Jussi Niemi

suomalainen muusikko ja säveltäjä
Tämä artikkeli käsittelee muusikkoa. Muita Jussi Niemi -nimisiä henkilöitä on lueteltu täsmennyssivulla.

Jussi Veli Johannes Niemi (s. 1952-53)[1] on suomalainen muusikko, joka tunnetaan etenkin yhteistyöstään Matti Nykäsen kanssa. Niemi on säveltänyt ja sanoittanut Nykäsen esittämiä kappaleita ja perustanut Nykäsen yhtyeen, jossa soitti itse kitaraa.[2]

Lapsuus muokkaa

Niemi kasvoi Nokialla, jossa hän myös kävi lukiota. Hän pelasi nuoruudessaan jalkapalloa 2. divisioonassa Nokian Pyryssä ja haaveili urasta ammattijalkapalloilijana, mutta valitsi lopulta musiikin ammatikseen.[1]

Jussi Niemen kiinnostus musiikkiin alkoi jo pikkupoikana. 12-vuotiaana hän perusti kavereidensa kanssa ensimmäisen bändinsä The Lobsters, jossa hän soitti kitaraa ja lauloi. Vuonna 1965 yhtye lämmitteli englantilaista The Renegades-yhtyettä Tampereen Pyynikillä.[1]

Muusikon ura muokkaa

1960-luvun lopulla Jussi Niemestä ja tämän komppiryhmästä oli muodostunut suomalaisten musiikkipiirien tuntema luottobändi, joka säesti aikansa tähtiä, kuten Eino Gröniä, Irwin Goodmania ja Arto Sotavaltaa. Jussi Niemi soitti 1960-70-luvun vaihteessa Sammy Babitzinin ja Johnny Liebkindin yhtyeissä. Sammy Babitzinin lisäksi Niemellä oli läheiset välit myös muihin Babitzinin laulaviin sisaruksiin, Muskaan, Kirkaan ja Annaan, joita hän säesti 1970-luvulla.[1]

1970-luvun alussa Niemi soitti lyhyen aikaa Alwari Tuohitorvi-yhtyeen kitaristina, josta hän päätyi osittain samojen soittajien The Matthews-nimiseen bändiin. The Matthewsin pohjalta muodostui Suomen oloissa ja aikaansa nähden poikkeuksellinen progressiivinen kauhurockyhtye Kummitus, jonka laulaja-kitaristi ja säveltäjä Niemi oli.[1] Kummituksen jälkeen Niemi liittyi Gulliver-yhtyeeseen.[3]

1980-90-luvulta lähtien Jussi Niemi on työskennellyt pääsääntöisesti äänittäjänä, miksaajana ja tuottajana iskelmä- ja rock-artisteille, sekä säveltänyt tilaussävelmiä, mainosmusiikkia ja kannatuslauluja. Hän on säveltänyt esimerkiksi JYPin kannatuslaulun "JYP on rautaa" sekä jääkiekon vuoden 1991 MM-kisabiisin "Ice Hockey".[1]

Yhteistyö Matti Nykäsen kanssa muokkaa

Jussi Niemen vuosikymmeniä kestänyt musiikillinen yhteistyö mäkihyppääjä-laulaja Matti Nykäsen kanssa alkoi vuonna 1992, kun musiikkituottaja Ilkka Vainio pyysi Niemeä tekemään levyn Nykäsen kanssa. Nykäsen urheilijauran jatkoksi kaavailtu laulajanura ei ollut lähtenyt käyntiin toivotulla tavalla Nykäsen ja studioiden välisten erimielisyyksien takia. Nykänen, joka ei ollut koskaan aikaisemmin laulanut ja jota laulaminen jännitti melko tavalla, päätyi Niemen avustamana kuitenkin tekemään levyn. Kappaleiden laulutyyliksi valikoitui Yhdysvaltojen rap battleista omaksuttu puhelaulutyyli.[1]

Vain reilussa kahdessa viikossa äänitetty Matti Nykäsen esikoislevy Yllätysten yö myi lyhyessä ajassa yli 25 000 kappaletta. Lehdistötilaisuudessa kovasti jännittänyt Nykänen pakotti Niemen puhemiehekseen ja pian Jussi Niemestä tuli myös Nykäsen livekiertueiden bändin kitaristi ja kantava voima. Niemellä on ollut suuri vaikutus Matti Nykäsen artistiminän muotoutumisessa ja tukemisessa.[1] Jussi Niemen kädenjälki kuuluu myös Matti Nykäsestä 2020-luvulla tehdyssä Elämä on laiffii -musiikkinäytelmässä.[4]

Jussi Niemestä ja Matti Nykäsestä tuli Nykäsen laulajanuran myötä läheisiä ystäviä. Niemi on kuvaillut Nykästä sydämellisenä ja kilttinä miehenä, joka ylilyönneistään huolimatta tuli liiaksi median riepottelemaksi. Niemen ja Nykäsen ystävyys jatkui kolmisenkymmentä vuotta aina Matin kuolemaan saakka.[5]

Yksityiselämä muokkaa

Jussi Niemi on naimisissa iskelmälaulaja Päivi Kautto-Niemen kanssa. Hän on säveltänyt useita Kautto-Niemen esittämiä kappaleita ja soittanut kitaraa tämän yhtyeessä.[6] Vuonna 1985 Jussi Niemi osallistui Syksyn Sävel -kilpailuun esittämällä itse säveltämänsä ja O. Stenvallin sanoittaman kappaleen ”Kylmä katu”. Samassa kilpailussa Päivi Kautto-Niemi esitti Niemen säveltämän ja Stenvallin sanoittaman kappaleen ”Sadun maailma”.[3]

Niemi muutti Jyväskylään vuonna 1978.[1]

Lähteet muokkaa

  1. a b c d e f g h i Vuorela, Mervi & Josefsson, Joonas: Jussi Niemi – kummitusmies Matti Nykäsen hittien takana 6.12.2017. Yle.fi.
  2. Viisikymppinen Matti Nykänen veti hurjan keikan Iltalehti. 18.7.2013. Arkistoitu 21.7.2013. Viitattu 29.7.2013.
  3. a b Jussi Niemi: Kylmä katu MTV3.fi. Viitattu 29.7.2013. [vanhentunut linkki]
  4. Elämä on laiffii Hippoksella 17.7. Jyväskylän Kiri. Viitattu 16.3.2024.
  5. Jyväskyläläiset Päivi Kautto-​Niemi ja Jussi Niemi ovat tarponeet yhdessä yli 40 vuotta musiikin poluilla 25.12.2023. Keskisuomalainen. Viitattu 17.3.2024.
  6. Päivi Kautto-Niemi Espoon artisti- ja karaokevälitys. Viitattu 29.7.2013. [vanhentunut linkki]