On the Outside Looking in -kirja sai vuonna 2007 Vuoden huiput -kilpailussa Hopeahuippu-palkinnon[2] ja Expedition no 3 vuonna 2012 Kultahuippu-palkinnon. Audarya-Lila, Tour d'Europe ja Expedition no 3 on valittu vuoden kauneimpien kirjojen kokoelmaan[2][4][5], ja olivat myös Angoulêmen sarjakuvafestivaalien vaihtoehtosarjakuvakilpailun finalistien joukossa. Leka sai yhdessä miehensä Christoffer Lekan kanssa vuonna 2010 opetus- ja kulttuuriministeriön Suomi-palkinnon.[2] Vuonna 2012 Leka sai Suomen Sarjakuvaseuran Puupäähattu-palkinnon[6]. Hänet valittiin samana vuonna myös Vuoden Pyöräilijäksi.[7] Leka sai tammikuussa 2013 Invalidiliiton ensimmäisen Raimo Lindberg -palkinnon.[8] Vuonna 2018 Leka sai Christoffer Lekan kanssa Sarjakuva-Finlandian teoksesta Imperfect.[9] Kirja palkittiin myös Vuoden kauneimpana kirjana 2017.[10] Vuonna 2022 Grafia palkitsi Kaisa ja Christoffer Lekan Vuoden graafikkoina[11].

Leka on piirtänyt Biofermen Yosa-tuotteiden pahvipakkauksiin sarjakuvia. Yhdessä niistä hän ehdottaa Finlandia-hymnin sanojen muuttamista Yosan ylistyshymniksi.[12]

Leka on ottanut kantaa taiteilijoiden asemaan vuonna 2016, kun opetus- ja kulttuuriministeriö yritti pyytää häntä palkattomaan työhön kansainväliseen tilaisuuteen.[13]

Politiikka muokkaa

Leka oli vuosina 2005–2012 Porvoon kaupunginvaltuuston jäsen. Hän oli Vihreän liiton kansanedustajaehdokas eduskuntavaaleissa 2007 ja 2011 Uudenmaan vaalipiirissä.

Yksityiselämä muokkaa

Leka kuuluu Sri Caitanya Sangha -liikkeeseen, joka kuuluu Hare Krishna -yhteisön tavoin Gaudiya Vaishnava -perinteeseen. Lekan kiinnostus vaishnavismiin herätti huomiota hänen syksyllä 2006 Ranskaan tekemällään esiintymismatkalla.[14] Leka on kasvissyöjä.[15] Kaisa Lekan kumppani on Christoffer Leka.[16] Leka on vapaaehtoisesti lapseton.[17] Leka on innokas pyöräilijä ja toiminut Keuruun pyöräretken suojelijana vuonna 2014.[18]

Kaisa Lekan sarjakuvakirjat ja -lehdet[19][20] muokkaa

Lähteet muokkaa

  1. Heikki Merihaara: Kaisa Leka piirtää arjen asiat koskettaviksi tarinoiksi Vantaan Sanomat. Arkistoitu 3.10.2017. Viitattu 3.10.2017.
  2. a b c d e f Ministeri Wallin jakoi vuoden 2010 Suomi-palkinnot Opetus- ja kulttuuriministeriö. 17.12.2010. Arkistoitu 27.11.2015. Viitattu 10.10.2013.
  3. Jalaton nainen 5.9.2003. Ylioppilaslehti. Viitattu 20.8.2014.
  4. Vuoden kaunein kirja dog designin suunnittelema Grafia. Viitattu 10.10.2013.
  5. Muotoiluinstituutin alumneille menestystä Kauneimmat kirjat 2012 -kilpailussa Lahden ammattikorkeakoulu. 14.3.2013. Arkistoitu 10.6.2015. Viitattu 10.10.2013.
  6. Kaisa Leka sai sarjakuvan Puupäähatun 19.1.2012. Mtv3. Viitattu 19.1.2012.
  7. Sarjakuvataiteilija Kaisa Leka valittiin Vuoden pyöräilijäksi ts.fi. Viitattu 1.10.2017.
  8. Päivi Kuisma, Invalidiliitto jakoi ensimmäisen Raimo Lindberg -palkinnon lahtelaistaustaiselle sarjakuvapiirtäjä Kaisa Lekalle, Yle.fi/uutiset, viitattu 17.1.2013
  9. Sarjakuva-Finlandian voittajaksi Kaisa ja Christoffer Lekan sarjakuva-albumi Imperfect Sarjakuvafinlandia.fi. 23.3.2018. Viitattu 25.3.2018.
  10. Kaisa ja Christoffer Lekan Imperfect valittiin vuoden kauneimmaksi kirjaksi Julkaisija.fi. 19.3.2018. Arkistoitu 25.3.2018. Viitattu 25.3.2018.
  11. Lehto, Minna: Vuoden Graafikko 2022 -palkinto Kaisa ja Christoffer Lekalle kokonaisvaltaisesta intohimosta alaa kohtaan Markkinointiuutiset. 26.1.2022. Viitattu 6.2.2022.
  12. Yosa-tuotteen pahvikääre
  13. Lähtisitkö sinä ruokapalkalla asiantuntijakeikalle? Kaisa Leka suivaantui ministeriön työtarjouksesta mtv.fi. Viitattu 1.10.2017.
  14. Helsingin Sanomat 23.11.2006 s. C1
  15. Kaisa Leka etsii hitaita elämyksiä Me Naiset. 4.6.2009. Viitattu 1.10.2017.
  16. Kaisa Leka pyöräili metalliproteeseilla halki Amerikan mantereen – ”Tärkeintä on lähteä, kaikki muu järjestyy” Helsingin Sanomat. 4.6.2017. Viitattu 2.10.2017.
  17. Sarjakuvataiteilija Kaisa Leka: "Ajatus äitiydestä on minulle mahdoton" Anna.fi. 29.1.2019. Viitattu 5.8.2019.
  18. Keuruun pyöräretki ksml.fi.
  19. Our Books kaisaleka.net. Viitattu 5.3.2024.
  20. Finna.fi finna.fi. Viitattu 5.3.2024.

Aiheesta muualla muokkaa