Jumalan lahja on suomalaisen muusikon Kauko Röyhkän järjestyksessään 14. albumi. Se julkaistiin vuonna 1993. Levy oli viimeinen Röyhkän albumi, joka ilmestyi vinyylilevynä, kunnes Kaksi lensi tuulen mukaan julkaistiin LP:nä vuonna 2011.

Jumalan lahja
Kauko Röyhkä
Studioalbumin Jumalan lahja kansikuva
Studioalbumin tiedot
 Äänitetty  loka-joulukuussa 1992
 Julkaistu 1993
 Tuottaja(t) Ari Vaahtera
 Tyylilaji Poprock
 Kesto 45.09
 Levy-yhtiö EMI/Herodes
Kauko Röyhkän muut julkaisut
Olennainen välittyy
1992
Jumalan lahja
1993
Kaunis eläin
1994

Useat levyn kappaleet ovat saaneet innoitusta okkultismista, josta Röyhkä oli tuohon aikaan kiinnostunut. Röyhkä on sanonut haastattelussa, että levyä pidettiin sen ilmestyessä saatanallisena vaikka siinä oli hänen mukaansa enemmän kyse rakkaudesta, luonnollisuudesta ja eroottisuudesta.[1]

Kappaleet muokkaa

Sävellykset ja sanoitukset Kauko Röyhkä, paitsi kappaleen "Pohjoinen taivas" sanoitus Maritta Kuula ja Kauko Röyhkä sekä kappaleen "Katse" sanoitus Uuno Kailas. Kappaleet "Katse" ja "Saksalaisten tuho" on aiemmin levyttänyt yhtye 500 kg lihaa albumilleen Akvaario.

Sovitukset Kauko Röyhkä Combo.

A-puoli muokkaa

  1. Kultainen aasi – 3.54
  2. Mikä estää sua? – 2.55
  3. Kuka keikuttaa venettäni? – 2.22
  4. Noita – 3.54
  5. Arvostettu suku – 3.16
  6. Oikea asenne – 3.32

B-puoli muokkaa

  1. Pohjoinen taivas – 5.32
  2. Faarao – 3.29
  3. Lilith – 4.58
  4. Katse – 2.31
  5. Saksalaisten tuho – 4.25
  6. Jumalan lahja – 4.16 [2]

Tekijät muokkaa

Muusikot muokkaa

sekä muokkaa

  • Jyrki Sahla - taustalaulu
  • Roope Karikoski - taustalaulu

Muuta muokkaa

Lähteet muokkaa

  1. Rautaniemi, Matti: ”Kuka on Peke?” – Kauko Röyhkän haastattelu Virta. 13.5.2004. Viitattu 6.4.2011. [vanhentunut linkki]
  2. Spotify: Kauko Röyhkä – Jumalan Lahja open.spotify.com. Viitattu 10.11.2022.
Tämä musiikkialbumiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.