K-ohjelma

K-ohjelma-nimeä on Suomen poliittisessa historiassa käytetty kahdessa eri yhteydessä.

Pääministeri Urho Kekkosen talouspoliittinen ohjelma 1953Muokkaa

Pääministeri Urho Kekkonen esitti 27. toukokuuta 1953 K-ohjelmaksi kutsuttua talouspoliittista ohjelmaa, jolla oli tarkoitus ratkaista Korean sodan synnyttämän noususuhdanteen päättymisen teollisuudelle aiheuttamia kilpailukykyongelmia. Ohjelman mukaan lapsilisät olisi poistettu, työnantajille annettu verohelpotuksia ja toteutettu kymmenen prosentin palkanalennus kaikista palkkatuloista. Hallituksessa mukana olleet sosialidemokraatit eivät hyväksyneet ohjelmaa ja sen seurauksena Kekkosen III hallitus kaatui ja sen tilalle muodostettiin heinäkuussa 1953 porvarillisista puolueista muodostettu Kekkosen IV hallitus, joka oli vähemmistöhallitus.[1][2]

Kekkosen IV hallitus laati syksyllä 1953 valtiovarainministeri Juho Niukkasen mukaan Niukkas-budjetiksi kutsutun ehdotuksen valtion budjetiksi, jossa olisi K-ohjelman esitysten mukaisesti tuntuvasti supistettu sosiaalisia menoja lakisääteiset menot mukaan lukien. Kekkosen hallitus ilmoitti kuitenkin lokakuussa 1953 olevansa valmis luopumaan K-ohjelmasta. Kekkosen hallitus sai epäluottamuslauseen marraskuussa 1953 käsiteltäessä Aravan määrärahakysymystä ja sen tilalle tuli Tuomiojan virkamieshallitus.[3]

Puolustusvoimien perushankintasuunnitelma 1962Muokkaa

Puolustusvoimien johdon vuonna 1962 laatimaa perushankintasuunnitelmaa sanottiin K-ohjelmaksi. Noottikriisin jälkivaiheissa laadittua ohjelmaa tutkittiin puolustusneuvoston ja hallituksen toimesta parin vuoden ajan mutta sitä ei lopulta lähdetty toteuttamaan. Syynä olivat valtion rahavaikeudet ja toisaalta myös ohjelman uskottavuuden puute - suuretkaan puolustusmenojen lisäykset eivät olisi merkittävästi lisänneet kykyä torjua ydinaseilla tuetun suurvalta-armeijan hyökkäystä. K-ohjelma olisi nostanut puolustusmenojen osuuden bruttokansantuotteesta 1,5 prosentista 3 prosenttiin painopisteen ollessa ilma- ja meripuolustuksessa. [4][5]

LähteetMuokkaa