Antisemitismi

vihamielinen suhtautuminen juutalaisia kohtaan joko heidän uskonsa tai kansallisuutensa vuoksi
(Ohjattu sivulta Juutalaisvainot)

Antisemitismi eli juutalaisvastaisuus tarkoittaa vihamielistä suhtautumista juutalaisiin joko heidän juutalaisen uskonsa tai kansallisuutensa vuoksi. Antisemitismi voi kohdistua juutalaisiin yksilöinä tai ryhmänä, ja se voi ilmetä esimerkiksi vihana, syrjintänä tai väkivaltana. Antisemitismin voi jakaa eri luokkiin, kuten poliittiseen, taloudelliseen, uskonnolliseen, nationalistiseen ja rodulliseen antisemitismiin. Nykyisin jotkut puhuvat myös uusantisemitismistä, jolla tarkoitetaan tietynlaista Israelin ja sionismin vastustuksena ilmenevää juutalaisvastaisuutta.

  Osa uskontojen artikkelisarjaa
Juutalaisuus ja juutalaiset

Star of David.svg         Menora.svg

Juutalaisuus
Jumala (Jahve)
Tanak (Toora, Nevi'im, Ketuvim)
Talmud  · Halakha · Košer
Filosofia · Kabbala
Daavidintähti · Menora
Synagoga · Rabbi

Juutalaisuuden suuntaukset
Ortodoksisuus · Konservatismi
Karaiitit · Hasidismi
Reformismi · Rekonstruktionismi
Humanismi

Juhlapäivät
Sapatti · Hanukka · Roš hašana · Pesah · Jom kippur

Juutalaiset kansana
Aškenasit · Sefardit · Mizrahit

Juutalaiset maittain
Israel · Yhdysvallat · Venäjä
Ruotsi · Ranska
Suomen juutalaiset
Tunnettuja suomenjuutalaisia

Juutalaiskielet
Heprea · Aramea · Jiddiš · Ladino

Juutalaisten historia
Israelin kuningaskunta · Juuda
Babylonin vankeus
1. juutalaissota · 2. juutalaissota
Haskala · Alija
Nyky-Israel · Arabikonfliktit

Antisemitismi
Pogromit
Holokausti

Poliittiset liikkeet
Sionismi

n  k  m
Charles Lucien Léandre, Kuningas Rothschild, 1898.

Juutalaiset ovat kolmituhatvuotisen historiansa aikana joutuneet lukuisien antisemitististen rajoitusten, karkotusten ja joukkomurhien uhreiksi. Jo varhaiskristillisyydessä syntyi voimakasta juutalaisvastaisuutta. Uskonnollisia juutalaisvainoja esiintyi Euroopassa etenkin ristiretkien ja inkvisition aikaan. Islamilaisen perimätiedon mukaan Muhammed järjesti Medinassa juutalaisten joukkomurhan 600-luvulla.[1] 1800-luvulla Euroopassa nosti päätään rodullinen antisemitismi.

Antisemitismi kärjistyi kansallissosialistisen puolueen johtamassa natsi-Saksassa: juutalaisvainoista tunnetuin on 1930–1940-luvuilla tapahtunut holokausti, jossa kuoli noin kuusi miljoonaa juutalaista. Israelin itsenäistymisen jälkeen juutalaisviha kiihtyi myös arabimaissa, ja Israel on joutunut useiden vihamielisten hyökkäysten ja terrorismin kohteeksi.

Juutalaisia ahdistellaan nykyisinkin edelleen joissain Euroopan maissa. Muslimimaissa juutalaisvihaan sekoittuu niin Israelin-vastaisia mielialoja kuin uskonnollistakin vihaa.

Juutalaiset ovat halki vuosisatojen olleet vainojen ja syrjinnän kohteena, mikä on johtanut asumiseen ghettoissa ja juutalaiseen pakolaisuuteen eli exodukseen, karkotusten, vihanpidon ja vainojen vuoksi. Israelin valtion perustaminen YK:n mandaatilla vuonna 1948 Britannian hallinnoimaan Palestiinaan kuitenkin loi juutalaiselle kansalle oman kodin ja turvapaikan. Useat muut valtiot ovat myös tarjonneet turvaa juutalaisille, esimerkiksi Yhdysvallat, jonne monet juutalaiset ovat historian saatossa paenneet, ja jossa 1700-luvun valistuksen ajalta periytyvät vapauden ja ihmisoikeuksien periaatteet ovat turvanneet elämää. Juutalaisia elääkin nykyään eniten Yhdysvalloissa ja toiseksi eniten Israelissa.

Termin alkuperä ja merkitysMuokkaa

Sana antisemitismi (anti- ’vastaan’) tuli yleiseen käyttöön saksalaisen toimittajan Wilhelm Marrin vuonna 1879 kirjoittaman juutalaisvastaisen pamfletin vaikutuksesta,[2] vaikka sanaa oli käytetty aikaisemminkin.[3] Termi viittaa ”semitismin” vastustamiseen. Semitismi-käsite otettiin kielitieteestä, mutta sillä viitataan ainoastaan juutalaisiin, vaikka myös esimerkiksi arabit ovat seemiläinen kansa.[4] Tämän vuoksi myöhemmät kansallissosialistit välttivätkin nimityksen käyttöä, sillä he eivät halunneet suututtaa arabiliittolaisiaan. Wilhelm Marrin mukaan juutalaisten vastustaminen Kristuksen-tappajina oli väärin, ja keskiaikaiset syytökset esimerkiksi rituaalimurhista olivat typeriä. Sen sijaan Marr vastusti ”juutalaista henkeä”, joka vaikutti haitallisesti saksalaiseen kulttuuriin ja elämään. Marrin ja hänen hengenheimolaistensa antisemitismi oli käsitteenä keskiaikaisen uskonnollisen juutalaisvastaisuuden ja nykyaikaisen rodullisen antisemitismin välimuoto.[5]

Antisemitismin määritelmäMuokkaa

Yhdysvaltain ulkoministeriö määritteli antisemitismin vuoden 2005 raportissaan ”juutalaisia kohtaan niin yksilöinä kuin ryhmänäkin koetuksi vihaksi, joka perustuu juutalaiseen uskontoon ja/tai kansallisuuteen”.[6]

Euroopan unionin virasto European Parliament Working Group on Antisemitism määrittelee antisemitismin: ”Antisemitismi on tietynlainen käsitys juutalaisista, joka voidaan ilmaista heihin kohdistuvana vihana. Antisemitismin kielelliset ja fyysiset ilmenemismuodot kohdistetaan juutalaisiin tai ei-juutalaisiin yksilöihin ja/tai heidän omaisuuteensa, juutalaisen yhteisön instituutioihin tai uskonnollisiin tiloihin.”[7][8]

MuodotMuokkaa

 
Juutalainen menora ja natsilippu, Saksa 1931

Suomen juutalaisvihaa tutkinut Jari Hanski jakaa antisemitistiset syytökset neljään luokkaan:[9]

Historioitsija Edward Flannery löytää antisemitismille neljä muotoa:[10]

  • poliittinen ja taloudellinen antisemitismi (esimerkkeinä Cicero ja Charles Lindbergh)
  • teologinen tai uskonnollinen antisemitismi (niin sanottu antijudaismi)
  • nationalistinen antisemitismi (Voltaire ym., jotka arvostelevat juutalaisia näiden tavoista ja ominaisuuksista)
  • rodullinen antisemitismi (kansallissosialismi)

Toimittaja ja kirjailija Louis Harap jakaa antisemitismin kuuteen luokkaan:[11]

  • uskonnollinen (juutalaiset Jeesuksen tappajina)
  • taloudellinen (juutalaiset pankkiireina, koronkiskojina)
  • yhteiskunnallinen (röyhkeät juutalaiset)
  • rasistinen (juutalaiset alempiarvoisia)
  • ideologinen (juutalaiset vallankumouksellisia)
  • kulttuurinen (juutalaiset nakertavat yhteiskunnan perusteita)

Mahdollisia syitäMuokkaa

 
Rabbiinisen kirjallisuuden keskeinen teos Talmud on ollut antisemitistisen arvostelun kohteena keskiajalta nykypäivään.[12]

Juutalaisvihalle on löydetty selitysmalleja niin juutalaisuuden ominaisuuksista vihamielisyyden aiheuttajina kuin vihaajasta itsestään. Karl-Johan Illman selittää antisemitismin osittain yleisillä sosiaalipsykologisilla syillä:[13]

  1. Eristäytynyt vähemmistö herättää epäluuloa
  2. Tuntematonta vihataan
  3. Pelko muutetaan hyökkäävyydeksi
  4. Heikompaa on helppo lyödä
  5. Tarvitaan syntipukki
  6. Kateus juutalaisten menestystä kohtaan
  7. Juutalaisten näkyvyys ja helppous kohteena

Lisäksi hän löytää antisemitismistä erityisiä osia:[13]

  1. Jumalanmurhaajamyytti
  2. Demonisointi
  3. Rituaalimurhasyytökset
  4. Salaliittoväitteet

Filosofi Jean-Paul Sartre esittää (Anti-Semite, s. 54.) juutalaisvihan syyksi ennakkoluuloja, tarvetta syntipukille, kapitalismista johtuvia taloudellisia syitä ja antisemiittien psykologisia ongelmia.[14]

Historioitsija Bernard Lewisin mukaan antisemitismi on erilaisuuteen kohdistuvaa ennakkoluuloa, vihaa tai vainoa, jota määrittää tässä kaksi erityispiirrettä: juutalaisiin kohdistetaan kaksoisstandardeja ja heitä syytetään ”yleismaailmallisesta pahasta”.[15]

Dennis Prager ja Joseph Telushkin pitävät antisemitismiä kokonaan omana ilmiönään. He arvostelevat antisemitismin ”dejudaisointia” kuten syntipukkiteorioita. Heidän mielestään juutalaisvihaa ei voi selittää samoilla yleisillä syillä, joilla muukalaisvihaa selitetään, vaan juutalaisia on vihattu juuri heidän juutalaisuutensa vuoksi. Juutalaisvainoissa ei siis ole ollut kyse ennakkoluuloista, vaan juutalaisten vastustamisesta. He antavat nämä syyt:[16]

  • Juutalaisuuden uhka siitä syntyneiden uskontojen pätevyydelle
  • Juutalaiset Jumalan ”luvattuna kansana”
  • Juutalaisuuden perustaan kuuluva maailmanparantaminen haastamalla muut jumalat ja moraalin vaatimuksilla
  • Juutalaisten kaikenlainen menestys juutalaisuutensa ansiosta

Historioitsija Walter Laqueurin mukaan juutalaisvastaisuus on historian aikana ollut vuoroin järjellistä ja vuoroin järjetöntä. Yhtenä aikana yhdessä maassa harjoitetut vainot eivät selitä muina aikoina toisissa maissa harjoitettuja vainoja, tai sitä miksi niitä ei esiintynytkään.[17]

Antisemitismin yhtenä syynä on usein arveltu olleen juutalaisten yhteiskunnallinen asema. Juutalaiset ovat kuitenkin olleet Euroopassa historiansa aikana vihattuja niin rikkaina koronkiskojina ja hovijuutalaisina kuin köyhinä kerjäläisinäkin.[18]

HistoriaMuokkaa

 
Keskiaikainen piirros juutalaisista roviolla

Antiikin aikaMuokkaa

Juutalaisvihamielisyyttä esiintyi jo antiikin Egyptissä ja Kreikassa: epäilyjä juutalaisten suosimisesta, heidän jumalattomuudestaan ja lasten rituaalimurhista. Tunnetut roomalaiset kirjailijat kuten Cicero ja Tacitus arvostelivat kirjoituksissaan juutalaisten uskonnollisia tapoja, eristyneisyyttä ja juutalaisten siihen aikaan vielä harjoittamaa käännytystyötä. Roomassa juutalaisia kuitenkin kohdeltiin ennen kristinuskon tuloa valtakunnanuskonnoksi yleisesti ottaen samoin kuin muitakin vähemmistökansallisuuksia.[19] Juutalaisuudestaan luopuneet hyväksyttiin osaksi muuta yhteiskuntaa.[20]

Kristitty ja eurooppalainen antisemitismiMuokkaa

Varhainen kristitty antisemitismiMuokkaa

Uudessa testamentissa on voimakasta juutalaisten arvostelua. Se voidaan nähdä vielä juutalaisuuden sisäisenä keskusteluna, sillä kristinusko oli syntyessään juutalaisuuden sisäinen liike. Kun kristinuskon painopiste siirtyi pois juutalaisuudesta sekä Uuden testamentin tekstit kanonisoitiin ja niitä alettiin pitää erehtymättömänä Jumalan sanana, juutalaista kansaa vastaan tunnetut ennakkoluulot vahvistuivat. Opillinen antijudaismi muuttui vähitellen antisemitismiksi, ja moni varhainen kirkkoisä julisti vihaavansa juutalaisia.[21] Varhaisiin kristillisiin kirjoituksiin sisältyi juutalaispolemiikkia, syytös Jeesuksen (ja Jumalan) surmaamisesta ja juutalaisten nimitys ”Paholaisen jälkeläisinä”. Tämä tarjosi pohjan ja oikeutuksen tulevalle kristilliselle antisemitismille.[22]

KeskiaikaMuokkaa

Juutalaisten laillinen asema heikkeni Euroopassa keskiajalle siirryttäessä. Ristiretkien (1096–) myötä alkoivat juutalaisten joukkomurhat Ranskassa ja Keski-Euroopassa heidän kieltäydyttyään kääntymästä kristityiksi[23][24]. Juutalaiset kokivat nöyryytyksiä ja syytöksiä rikoksista kristittyjä kohtaan, kuten rituaalimurhista. Heidät rajoitettiin ammatteihin, joissa he joutuivat syytetyiksi koronkiskonnasta. Mustan surman aikana juutalaisia syytettiin kaivojen myrkyttämisestä, koska omien puhtaussääntöjensä ansiosta he selvisivät kulkutaudista vähällä. Myös juutalaisten sinnikäs käännytysvastarinta ajoi monet totalitaristiset hallinnot juutalaisten karkotuksiin ja joukkomurhiin muiden keinojen puutteessa.[25]

Juutalaiset karkotettiin sadoiksi vuosiksi useista maista, kuten Englannista 1290 ja Espanjasta 1492. Espanjan inkvisitio kohdistui maan juutalaisiin erityisen ankarasti.[26] Juutalaisvaino ulottui myös Portugaliin. Huhtikuussa 1506 tapettiin satoja juutalaisia Lissabonissa syttyneessä juutalaisvastaisessa mellakassa.[27]

Kulttuurisen sionismin perustaja Ahad Ha’am (1856–1927) on esittänyt, että rituaalimurhasyytöksillä on ollut myös juutalaisia yhteisöjä lujittava vaikutus. Kaikki juutalaiset tiesivät järjettömiksi syytökset kristittyjen veren juonnista uskonnollisista syistä, ja tämä todisti heille muidenkin antisemitististen syytösten valheellisuuden.[28]

Uusi aikaMuokkaa

 
Ranskalainen vaalijuliste vuodelta 1889. Antisemitistinen ehdokas Adolphe Willette julistaa: ”Juutalaiset ovat meille vihamielinen erilainen rotu… Juutalaisuus on vihollinen!”

Venetsiassa ryhdyttiin rajoittamaan juutalaisten liikkumista sulkemalla heidät gettoon vuonna 1516. Saksassa Martti Luther epäonnistuttuaan juutalaisten käännyttämisessä julkaisi juutalaisvastaisen kirjan Juutalaisista ja heidän valheistaan, jossa hän suositteli toimenpiteitä juutalaisia vastaan. Omana aikanaan kirja ei johtanut kuitenkaan lisääntyneeseen antisemitismiin. Valistuksen ajan Ranskassa Voltaire arvosteli juutalaisten tapoja, joita hän piti valistuksen vastaisina, ja vallankumouksen jälkeisessä Ranskassa kyti vielä epäluuloa juutalaisia kohtaan.[29] Karl Marx, joka halveksi omia juutalaisia juuriaan, kirjoitti nuorena tutkielman ”Juutalaiskysymyksestä” ja viittasi myöhemmällä iälläänkin juutalaisiin lähes aina kielteisessä sävyssä. Varhaiset sosialistipuolueet kuitenkin torjuivat antisemitismin.[30]

Ranskassa koettiin 1800-luvun lopulla antisemitismin uusi nousu, johon liittyi esimerkiksi lehtimies Édouard Drumontin julkaisema teos La France Juive (”juutalainen Ranska”, 1886), ja joka huipentui niin sanottuun Dreyfus-skandaaliin vuosisadan lopussa. Juutalaisvastaisuus hiipui puoluepoliittisena teemana Ranskassa, kun maanpetoksesta syytetty armeijan kapteeni Alfred Dreyfus todettiin viimein kolmannessa oikeudenkäynnissään syyttömäksi vuonna 1906.[31] Ensimmäinen Dreyfus-oikeudenkäynti sai vuonna 1894 keskieurooppalainen Theodor Herzlin havahtumaan juutalaisten ahdinkoon, kun jopa vapaamielisiksi luultujen ranskalaisten antisemitismi oli nostanut päätään. Herzl päätteli, että juutalaiset vapautuisivat vainoista ja syytöksistä vain omassa maassaan, ja aloitti sionistisen liikkeen.[32]

 
Pogromin uhreja 1905 Jekaterinoslavissa.

Puolassa Bohdan H’melnytskyin johtamat kasakat surmasivat raa’asti yli 100 000 juutalaista vuosien 1648–1661 välillä. Itä-Euroopan juutalaisten elämää rajoitettiin laein ja heitä painostettiin kääntymään kristinuskoon muun muassa 25 vuoden asepalveluksella. Vuoden 1881 jälkeen alkoi Venäjällä pogromien aalto. Pietarissa julkaistiin 1903 Siionin viisaiden pöytäkirjat, väärennetty ”juutalaisten maailmanvalloitussuunnitelma”, josta tuli yksi antisemitismin kulmakivistä. Ukrainan itsenäisyystaistelun yhteydessä juutalaisia syytettiin bolševismista ja 100 000 juutalaista surmattiin.[33]

Yhdysvalloissa autotehtailija Henry Ford julkaisi lehdessään 1920-luvulla antisemitistisiä kirjoituksia, ja 1900-luvun alussa vahvimmillaan ollut Ku Klux Klan otti juutalaiset yhdeksi kohteekseen.[34]

Rodullisen antisemitismin aika EuroopassaMuokkaa

 
Juutalaispakolaiset saapuvat Naharijaan Palestiinaan vuonna 1935

Euroopassa syntyi 1700-luvun lopulla myytti arjalaisista ylivertaisena rotuna.[35] Ajatus alempiarvoisesta juutalaisesta rodusta arjalaisten päävihollisina nousi rotuteoreetikkojen kiinnostuksen kohteeksi 1800-luvun lopulla. Sitä korostivat muun muassa Eugen Dühring ja varsinkin Houston Stewart Chamberlain vuonna 1899 julkaisemassaan teoksessa Die Grundlagen des Neunzehnten Jahrhunderts.[36] Saksassa ja Itävallassa antisemitismi tuli mukaan politiikkaan 1800-luvulla, ja laajalle Euroopassa levinnyt juutalaisvastaisuus edesauttoi Adolf Hitlerin ja kansallissosialistien valtaannousua 1930-luvulla. Natsit alkoivat välittömästi panna toimeen juutalaisia rajoittavia sääntöjä ja vainoja. Vuonna 1942 natsit aloittivat liittolaistensa kanssa Euroopan juutalaisten järjestelmällisen murhaamisen, holokaustin, jonka seurauksena noin kuusi miljoonaa juutalaista menetti henkensä.[35]

1800-luvulla alkaneet vainot johtivat laajaan juutalaiseen pakolaisuuteen, etenkin natsien noustua valtaan Saksassa 1930-luvulla, Yhdysvaltoihin ja esimerkiksi Etelä-Amerikkaan ja Israeliin. Israelin itsenäistyttyä 1948 muuttoliike ja sionismi voimistuivat entisestään. Juutalainen kansa oli viimein saanut oman valtion.

Antisemitismin historia SuomessaMuokkaa

Suomessa eivät juutalaiset ole joutuneet samanlaisten vainojen uhriksi kuin useimmissa muissa Euroopan maissa. Ruotsin laki rajoitti juutalaisten asumisoikeutta ja ammatteja Suomessa 1700- ja 1800-luvuilla. 1890-luvulla juutalaisia karkotettiin maasta eikä Venäjältä tulijoita hyväksytty. Ennen vuotta 1917 Suomen juutalaisilla ei ollut kansalaisoikeuksia.[37]

Juutalaisiin liitetyt paheet olivat Suomessa luonteeltaan yleisiä, eikä niitä edes yritetty liittää keneenkään nimettyyn suomalaiseen juutalaiseen. Juutalaisia tunnettiin huonosti käytännön elämästä.[38] Juutalaisvastaisissa kirjoituksissa näkyi ulkomaalaisvaikutus erityisesti Saksasta. Suomalaisessa lehdistössä ei yleisesti ottaen lukijoita yllytetty väkivaltaisuuksiin. Äärikansallisissa, äärioikeistolaisissa ja uskonnollisissa liikkeissä oli kansallissosialistien valtaannousun jälkeen vuonna 1933 sekä juutalaisten vastustajia että puolustajia.[39][40] Suomi luovutti erikseen kahdeksan juutalaista siviilipakolaista Saksaan.[41]

Islamilainen antisemitismiMuokkaa

Pyhät kirjoituksetMuokkaa

Islamiin kuuluva juutalaisvastaisuus tulee ilmi 800-luvulla julkaistusta islamilaisesta kirjallisuudesta, joka pyhien kirjoitusten eli Koraanin ja tärkeiden hadith -kokoelmien lisäksi sisälsi profeetta Muhammedin elämäkertoja sekä muita suulliseen tarinaperinteeseen nojautuvia historiateoksia. Varhaisin, Ibn Hishamin tekemä Muhammedin elämäkerta selostaa, miten "juutalaiset olivat kateellisia, pahantahtoisia ja salavihaisia" Jumalan lähettiläälle, koska Jumala oli suosinut arabeja nostamalla lähettilään heidän joukostaan.[42] Hisham kertoo, että tultuaan Medinan hallitsijaksi Muhammed antoi juutalaisten säilyttää uskonsa ja omaisuutensa tietyin ehdoin.[43] Myöhemmässä muslimikirjallisuudessa 850-luvulla nämä ehdot täsmennettiin dhimmien asemaa määrittäväksi niin sanotuksi Umarin sopimukseksi, joka koski myös kristittyjä.[44][45] Hishamin elämäkerrassa Medinan juutalaisten kohtalo päättyi kuitenkin joukkomurhaan, kun Muhammed antoi teloittaa heidän viimeiseksi jääneen heimonsa eli quraizalaiset. Ibn Hisham kertoo: "Kun quraizalaiset olivat antautuneet, Jumalan lähettiläs vangitsi heidät Bint al-Harithin taloon. Sitten hän lähti Medinan torille - tämä on yhä samalla paikalla - kaivautti sinne kaivantoja ja lähetti hakemaan quraizalaisia. Hän hakkautti heidän kaulansa poikki noiden kaivantojen partaalla. Quraizalaiset tuotiin teloitettavaksi pieninä ryhminä." [46] Ibn Hishamin mukaan surmattujen määrä oli 600-900. Naisten joukosta Muhammed valitsi itselleen jalkavaimoksi juutalaisen naisen Raihana bint Amrin.[47] Historiakriittiset tutkijat, jotka eivät pidä Muhammedia koskevia tarinoita luotettavina, ovat nähneet tässä historiallisen tapahtuman sijaan muistuman roomalaisten piirittämien juutalaisten joukkoitsemurhasta Masada-vuorella.[48]


Koraanissa on useita kohtia, joissa kehotetaan muslimeja surmaamaan juutalaiset, ”apinan jälkeläiset”, missä heitä näkyykin.[49][50] Eräs tällainen surmakehotus on nykyisen palestiinalaisen islamistijärjestön Hamasin perustuskirjassa. Toisaalta Koraanissa mainitaan usein Mooses (esim. 2:53) ja Toora esikuvina (esim. 5:62) ja kerrotaan, että kristityt ja juutalaiset voivat päästä uskollaan Paratiisiin (esim. 2:62). Koraanin ristiriitaisia näkemyksiä juutalaisista on helpompi ymmärtää, jos perinteisen tulkinnan asemesta hyväksytään käsitys, että kirjan tekstit on laadittu useamman vuosisadan kuluessa.[51]

Islamilainen 800-luvulla julkaistu pyhiin teksteihin lukeutuva hadith -kirjallisuus jatkaa juutalaisvihaa. Esimerkkinä siitä on Sahih Muslim -kokoelman hadith: "Ibn Umar kertoi Jumalan lähettilään sanoneen: Taistele juutalaisia vastaan ja tapa heitä kunnes jopa kivi sanoo: tule tänne muslimi, täällä on juutalainen piilossa minun takanani; tapa hänet!" [52]

Juutalaisten asemaMuokkaa

Huolimatta siitä, että muslimien pyhissä kirjoituksissa käytetään kovaa kieltä juutalaisista, nämä saivat elää keskiajan islamilaisessa maailmassa yleensä paremmassa turvassa kuin juutalaiset kristityssä Euroopassa.[53] Heidän kohtelunsa vaihteli eri maissa. Monissa tietokirjoissa maurien Espanjaa pidetään juutalaisen kulttuurin kukoistuskautena,[54] mutta alan historioitsijat ovat torjuneet tämän käsityksen myyttinä.[55] Granadassa jopa koettiin muslimien toteuttama 5000 juutalaisen joukkomurha vuonna 1066.[56] Juutalaiset olivat muslimimaissa aina toisen luokan kansalaisia, dhimmejä (”alistettu kansa”). He saivat harjoittaa uskontoaan omissa oloissaan, mutta he joutuivat maksamaan lisäveroa ja kärsivät monenlaisista rajoituksista, nöyryytyksistä ja epätasa-arvosta lain edessä.[57] Juutalaisia ei vihattu, vaan heitä halveksuttiin Muhammadin torjumisesta. Suoranaiset vainot ja joukkomurhat olivat melko harvinaisia, ja ne johtuivat usein paikallisista poliittisista syistä. Uuden ajan alun Osmanien valtakunnassa juutalaisten asema alkoi kohentua aikaisempaan nähden, ja dhimmi-lainsäädäntö kumottiin vuonna 1856.[58][59]

 
Tuhottu synagoga Aleppossa 1947

Kristillinen antisemitismi on perustellut juutalaisvastaisuutta sillä, että juutalaiset ovat Kristuksen murhaajia. Islamilainen antisemitismi on vastaavasti perustellut näkemyksiään sillä, että juutalaiset ovat surmanneet profeettojaan, sanoneet, että Esra on Jumalan poika[60][61] ja torjuneet Muhammedin. Euroopassa kristityt ovat myös syyttäneet juutalaisia rituaalimurhista. Tämä selitys siirtyi islamilaiseen maailmaan 1840-luvulla Syyrian Damaskoksessa, kun paikalliset munkit aiheettomasti syyttivät juutalaisia munkkiveljensä rituaalimurhasta. Osmaniviranomaiset pidättivät, kiduttivat ja surmasivat joitakin juutalaisia, kunnes eurooppalainen protesti pysäytti toiminnan. Siitä kuitenkin seurasi useita samankaltaisia tapauksia Pohjois-Afrikassa aina 1900-luvun vaihteeseen asti.[62]

Ranskan valloitettua Pohjois-Afrikan 1800-luvulla juutalaiset saivat näissä maissa yhteiskunnallisen tasa-arvon ja Algeriassa Ranskan kansalaisuuden. Tämä kuitenkin vieraannutti heidät arabiväestöstä ja vaikutti 1900-luvun loppupuolella antisemitismin nousuun.[63] Juutalaisten muutto Palestiinaan nostatti arabien keskuudessa vastarintaa ensimmäisen maailmansodan jälkeen, ja sionismin vastustus laajeni yleiseksi juutalaisvastaisuudeksi.[64]

Toisen maailmansodan aikana Palestiinan suurmufti Amin al-Husseini liittoutui Adolf Hitlerin kanssa juutalaisia vastaan.[65][66] Israelin perustamisen jälkeen vuonna 1948 arabimaissa puhkesi viha maiden suuria juutalaisväestöjä kohtaan, ja melkein kaikki juutalaiset pakenivat alueen muslimimaista kahden vuosikymmenen aikana Israeliin joutuen toisinaan jättämään omaisuutensa taakseen. Ainoastaan Marokkoon ja Iraniin jäi vielä suuret juutalaisväestöt, mutta nekin ovat huomattavasti supistuneet.[67][68]

Nykyajan antisemitismiMuokkaa

EurooppaMuokkaa

Antisemitismin keskus siirtyi 1900-luvun loppupuolella pois Euroopasta. Juutalaisia asuu nykyisin Euroopassa vähemmän kuin ennen, ja antisemitismin perinteiset kulmakivet kuten kirkko, äärioikeisto ja natsismi ovat heikentyneet. Kirkot ovat myös tuominneet antisemitismin, vaikka yksittäiset kirkkojen edustajat voivatkin yhä levittää antisemitististä propagandaa etenkin Italiassa, Kreikassa ja Venäjällä.[69]

Suomalaisten asiantuntijoiden mukaan antisemitismi on jälleen yleistynyt Euroopassa 2010-luvulla.[70]

Itä-EurooppaMuokkaa

Toisen maailmansodan jälkeen juutalaisten asema Neuvostoliitossa heikkeni jälleen, ja Lähi-idän tilanne ruokki Neuvostoliiton virallisia juutalaisvastaisia kampanjoita.[71] Euroopan perinteinen antisemitismi on painottunut toisen maailmansodan jälkeen itään, etenkin Puolaan. Myös Unkarissa, Romaniassa, Slovakiassa ja Venäjällä esitettiin syytöksiä juutalaisia kohtaan muun muassa stalinististen hallitusten tukemisesta.[72]

Länsi-EurooppaMuokkaa

 
Kukkia synagogan pihalla Kööpenahaminassa terrori-iskun jälkeen 2015

Useissa Länsi-Euroopan maissa tapahtuu yhä ajoittain juutalaisten hautausmaiden ja synagogien häpäisyjä, etenkin Ranskassa ja Saksassa.[73] Juutalaisten ahdistelusta Euroopassa ovat vastuussa usein uusnatsit ja muslimimaahanmuuttajat.[74] Myös väkivaltaisia hyökkäyksiä juutalaiskohteisiin tapahtuu. Ranskassa on viime vuosien aikana murhattu 11 juutalaista heidän juutalaisuutensa vuoksi.[75] Helmikuussa 2015 asemies hyökkäsi kulttuuritaloon ja synagogaan Kööpenhaminassa surmaten kaksi ihmistä.[70]

Ruotsin Malmössä juutalaiset ovat kokeneet ahdistelua ja holokaustin kouluopetuksen häirintää, joka on kummunnut Israelin ja Palestiinan välisestä konfliktista.[76] Simon Wiesenthal -keskus on suositellut juutalaisia siksi välttämään Ruotsin eteläosia.[77]

Ranskassa maan juutalaisten ahdistelu on johtanut monien juutalaisten eristäytymiseen muusta yhteiskunnasta. Presidentti Jacques Chirac kiisti antisemitismin olemassaolon Ranskassa vuoteen 2003 asti, kunnes hän alkoi sanoa, että Ranskan antisemitismille täytyy tehdä jotain. Ranskalainen kansanedustaja Pierre Lelouche huomautti vuonna 2004, että vaikka maan lehdistö oli 1930-luvulla kiihkeän juutalaisvastainen, juutalaisia koululaisia ei Ranskassa silloin kuitenkaan pahoinpidelty eikä synagogia poltettu kuten nykyisin palestiinalaisten puolustamisen nimissä.[78] Vuonna 2018 Ranskassa julkaistiin manifesti, jossa yli 300 merkittävää ranskalaista tuomitsee hiljaiseksi etniseksi puhdistukseksi kuvaamansa uuden antisemitismin, jota harjoittavat maahanmuuttajayhteisöjen islamistiset radikaalit. Allekirjoittajien mukaan media vaikenee asiasta.[75]

Saksanjuutalaisten mukaan vuonna 2017 heihin kohdistuneista solvauksista 62 prosenttia ja ruumiillisista hyökkäyksistä 81 prosenttia oli muslimien tekemiä.[79] Berliiniläisten opettajien mukaan juutalainen-sanasta on tullut yleinen haukkumasana leikkipuistoissa. Juutalaisvastaisuuden lisääntymistä Saksassa on selitetty muslimien määrän kasvamisella. Antisemitismiä valvovan järjestön johtaja Marina Chernivskyn mukaan sitä ei voi pitää ainoana syynä, mutta hänen mielestään on tunnustettava, että ”monet näistä ihmisistä tulevat maista, joissa juutalais- ja israelilaisvastaiset asenteet ovat vallalla”. Vuonna 2018 Saksassa aiheutti kohua tapaus, jossa islaminuskoiset oppilaat kiusasivat juutalaistyttöä berliiniläisessä esikoulussa ja uhkailivat kuolemalla, koska tämä ei uskonut Allahiin.[80]

SuomiMuokkaa

Suomessa antisemitismi ei ole saanut Helsingin juutalaisen seurakunnan mukaan merkittävää jalansijaa. Vuonna 2013 Magneettimedia-lehti tuomittiin antisemitismiä sisältävistä kirjoituksista sakkoihin.[81][82][83] Turun juutalaisen seurakunnan puheenjohtajan Tomer Huhtamäen mukaan perinteinen äärioikeistolainen antisemitismi on Pohjoismaissa vähemmistössä, kun taas ”äärivasemmisto” sekä ”vasemmisto/kulttuuriaktivistit” ovat olleet asiassa aktiivisia.[84] Huhtamäen mukaan Turun seurakunnan juutalaisiin kohdistuva, ilkivaltana ja vihaviesteinä ilmenevä antisemitismi on useimmiten lähtöisin äärivasemmistosta. Takana lienee Israelin liittolaisuus Yhdysvaltojen kanssa sekä Lähi-idän tilanne. Seurakunta joutuu käyttämään vartijoita tilaisuuksissaan. Vielä 1990-luvulla äärioikeistolaiset skinheadit olivat pääosassa.[85]

YhdysvallatMuokkaa

Yhdysvaltain juutalaiset eivät juurikaan kärsi antisemitismistä, ja juutalaisten yhteiskunnallinen asema maassa on hyvä. Toisaalta vuonna 2012 kirjatuista 1166:sta uskontoon liittyneestä selkkauksesta kuten vandalismista ja pahoinpitelyistä 60 prosenttia kohdistui juutalaisia vastaan.[86] Occupy Wall Street -liikettä ja sen tukijoita ja perustajaa, Adbustersin päätoimittaja Kalle Lasnia, on arvosteltu antisemitismistä.[87][88]

MuslimimaatMuokkaa

Joidenkin mielestä islamilaisen antisemitismin aateperusta on nykyisin arabien Israelin-vastaisuudessa, ei teologisissa tai rodullisissa syissä kuten Euroopassa. Siinä missä kristityt ovat nähneet juutalaiset ”loisina”, arabit näkevät heidät hyökkääjinä. Arabimaissa vastustetaan yleisesti juutalaisten oikeutta kansana omaan valtioon, ja Israelin–Palestiinan konflikti ruokkii juutalaisvihaa[89]. Mitättömän Israelin onnistunut vastarinta ennen niin menestyksellisiä muslimiarmeijoita vastaan on aiheuttanut katkeruutta etenkin uskonnollisissa muslimeissa. Juutalaisvastaisuus on viime aikoina saanut islamilaisissa maissa myös jälleen uskonnollisia piirteitä, ja moni huomattava muslimisaarnaaja saarnaa julkisesti vihaa juutalaisia kohtaan Koraanin pohjalta.[90]

Muun muassa professori Jaakko Hämeen-Anttila edustaa käsitystä, että islam ei ole perimmältään antisemitistinen uskonto. Hän kirjoittaa että "Ajatus juutalaisuuden ja islamin vastakkainasettelusta syntyi vasta 1900-luvulla, kun Palestiinan kohtalo ajoi Israelin ja arabimaat vastakkain."[91] Toisenlaista kantaa edustaa Robert Spencer, joka pitää antisemitismiä islamiin sisäänkirjoitettuna oppina. [92] Spencer lainaa islamin pyhiä tekstejä, jotka antavat väitteelle tukea ja viittaa Muhammedin omaan toimintaan, kuten juutalaisten joukkomurhaan Medinassa.

Myös perinteinen eurooppalaisvaikutteinen antisemitismi on yhä näkyvää arabimaissa ja Turkissa. Alueella luetaan yleisesti eurooppalaisia antisemitistisiä kirjoituksia kuten Siionin viisaitten pöytäkirjoja ja Taisteluani, ja koulujen oppikirjat sisältävät antisemitististä materiaalia.[93]

Holokaustin kiistäminenMuokkaa

Holokaustin kiistäminen levisi moniin Euroopan maihin toisen maailmansodan jälkeen. Suurin osa holokaustidenialismista on peräisin äärioikeistosta, mutta sitä on esiintynyt myös muun muassa Ranskan äärivasemmistossa. Osa revisionisteista kiistää holokaustin osin tai kokonaan; osa myöntää sen tapahtuneeksi, mutta syyttää siitä juutalaisia, jotka olivat julistaneet sodan Saksalle.[94] Holokaustin kiistäminen tai holokaustin julistaminen oikeutetuksi levisi arabimaiden tiedotusvälineisiin 1970-luvulla ja kiihdytti julkista juutalaisvihaa. Holokaustin kieltäminen on ollut osa virallista arabimaiden politiikkaa 1950-luvulta saakka.[95]

Antisemitismi politiikassaMuokkaa

Toisen maailmansodan loppuun asti antisemitismi oli lähinnä natsistinen, fasistinen ja äärioikeistolainen ilmiö. Poliittisessa vasemmistossa ei esiintynyt avointa antisemitismiä, ja muslimimaailman antisemitismi oli paikallista ja perinteistä. Toisen maailmansodan seurauksena natsistiset ja fasistiset liikkeet heikkenivät, ja myös juutalaisten määrä Euroopassa oli vähentynyt. Uusfasistit eivät myöskään ryhtyneet puolustelemaan holokaustia, vaan usein pyrkivät kiistämään sen koskaan tapahtuneenkaan. Sodan jälkeen Eurooppaan tuli lisäksi hyvin runsaasti maahanmuuttajia Lähi-idästä, Aasiasta ja Afrikasta. Moni heistä ei pyrkinyt mukautumaan ympäröivään yhteiskuntaan samalla tavoin kuin Euroopan juutalaiset olivat mukautuneet, ja osa torjui eurooppalaisen elämäntavan kokonaan. Nämä uudet runsaslukuiset tulokkaat ottivat juutalaisten paikan muukalaisvastaisen ajattelun ja politiikan kohteina.[96]

Euroopan nykyiset laitaoikeistolaiset puolueet tuomitsevat antisemitismin, ovat Israel-myönteisiä ja esittävät itsensä juutalaisten suojelijoina muslimien suorittamalta vainolta.[97] Esimerkiksi Ranskan kansallista rintamaa syytettiin vielä perustajansa Jean-Marie Le Penin puheenjohtaja-aikana antisemitismistä, mutta puolueen nykyinen puheenjohtaja Marine Le Pen on etääntynyt julkisesta antisemitismistä ja saanut kannatusta myös Ranskan juutalaisilta.[98][99] Juutalaisjärjestöt ja Israel suhtautuvat Euroopan laitaoikeistoon kuitenkin usein varauksellisesti tai torjuvasti, epäillen näiden motiiveja juutalaisten puolustuksessaan ja muistuttaen eurooppalaisen nationalismin antisemitistisestä historiasta.[100]

Alkuaikoina Neuvostoliiton bolševikkeihin kuului paljon juutalaisia, noin 16 %. Juutalaisten osuus oli huomattavasti suurempi Venäjän tukemissa naapurivaltioiden kommunistisissa liikkeissä. Kommunismin vastustajat saattoivat suhtautua tämän vuoksi kielteisesti juutalaisiin. Venäjällä Neuvostoliiton hajoamisen seurauksena kansallismieliset venäläiset syyttivät juutalaisia bolševismista ja kommunistit Neuvostoliiton hajottamisesta. Myös ortodoksinen kirkko ruokki venäläistä antisemitismiä.[101] Itäeurooppalaisessa politiikassa antisemitismi on nykyisin melko vähäistä juutalaisten määrän pienuuden vuoksi.[102]

UusantisemitismiMuokkaa

Uusantisemitismillä tarkoitetaan Israelin ja sionismin vastustuksena ilmenevää juutalaisvastaisuutta, joka on perinteisen juutalaisten demonisoinnin uusi muoto. Uusantisemitismistä on syytetty niin äärivasemmistoa, radikaalia islamia kuin äärioikeistoakin. Käsitteen käyttäjien mukaan ilmiöstä tekee juutalaisvastaisuutta se, että siihen usein liittyy juutalaisten yksilöiden tai juutalaisten symbolien kimppuun hyökkäämistä sekä vanhojen juutalaisvastaisten uskomusten esittämistä.[103] Bernard Lewisin mukaan uusantisemitismi on antisemitismin kolmas muoto uskonnollisen ja rodullisen antisemitismin jälkeen.[104]

Kansainvälisen International Holocaust Remembrance Associationin määritelmän mukaan antisemitismiksi voidaan tulkita esimerkiksi se, että Israelilta vaaditaan käyttäytymistä, jota ei odoteta tai vaadita miltään muulta demokraattiselta kansakunnalta.[105]

Kanadan oikeusministeri Irwin Cotler kuvaili vanhan ja uuden antisemitismin yhteyttä:

»Perinteinen antisemitismi kiisti juutalaisten oikeuden elää yhteiskunnan tasa-arvoisina jäseninä, mutta uusantisemitismi kiistää juutalaisen kansan oikeuden elää tasa-arvoisena maailman kansojen joukossa.»
([78])

Cotlerin mukaan Israel-kritiikki muuttuu antisemitismiksi, kun:[78]

  1. Israelin ja juutalaisen kansan tuhoa toivotaan
  2. juutalaisten itsemääräämisoikeus ja Israelin oikeutus valtiona kiistetään, ja Israeliin yhdistetään maailman pahuus
  3. Israel rinnastetaan natseihin
  4. Israel määritellään petolliseksi islamin viholliseksi
  5. Israel määritellään pahaksi kulttuurisesta näkökulmasta
  6. Israel halutaan eristää taloudellisesti
  7. holokausti kiistetään
  8. Israeliin kohdistuva rasistinen terrori hyväksytään
  9. Israelille ei anneta tasa-arvoista kohtelua kansainvälisen oikeuden näkökulmasta

Israelin-vastaisessa propagandassa on 2000-luvulla käytetty usein pilapiirroksia. Italialainen La Stampa julkaisi piirroksen, jossa hyödynnettiin vanhaa ”juutalaiset Kristuksen-tappajina” -kuvastoa palestiinalaistaistelijoiden piiritystilanteen yhteydessä. Belgialainen Nieuwsblad käytti samaa rinnastusta sheikki Ahmed Yassinin murhan uutisoinnin yhteydessä. Englantilainen The Independent hyödynsi vuonna 2003 vanhaa englantilaisperäistä ”juutalaiset kristittyjen lasten veren juojina” -syytöstä pääministeri Ariel Sharonin kuvaamiseen. Kreikkalainen Ethos-lehti julkaisi vuonna 2002 piirroksen, jossa keskitysleirit kuvattiin paikoiksi, joissa juutalaiset olivat oppiakseen tappamista.[78]

Yhdistyneitä kansakuntia on usein syytetty siitä, että se käsittelee toistuvasti pelkästään Israelin väitettyjä ihmisoikeusrikkomuksia, mutta ei lainkaan suurempia ihmisoikeusrikkomuksia esimerkiksi Kiinassa ja Iranissa.[78]

Vasemmistolaisen uusantisemitismin argumentaatio syntyi pitkälti Neuvostoliitossa vuoden 1967 Kuuden päivän sodan jälkeen. Ranskalaisen kielentutkija Georges-Elia Sarfatin mukaan Israeliin yhdistettiin neuvostopropagandassa neljä länsimaisen historian kielteistä osaa: natsismi, rasismi, kolonialismi ja imperialismi.[78]

Historioitsija Walter Laqueur katsoo vasemmistolaisen antisemitismin pyrkivän juutalaisten katoamiseen kansana, ei yksilöinä. Äärivasemmistolaiset eivät myöskään yleensä hyväksy juutalaisvaltion ajatusta, ja he vastustavat Israelia myös osin sen liittolaisuudesta Yhdysvaltojen kanssa. Juutalaiset nähdään myös kapitalismin tukijoina ja feministisestä näkökulmasta myös patriarkaatin alullepanijoina. Tunnetuimpia vasemmistolaisia nykyajan antisemitistejä on kreikkalainen säveltäjä Mikis Theodorakis, joka on lausunut Israel-kritiikkinsä ohella että juutalaiset ovat kaiken pahan alku ja juuri ja että juutalaiset hallitsevat maailmantaloutta. Venäjällä kommunistit vaativat vuonna 2005 kaikkien juutalaisjärjestöjen kieltämistä.[106]

Israelin laitaoikeistoa edustavan ministeri Avigdor Liebermanin mukaan ”palestiinalaismyönteinen yllytys boikotoimaan Israelia ja sen tuotteita on antisemitismiä, ei muuta”.[107]

Käsitteen arvosteluaMuokkaa

Uusantisemitismin käsite on kiistanalainen, ja käsitteen arvostelijoiden mukaan termi muun muassa vähättelee todellista antisemitismiä ja sillä yritetään vaikeuttaa Israelin ja sionismin arvostelua.[108]

Muiden muassa amerikanjuutalaiset professorit Noam Chomsky ja Norman G. Finkelstein[109] ovat väittäneet, että Israelin toiminnan arvostelu leimataan herkästi antisemitismiksi, vaikka arvostelulle olisi tosiasiapohjaa. Myös Yhdysvaltain entinen presidentti Jimmy Carter joutui antisemitismisyytösten kohteeksi julkaistuaan kirjan Palestine – Peace, Not Apartheid, jossa hän arvosteli Israelin toimintaa palestiinalaisia kohtaan.[110]

Palestiina-aktivisti Syksy Räsäsen mukaan ”Israelin etnisten puhdistusten, laittomien siirtokuntien ja apartheidin rinnastaminen juutalaisuuteen on antisemitismiä.”[111] Räsäsen mukaan Israelin valtio esittää edustavansa juutalaisia, mutta ”Israelin ihmisoikeusloukkausten tai niiden taustalla olevan apartheid-järjestelmän esittäminen juutalaisuuden ilmentymänä on väärin sekä tosiasiallisesti että moraalisesti. – – Monet Israelin apartheidin tunnetuimmista kriitikoista ovat juutalaisia, on juutalaisia järjestöjä, jotka toimivat sitä vastaan ja useat rabbit arvostelevat sitä.”[112]

Toimittaja Hannu Reimen mukaan nykyinen juutalaisvastaisuus näyttää liittyvän ennen kaikkea Israelin ja palestiinalaisten väliseen konfliktiin. Juutalaisyhteisöt ja synagogat joutuvat uhkauksien kohteeksi, kun selkkaus nousee esille tiedotusvälineissä.[113]

»Juutalaiset eivät ole vastuussa siitä, mitä Israelin valtio tekee. Mutta Israelin hallitus itse ponnistelee parhaansa mukaan, että juuri niin olisi. Se sanoo edustavansa juutalaisia kaikkialla, ja maassa on jopa vireillä lakiesitys, joka määrittelisi Israelin maailman kaikkien juutalaisten kansallisvaltioksi. Ei ehkä ole ihme, että joissakin miehityksen ja palestiinalaisten sorron katkeroittamissa mielissä herää nurinkurinen ajatus syyttää juutalaisia siitä, mitä Israel tekee.

Jos palestiinalaisalueiden miehitys ja asuttaminen joskus päättyvät ja Israelin juutalaisten ja Palestiinan arabien välille syntyy oikeudenmukainen rauha ja siihen perustuva todellinen sovinto, antisemitismi saattaa hyvinkin kuolla.

Näin se päätyisi sinne, minne se kuuluukin, historian roskapönttöön muiden obskuranttisten huuhaa-aatteiden seuraksi.»
(Hannu Reime[113])

Antisemitismiä vastustavia järjestöjäMuokkaa

Yhdysvalloissa perustettiin 1913 Anti-Defamation League -järjestö, joka pyrkii vastustamaan antisemitismiä Yhdysvalloissa ja muualla maailmassa.[114] Simon Wiesenthal -keskus on juutalainen kansainvälinen ihmisoikeusjärjestö, joka kamppailee antisemitismiä vastaan.[115] Muita antisemitismiä vastustavia järjestöjä ovat muun muassa ruotsalainen Svenska kommittén mot antisemitism (SKMA)[116], kansainvälinen parlamentaarikkojen Inter-parliamentary Coalition for Combating Antisemitism (ICCA)[117], kanadalainen Fighting Antisemitism Together (FAST)[118], ranskalainen LICRA – Ligue Internationale Contre le Racisme et l'Antisémitisme[119] ja alankomaalainen Anne Frank House[120].

Kyselytutkimuksia antisemitismin kokemisestaMuokkaa

Euroopan unionin teettämässä kyselyssä vuonna 2018 kahdentoista EU-maan yli 16 tuhannesta juutalaisesta vastaajaasta 90 prosenttia ilmoitti juutalaisvastaisuuden mielestään lisääntyneen kotimaassaan edellisen viiden vuoden aikana. Vastaajista 85 prosenttia piti antisemitismiä vakavana ongelmana. Vastaajista 28 prosenttia kertoi joutuneensa juutalaisvastaisen häirinnän kohteeksi edellisen vuoden aikana. Ulkoista juutalaisuuden merkkiä kantaneista häirintää oli kokenut 37 prosenttia. Vakavimmissa häirintätapauksissa uhri tunnisti tekijäksi äärimuslimin 30 prosentissa tapauksista, vasemmistolaisen 21 prosentissa tapauksissa ja oikeistolaisen 13 prosentissa tapauksista; lopuissa tapauksissa tekijä jäi tuntemattomaksi. Pahinta antisemitismi kyselyn perusteella on Ranskassa.[121] Ranskan juutalaisista 73 prosenttia kertoi vuonna 2012, että he kokevat turvattomuuden tunnetta suurelta osin Lähi-idän konfliktin seurauksena.[122]

Turvattomuuden seurauksena moni Euroopan juutalainen piilottaa juutalaisuutensa julkisesti.[123]

Kyselytutkimuksia suhtautumisesta antisemitismiin ja juutalaisiinMuokkaa

Saksassa vuonna 2004 tehdyn mielipidetiedustelun mukaan yksi kolmasosa saksalaisista vastustaa antisemitismiä, 7 prosenttia kannattaa sitä, ja loput sijoittuvat näiden välille. Venäjällä 42 prosenttia ajatteli että juutalaisilla on liikaa vaikutusvaltaa, ja 28 prosenttia kaipaa keisarikunnan aikaista juutalaisten rajoitettua asuinaluetta takaisin. Juutalaisvastaisten asenteiden yleisyys ei Euroopassa riipu juutalaisten määrästä, sillä asenteet ovat usein yhtä kielteisiä sellaisissa maissa joissa juutalaisia on vähän, kuten Espanjassa, Kreikassa ja Romaniassa, verrattuina esimerkiksi Unkariin, Britanniaan ja Ranskaan, joissa juutalaisia on paljon.[124]

Vuonna 2002 eri maissa tehdyssä mielipidetutkimuksessa länsieurooppalaisista 21–63 prosenttia uskoi juutalaisilla olevan liikaa valtaa liikemaailmassa. Noin puolet vastaajista oli sitä mieltä, että juutalaiset puhuivat liikaa holokaustista.[125]

Yhdysvaltalaisista noin 15 % ilmaisi antisemitistisiä näkemyksiä vuoden 2007 kyselyssä. Juutalaisvastaisuus on yleisintä afroamerikkalaisten ja latinoväestön keskuudessa, noin 30 prosentissa.[126][86]

Vuonna 2011 julkaistun kyselytutkimuksen mukaan vain alle viisi prosenttia useimpien islamilaisten maiden väestöstä suhtautuu juutalaisiin myönteisesti, Israelin muslimeista kuitenkin peräti puolet.[127]

Tunnettuja antisemitistisiä teoksiaMuokkaa

LähteetMuokkaa

KirjallisuusMuokkaa

  • Hanski, Jari: Juutalaisviha Suomessa 1918–1944. Pohjautuu tekijän Helsingin yliopistossa 2006 hyväksyttyyn väitöskirjaan Juutalaisvastaisuus suomalaisissa aikakauslehdissä ja kirjallisuudessa 1918–1944. Helsingissä: Ajatus, 2006. ISBN 951-20-7041-3. Alkuperäisen väitöskirjan verkkoversio.
  • Laqueur, Walter: The Changing Face of Antisemitism : From Ancient Times to the Present Day. Oxford University Press, 2006. ISBN 9780195341218. (englanniksi)
  • Turtiainen, Jouni (toim.): Ikkuna juutalaisuuteen. Yliopistopaino, 2009. ISBN 951-570-231-3.
  • Prager, Dennis & Telushkin, Joseph: Why the Jews? The Reason for Antisemitism. Touchstone, 2003. ISBN 978-0743246200. (englanniksi)

ViitteetMuokkaa

  1. Jansen. H.: Mohammed. Eine Biographie, s. 311–313. Verlag C.H. Beck, 2008.
  2. Turtiainen 2009, s. 143.
  3. Bein, Alex. The Jewish Question: Biography of a World Problem. Fairleigh Dickinson University Press, 1990, s. 594. ISBN 0-8386-3252-1. (englanniksi)
  4. Lewis, Bernard. ”Semites and Antisemites” Ote kirjasta Islam in History: Ideas, Men and Events in the Middle East, The Library Press, 1973. (englanniksi)
  5. Laqueur 2006, s. 21–22.
  6. Report on Global Anti-Semitism. U.S. State Department, 5.1.2005. (englanniksi)
  7. EUMC working definition of antisemitism European Parliament Working Group on Antisemitism. Viitattu 6.9.2016.
  8. Antisemitismin eli juutalaisvastaisuuden määritelmä European Forum of Antisemitism. Viitattu 6.9.2016.
  9. Suomen juutalaisviha oli tuontitavaraa, Veli-Pekka Leppänen, Helsingin Sanomat 7.5.2006
  10. Flannery, Edward H. The Anguish of the Jews: Twenty-Three Centuries of Antisemitism, Stimulus Books, 2004.
  11. Harap, Louis (1987). Creative awakening: the Jewish presence in twentieth-century American literature, 1900-1940s. Greenwood Publishing Group, 24. ISBN 9780313253867.  (englanniksi)
  12. The Talmud in Anti-Semitic Polemics (PDF) 2003. Anti-Demamation League. Viitattu 24.12.2013. (englanniksi)
  13. a b Turtiainen 2009, s. 158–159.
  14. Prager & Telushkin 2003, s. 63
  15. Lewis, Bernard. The New Anti-Semitism. The American Scholar, Vol. 75 No. 1, Winter 2006, s. 25–36. Perustuu luentoon Brandeis Universityssa 24.3.2004. (englanniksi)
  16. Prager&Telushkin 2003, s. 7–9
  17. Laqueur 2006, s. 37–38.
  18. Laqueur 2006, s. 36.
  19. Turtiainen 2009, s. 144.
  20. Prager&Telushkin 2003, s. 72.
  21. Juusela, Pauli: Kirkon opetus loi pohjaa juutalaisvastaisuudelle Vantaan Lauri. 7.12.2005. Valomerkki. Viitattu 16.8.2016.
  22. Turtiainen 2009, s. 145–147.
  23. Turtiainen 2009, s. 147.
  24. Prager & Telushkin 2003, s. 80.
  25. Prager&Telushkin 2003, s. 10.
  26. Turtiainen 2009, s. 148–150.
  27. François Soyer: The Massacre of the New Christians of Lisbon in 1506: A New Eyewitness Account,, s. 221–244. Cadernos de Estudos Sefarditas, n.º 7, 2007. Teoksen verkkoversio.
  28. Prager & Telushkin 2003, s. 84.
  29. Turtiainen 2009, s. 150-151.
  30. Laqueur 2006, s. 24–25.
  31. Hanski 2006, s. 22–23.
  32. Telushkin, Joseph: Jewish Literacy, s. 278–280. New York: William Morrow and company, 2001. (englanniksi)
  33. Turtiainen 2009, s. 151–155.
  34. Grubin, David: Anti-semitism in America The Jewish Americans. Viitattu 2.3.2014. (englanniksi)
  35. a b Turtiainen 2009, s. 153–155.
  36. Hanski 2006, s. 20–21.
  37. Turtiainen 2009, s. 170–175.
  38. Turtiainen 2009, s. 170–175.
  39. Hanski 2006, s. 404–413.
  40. Turtiainen 2009, s. 170–174.
  41. Ylikangas, Heikki: Heikki Ylikankaan selvitys valtioneuvoston kanslialle, s. 20. Helsinki: Valtioneuvoston kanslian julkaisusarja, 2004. ISBN 952-5354-47-4. Teoksen verkkoversio (viitattu 15.10.2008).
  42. Ibn Hisham: Profeetta Muhammadin elämäkerta (suom. Jaakko Hämeen-Anttila), s. 174. Basam Books, 1999.
  43. Hisham, 1999, 171
  44. Milka Levy-Rubin: Non-muslims in the Early Islamic Empire. From Surrender to Coexistence, s. 58–87. Cambridge University Press, 2011. (englanniksi)
  45. Milka-Levy-Rubin: The Pact of Umar, s. 89–89 Teoksessa David Thomas (toim.) Routledge Handbook of Christian-Muslim Relations. 2018. Routledge. (englanniksi)
  46. Ibn Hisham 1999, s. 320
  47. Ibn Hisham, 1999, s. 324
  48. Arafat, W.N.: New light on the story of Banu Qurayza and the jews of Medina Journal of the Royal Asiatic Society of Great Britain and Ireland, s. 100–107. 1976.
  49. Spencer, Robert: The Palestinian Delusion, s. 35–39. Bombardier, 2019.
  50. Laqueur 2006, s. 192.
  51. John Wansbrough: . Quranic Studies. Sources and methods of scriptural interpretation, s. 44. Prometheus Books, 1977.
  52. Muslim: he Book of Tribulations and Portents of the Last Hour. Book 41, Hadith 6981 The Hadith of the Prophet Muhammad (صلى الله عليه و سلم) at your fingertips. sunnah.com.
  53. Mark R. Cohen: Under Crescent and Cross. The Jews in the Middle Ages, s. x. Princeton University Press, 2008.
  54. Laqueur 2006, s. 192–194.
  55. Collins, R.: Caliphs and Kings. Spain, 796-1031, s. 1. Wiley, 2014.
  56. Fernandez-Morera, D.: The Myth of the Andalusian Paradise. Muslims, Christians and Jews under Islamic Rule in Medieval Spain, s. 181–182. ISI Books, 2016.
  57. Turtiainen 2009, s. 148.
  58. Laqueur 2006, s. 192–194.
  59. Hannu Juusola: Israelin historia, s. 36. Gaudeamus, 2014.
  60. Tabari: Selections from the Comprehensive Exposition of the Interpretation of the Verses of the Qur'an. Volume I, s. 149-158. Te Royal Aal al-Bayt Institute for Islamic Thought, 2017.
  61. Ibn Garir at-Tabari: Tafsir at-Tabari. Erläuterung der Sura al-Fatiha, s. 114-117. Alper Soytürk, ?/2018.
  62. Laqueur 2006, s. 194–196.
  63. Barnavi, Eli (toim.): A Historical Atlas of the Jewish People, s. 188–189. (englanniksi)
  64. Laqueur 2006, s. 194–196.
  65. Puolikuu ja hakaristi, Boris Salomon, Helsingin Sanomat 12.11.2006
  66. Turtiainen 2009, s. 157–158.
  67. Prager & Telushkin 2003, s. 4.
  68. Hannu Juusola: Israelin historia., s. 84–85. Gaudeamus, 2014. ISBN ISBN ISBN 978-952-495-559-1.
  69. Laqueur 2006, s. 10.
  70. a b Tutkija: Antisemitismi yleistynyt Euroopassa jonkin aikaa Yle Uutiset. 16.2.2015.
  71. Turtiainen 2009, s. 156.
  72. Turtiainen 2009, s. 157.
  73. Anti-Semitism In Germany Today: Its Roots And Tendencies – Susanne Urban. (englanniksi)
  74. Turtiainen 2009, s. 156–158.
  75. a b 'Ethnic purging': French stars and dignitaries condemn antisemitism The Guardian. 22.4.2018. Viitattu 22.4.2018.
  76. Jews flee Malmö as anti-Semitism grows by David Landes, The Local, January 27, 2010.
  77. Simon Wiesenthal Center to Issue Travel Advisory for Sweden - Officials Confer With Swedish Justice Minister Beatrice Ask. Simon Wiesenthal Center. (englanniksi)
  78. a b c d e f Manfred Gerstenfeld: The Deep Roots of Anti-Semitism in European Society 2005. Jerusalem Center for Public Affairs. Viitattu 2.3.2014. (englanniksi)
  79. Zahl der antisemitischen Delikte in Deutschland steigt Die Welt. 8.9.2017. Viitattu 22.4.2018.
  80. Mäkelä, Katriina: Saksan kouluissa uskontoon perustuvaa kiusaamista - ”juutalaistyttö uhattiin tappaa, koska hän ei uskonut Allahiin” Iltalehti.fi. 1.4.2018. Viitattu 2.4.2018.
  81. Susanna Kemppainen: Kärkkäiselle sakkoja juutalaiskirjoituksista - katso aikajanalta Magneettimedian kohut 21.10.2013. Kaleva. Viitattu 21.10.2013.
  82. Seurakunnat: Juutalaiset ovat sopiva syntipukki 19.2.201. Ilta-sanomat. Viitattu 19.2.2015.
  83. Magneettimedia jatkaa juutalaiskirjoitteluaan 6.2.2013. YLE. Viitattu 9.3.2013.
  84. Huhtamäki, Tomer: Antisemitismiä kaikissa poliittisissa liikkeissä (Lukijoilta) Turun sanomat. 1.2.2015. Viitattu 19.2.2015.
  85. Turun juutalaiset: Antisemitismi ei meillä islamilaista, vaan äärivasemmistolaista 15.2.2015. Turun Sanomat. Viitattu 16.2.2015.
  86. a b Anti-Semitism in America: Down, but not out 19.2.2014. Haaretz. Viitattu 2.3.2014. (englanniksi)
  87. ADL Urges Protest Organizers To Condemn Anti-Semitic Incidents October 18, 2011. The Jewish Week. Viitattu 25 October 2011.
  88. Occupy Wall Street: Does anyone care about the anti-Semitism? Washington Post. 17.10.2011.
  89. Turtiainen 2009, s. 157–158.
  90. Laqueur 2006, s. 196–199.
  91. Jaakko Hämeen-Anttila: Islam ja edistys. Tiede 3/2013 s. 32, 2013. Sanoma Oy.
  92. Spencr, Rpnert: The Palestinian Delusion, s. 34–61. Bombardier, 2019.
  93. Turtiainen 2009, s. 157–158.
  94. Laqueur 2006, s. 136–137.
  95. Laqueur 2006, s. 139–141.
  96. Laqueur 2006, s. 125–126.
  97. Anne Jenichen: The right-wing populist politics of condemning anti-Semitism in Europe Transatlantic Academy. 16.3.2015. Viitattu 24.11.2017.
  98. Marine Le Pen: Don't French Jews get it?, Jewish Chronicle 26.4.2012. (englanniksi)
  99. France’s National Front party suspends candidate for anti-Semitic posts. JTA 10.9.2013. (englanniksi)
  100. Raoul Wootliff: Jolted by populist surge, European Jews raise new fears of an old threat The Times of Israel. 24.1.2017. Viitattu 24.11.2017.
  101. Laqueur 2006, s. 131–132.
  102. Laqueur 2006, s. 134.
  103. Taguieff, Pierre-André. Rising From the Muck: The New Anti-Semitism in Europe. Ivan R. Dee, 2004. (englanniksi)
  104. Lewis, Bernard. The New Anti-Semitism. The American Scholar, Volume 75 No. 1, Winter 2006, s. 25–36. (englanniksi)
  105. Joonas Turunen: Anna Kontula on todennäköisesti syyllistynyt antisemitismiin, sanoo Helsingin juutalainen seurakunta – kansanedustajan mukaan Israel ja juutalaiset ihmiset ovat kaksi eri asiaa Helsingin Sanomat. 15.1.2020. Viitattu 16.1.2020.
  106. Laqueur 2006, s. 147–150.
  107. Venetvaara, Juhani: Antisemitismi elää ja voi hyvin niin Suomessa kuin Euroopassa (Lukijoilta) Turun sanomat. 27.5.2014. Viitattu 19.2.2015.
  108. Klug, Brian. The Myth of the New Anti-Semitism. The Nation, February 2.2.2004. Viitattu 9.1.2006. Lerner, Michael. There Is No New Anti-Semitism. Baltimore Chronicle 5.2007. Viitattu 6.2.2007. (englanniksi)
  109. Virkkunen, Janne: Aftonbladetin huono esimerkki Helsingin Sanomat. 30.8.2009. Viitattu 21.11.2009.
  110. Jimmy Carter Defends 'Peace Not Apartheid', NPR Books. (englanniksi)
  111. Räsänen, Syksy: Maailma kylässä -festivaalin pitää sanoa ei rasistisille järjestöille Kepan jäsenblogit. 23.1.2015. Viitattu 19.2.2015.
  112. Räsänen, Syksy: Kristittyjen hyysäämistä? Kulttuurivihkojen blogit. 9.2.2015. Viitattu 19.2.2015.
  113. a b Reime, Hannu: Näkökulma: Antisemitismi – rotuopin ja salaliittoteorioiden sekasotku Yle uutiset. 27.1.2015. Viitattu 19.2.2015.
  114. About the Anti-Defamation League Anti-Defamation League. Viitattu 2.3.2014. (englanniksi)
  115. Understand Simon Wiesenthal Center's Mission Simon Wiesenthal Center. Viitattu 2.3.2014. (englanniksi)
  116. Om SKMA, SKMA
  117. About the ICCA, ICCA
  118. Who We Are, FAST
  119. LICRA
  120. Anne Frank House
  121. Anna-Sofia Berner: Kysely: Juutalais­vastaisuus on lisääntynyt Euroopassa, ja kolmannes juutalaisista välttää juutalaisia tapahtumia ja paikkoja, koska ei pidä niitä turvallisina Helsingin Sanomat. 10.12.2018. Viitattu 10.12.2018.
  122. Bethany Bell: Anti-Semitism 'on the rise' say Europe's Jews 8.11.2013. BBC News Europe. Viitattu 9.11.2013. (englanniksi)
  123. Bell, Bethany: Anti-Semitism 'on the rise' say Europe's Jews 8.11.2013. BBC News Europe. Viitattu 9.11.2013. (englanniksi)
  124. Laqueur 2006, s. 128–129.
  125. Laqueur 2006, s. 150.
  126. ADL Survey: American Attitudes Towards Jews in America. (englanniksi)
  127. Muslim-Western Tensions Persist 21.7.2011. Pew Research: Global Attitudes Project. Viitattu 27.12.2013. (englanniksi)

KirjallisuuttaMuokkaa

  • Benz, Wolfgang: Holokausti. (Der Holocaust, 1995.) Suomentanut Tapani Hietaniemi. Tampere: Vastapaino, 2000. ISBN 951-768-075-9.
  • Bjurwald, Lisa: Euroopan häpeä: Rasistien voittokulku. (Europas skam: Rasister på frammarsch, 2011.) Suomennos: Taru Laiho. Helsinki: Art House, 2011. ISBN 978-951-884-484-9.
  • Andrew G. Bostom: The Legacy of Islamic Antisemitism: From Sacred Texts to Solemn History
  • Bruchfeld, Stéphane & Levine, Paul A.: Kertokaa siitä lapsillenne: Kirja juutalaisten joukkotuhosta Euroopassa 1933–1945. (Om detta må ni berätta: En bok om Förintelsen i Europa 1933–1945, 1998.) Suomea koskevan luvun kirjoittanut Jukka Hartikainen. Helsinki: Opetushallitus, 2001 (2. painos 2006). ISBN 952-13-1056-1.
  • Kuparinen, Eero: Antisemitismin musta kirja: Juutalaisvainojen pitkä historia. Ensimmäinen painos ilmestynyt nimellä Aleksandriasta Auschwitziin: Antisemitismin pitkä historia. 2. tarkistettu ja uudistettu laitos. Jyväskylä: Atena, 2008. ISBN 978-951-796-494-4.
  • Laitila, Teuvo: Uskonto, isänmaa ja antisemitismi: Kiistely juutalaisista suomalaisessa julkisuudessa ennen talvisotaa. Tampere: Arator, 2014. ISBN 978-952-9619-26-9.
  • Myllykoski, Matti & Lundgren, Svante: Murhatun Jumalan varjo: Antisemitismi kristinuskon historiassa. Helsinki: Yliopistopaino, 2005. ISBN 951-570-614-9.

Aiheesta muuallaMuokkaa

 
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Antisemitismi.