Kätkäläinen

Markku Onttosen ohjaama elokuva vuodelta 1980

Kätkäläinen on Simo Hämäläisen samannimiseen romaaniin (1978) perustuva televisioelokuva vuodelta 1980. Sen ohjasi Markku Onttonen. Elokuvan pääosassa nähdään Martti Kainulainen. Elokuvaa on kuvattu Lieksassa ja Hattuvaarassa.

Kätkäläinen
DVD-julkaisun kansikuva.
DVD-julkaisun kansikuva.
Ohjaaja Markku Onttonen
Käsikirjoittaja Tupuna Vaissi
Markku Onttonen
Säveltäjä Rauno Lehtinen
Kuvaaja Jukka Lampinen
Leikkaaja Eva Janikowa
Lavastaja Maija Rotko
Pääosat Martti Kainulainen
Maija-Liisa Majanlahti
Maritta Viitamäki
Mikko Nousiainen
Valmistustiedot
Valmistusmaa  Suomi
Tuotantoyhtiö Oy Mainos-TV-Reklam-Ab
Ensi-ilta 29. joulukuuta 1980
Kesto 81 minuuttia (1 tunti, 20 minuuttia)
Alkuperäiskieli suomi
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

JuoniMuokkaa

Kyläläiset käyvät taistoon lentomyrkyttäjää vastaan ja yrittävät saada hänet lopettamaan myrkytyksen. Pietu Aholainen erityisesti haluaa myrkytyksen lopettamista, koska hänellä on tuottoisa hilla-alue, jolla hän aikoo panna rahoiksi.

RooleissaMuokkaa

 Martti Kainulainen  … Pietari (Pietu) Aholainen, Kätkä  
 Maija-Liisa Majanlahti  … Iitamaria  
 Mikko Nousiainen  … Aimo Hurskainen  
 Raili Tiensuu  … Alma Hurskainen  
 Martti Räsänen  … Kolehti-Kolehmainen  
 Veikko Manninen  … Ruojankylän kauppias  
 Maritta Viitamäki  … Kaisa  
 Virve Kauste  … Leena  
 Veikko Tiitinen  … Lehikoinen  
 Rainer Kaunisto  … pappi  
 Mauri Nevonmaa  … lentäjä  
 Eero Soininen  … järjestysmies  
 Tarmo Valkanen  … nimismies  
 Seija Sora  … nainen ravintolassa  
 Tauno Lehtihalmes  … metsäpomo  

VastaanottoMuokkaa

Helsingin Sanomien tv-sivulla kirjoitti nimimerkki JK uusintaesityksen alla vuonna 1992, että Kätkäläisen huumori on aika mustavalkoista – kansanmies on aina oikeassa ja herrat väärässä – mutta jurnuttajahahmo vetoaa suomalaisiin. Martti Kainulaista hän kehuu ”juurevien ukkohahmojen taitajana”.[1]

LähteetMuokkaa

  1. Poimintoja. Helsingin Sanomat, 31.8.1992, s. 47. Näköislehden aukeama (tilaajille).
Tämä elokuviin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.