Käsivarsi (Suomi)

Käsivarsi eli Käsivarren Lappi on Suomen alueen kapea, ”Suomi-neidonkäsivartta muistuttava ulkonema Luoteis-Lapissa, Ruotsin ja Norjan välissä. Käsivarsi kuuluu Enontekiön kuntaan ja siellä on vuodesta 1991 lähtien sijainnut Käsivarren erämaa-alue.

Enontekiö baskinkielisessä kartassa.
Valtatie 21 (osa Eurooppatietä E8) kulkee Suomen puolella, Ruotsin rajan tuntumassa Käsivarren läpi. Taustalla Saana.

Käsivarren itärajana Norjaa vastaan on vuoden 1751 Strömstadin sopimuksen raja. Länsiraja Ruotsia vastaan syntyi Haminan rauhassa 1809, ja näiden rajojen väliin jäi kapea kaistale.[1] Käsivarren nimitys syntyi 1900-luvulla karttamuodon perusteella.[2] Se esiintyy ainakin jo Samuli Paulaharjun Lapin muisteluksissa (1922): ”Palojoen tienoille laskeutuvat korkeasta tunturimaastaan myöskin »Käsivarren» lappalaiset Poro- ja Kilpisjärven ympäristöiltä.”[3] Saamen kieleen nimitys on lainautunut käännöksenä Giehtaruohtas.[2]

Käsivarren pohjoisimmasta osasta käytetään toisinaan nimitystä Yliperä, paikallisten keskuudessa usein Yläperä[4]. Termiä ei ole tarkkaan määritelty, mutta nykyään sillä tarkoitetaan yleensä suurtuntureiden aluetta Käsivarren pohjoisimmassa nurkkauksessa. Aiemmin termi miellettiin ehkä laajemmin koko Käsivartta kattavaksi.[5] Kai-Veikko Vuoristo kuvaa Yliperää seuraavasti: ”Yliperäksi kutsuttu alue on arktista seutua, missä talven valta on pitkä, kesä lyhyt. Yliperässä, kaukana metsänrajan pohjoispuolella, vallitsevat tunturit ja paljakat. – – Koko vuoristo huipentuu joukkoon yli tuhatmetrisiä tuntureita, jotka jäävät vain niukasti ikuisen lumen vyöhykkeen alapuolelle.”[6]

Vuosina 1920–1944 Suomeen kuulunutta Petsamoa nimitetään joskus Suomen itäiseksi käsivarreksi.

Suomen korkein tunturi Halti ja kaikki yli tuhat metriä korkeat tunturit sijaitsevat Käsivarressa.

Katso myösMuokkaa

LähteetMuokkaa

  1. a b Tommila, Päiviö: Kuinka Suomi-neidon muotoinen kartta-Suomi syntyi? Maankäyttö, 2009, nro 1, s. 8. Artikkelin verkkoversio Viitattu 25.9.2020.
  2. a b c Suomalainen paikannimikirja, PDF-näköisjulkaisu, s. 211. Kotimaisten kielten keskus ja Karttakeskus, 2007. ISBN 978-952-5446-96-8. Teoksen verkkoversio (pdf) (viitattu 25.9.2020).
  3. a b Paulaharju, Samuli: Lapin muisteluksia, s. 109. Helsinki: Kirja, 1922. Teoksen verkkoversio (viitattu 25.9.2020).
  4. Yläperä-muodossa termi esiintyy puheessa ja löytyy monista paikallisista ilmoituksista, katso esim. http://www.e-julkaisu.fi/yllas/kesa2011/pdf/Yllas_kesa2011_netti.pdf#page=8, viitattu 25.6.2012 (yläperä tarkoittaa myös linnun pyrstön ja selän välistä osaa).
  5. Järvinen, Anteri & Lahti, Seppo (toim.): Suurtuntureiden luonto: Kilpisjärven biologisen aseman 40-vuotisjuhlakirja, s. 7, 189. Helsinki: Palmenia, 2004. ISBN 952-10-1142-4. Katso myös: Kaikusalo, Asko ja Metsälä, Yrjö: Tarujen tunturit, s. 7–13 (luku Yliperän vuosi). Porvoo: WSOY, 1979 (2. painos, ensimmäinen vuonna 1974). ISBN 951-0-06594-3. Laajempi merkitys, katso: Oinonen, Väinö J.: Lapin yliperällä. Porvoo: WSOY, 1964 (2. painos).
  6. Vuoristo, Kai-Veikko: Hankien kimallus, s. 187. Helsinki: Otava, 1984. ISBN 951-1-07646-9.
Tämä Suomeen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.