Jussi Kiikeri

suomalainen pesäpalloilija

Jussi Matti Kiikeri (4. joulukuuta 1933 Ilmajoki20. huhtikuuta 2019)[1] oli suomalainen pesäpalloilija, jonka aktiivikausi ajoittui 1950–1960-luvuille.

Jussi Kiikeri

Jussi ”Cicero” Kiikeri pelasi Ilmajoen Kisailijoiden kapteenina alkuaikoina varavahtina, siirtyi ulkokenttäryhmityksen muuttuessa polttajaksi, mutta pelasi erikoistilanteissa kuitenkin melkoisen takana. Hänen parhaita ominaisuuksiaan olivat loistava pelisilmä ja monipuolisuus, sisäpelissä taktiset lyönnit, 1950-luvulla piikit, sittemmin sijoitukset ja käännöt. Viimeisen kerran Kiikeri otteli Kisailijoiden SM-sarjajoukkueessa vuonna 1971.

Myös jääpallossa Jussi Kiikeri oli pitkäaikainen mestaruussarjapelaaja 1953–1962, jolta ajalta paras saavutus on SM-sarjan neljäs sija (Vaasan Palloseura 1961). Jääpallossa hän kunnostautui kulmalyöjänä.

Kiikeri toimi myös 1. luokan pesäpallotuomarina ja osallistui Ilmajoen Kisailijoiden valmennukseen ja oli piirin ja seuran jaostoissa.

Viihdekuorossa Marit ja Mikot Kiikeri esiintyi muun muassa solistina (basso). Ammatiltaan hän oli opettaja ja toimi pitkään Ilmajoella Peltoniemen koulun johtajana.

Jussi Kiikeri on nimetty pesäpallon kunniagalleriaan.[2][3]

Saavutukset muokkaa

Pelaajana muokkaa

Katso myös muokkaa

Lähteet muokkaa

  • Rantala, Risto; Siukonen, Markku; & Tukiainen, Seppo (toim.): Urheilumme kasvot 3, s. 1156. Oy Scandia Kirjat Ab.

Viitteet muokkaa

Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.