Karl Abiel Heikel

suomalainen pappi ja saarnaaja
(Ohjattu sivulta K. A. Heikel)

Karl Abiel Heikel (4. marraskuuta 1846 Oulu27. elokuuta 1919 Tyrvää[1]) oli suomalainen lestadiolainen saarnaaja, evankelis-luterilaisen kirkon pappi ja Kittilän ensimmäinen kirkkoherra.[2][3] Heikel oli vuonna 1880 perustetun Kristillisen kuukausilehden päätoimittaja vuoteen 1883 asti.

Karl Abiel Heikel vihittiin papiksi 22-vuotiaana vuonna 1868, ja hän toimi aluksi kirkkoherran apulaisena Ylitorniolla. Vuonna 1870 hän siirtyi kirkkoherran armovuoden saarnaajaksi Kittilään ja vuonna 1872 väliaikaiseksi kirkkoherraksi Sodankylään, josta hän palasi vuonna 1874 Kittilän vakituiseksi kirkkoherraksi. Heikelin on arvioitu olleen 1870-luvulla lestadiolaisen liikkeen tunnetuin pappi. Vuonna 1883 hän siirtyi kirkkoherraksi Pudasjärvelle ja sieltä vuonna 1889 Jyväskylän maaseurakuntaan. Muutto Jyväskylään merkitsi Heikelille etääntymistä lestadiolaisuudesta. Tyrvään kirkkoherran, evankelisen liikkeen johtajana tunnetun Johannes Bäckin kuoltua vuonna 1901 Heikel valittiin tämän seuraajaksi. Virkaansa Tyrvään kirkkoherrana Heikel vihittiin kuitenkin vasta vuonna 1904, ja hän toimi tässä virassa kuolemaansa saakka. Tyrväällä Heikel liittyi paikkakunnalla vahvasti vaikuttaneen Frans Hannulan edustamaan suuntaukseen. Ensimmäisellä sortokaudella hän kuului venäläistämispolitiikan suhteen myöntyvyyssuuntaukseen kirkonmiesten enemmistön tavoin. Vuonna 1904 Heikel osallistui Tyrvään yhteiskoulun perustamiseen. Virkakautensa viimeisinä vuosina Heikel joutui näkemään kansalaissodan tapahtumat ja Vammalan kauppalan lähes täydellisen tuhoutumisen suurpalossa. Myös Heikelin asunto, Tyrvään pappila, paloi perustuksiaan myöten.[4]

Karl Abiel Heikel avioitui vuonna 1870 Augusta Hellmanin (1851–1930) kanssa. Perheeseen syntyi kaikkiaan 11 lasta, jotka suomensivat sukunimensä vuonna 1906 Heikinheimoksi. Karl Abiel Heikelin poikia olivat lääkintöneuvos, kansanedustaja Oskari Heikinheimo ja jääkärieverstiluutnantti Jalo Heikinheimo. Karl Abiel Heikelin pojantytär oli opettaja ja Naisylioppilaiden Karjala-Seuran johtohahmo Anna-Liisa Heikinheimo. Hänen pojanpoikansa poika oli tunnettu musiikkikriitikko Seppo Heikinheimo. Karl Abiel Heikel ja Augusta Heikel on haudattu Tyrvään kirkon hautausmaalle nykyiseen Sastamalaan.[1]

Teoksia muokkaa

  • Kertomuksia hengellisistä liikunnoista Lapissa ja Pohjanmaalla viimeisinä kolmena-kymmenenä vuonna : 1-2 osa. Barck, Oulu 1873
  • Miten olen opettanut? : vastaus piispa G. Johanssonin "Laestadiolaisuus" -kirjaan. Tekijä, Heinola 1893
  • Jeesuksen Kristuksen elämä eli neljä evankeliumia : aikajärjestykseen yhdistettynä. Uusi suomennos W. Rudin'in mukaan. Toimittaja, Tyrvää 1908
  • Saarna yleisessä pappeinkokouksessa Porissa elokuun 25 p:nä 1908 : myydään Porin Lutherilaisen kirkon ystäväin rukoushuoneen rakennusvelan lyhentämiseksi. Tekijä, Tyrvää 1908

Lähteet muokkaa

  • Pekka Raittila, Lestadiolaisuuden bibliografia ja matrikkeli, SKS, 1967
  • Jari Nurmi: Karl Abiel Heikel Tyrvään kirkkoherrana 1904–1919. Sastamalan Joulu 2012, s. 22–25. Lions Club Vammala, 2012.
  1. a b Nurmi, 2012.
  2. Kittilän seurakunnan historia Kittilän seurakunnan kotisivut. Arkistoitu 29.12.2007. Viitattu 23.10.2011.
  3. Raittila, 1967.
  4. Nurmi, 2012.