Kaarinan lukio

lukio Suomessa

Kaarinan lukio on Kaarinassa toimiva lukio. Lukiossa on noin 420 opiskelijaa.

Kaarinan lukio aloitti toimintansa 1.8.1975 Ylikylän koulun kanssa samoissa tiloissa. Tällöin opiskelijoita oli 61. Koulun oppilasmäärä kasvoi, ja kymmenen vuotta myöhemmin lukiolle rakennettiin sen toimintaa varten suunnitellut tilat, joissa se yhä on.[1]

Lukiossa toimii erityislinja, musiikkiteatterilinja. Linjalla on mahdollista opiskella esimerkiksi musiikkiteknologiaa, draamaa ja tanssia. [2]

Lukiossa noudatetaan käytäntöä, jonka mukaan joka maanantai lähetetään viikkotiedote sähköpostitse muun muassa opiskelijoille ja huoltajille. Viikkotiedote sisältää kyseisen viikon tärkeimmat tapahtumat. [3]

Lähteet muokkaa