Avaa päävalikko

Jumalan Karitsan kirkko (engl. Church of the Lamb of God) on myöhempien aikojen pyhien liikkeeseen kuuluva, moniavioisuutta harjoittava yhteisö. Yhteisön perustaja Ervil LeBaron erosi vanhemman veljensä Joel LeBaronin johtamasta Aikojen täyteyden esikoisten kirkosta vuonna 1972 ja perusti San Diegossa vaimoineen oman yhteisön. Ervil LeBaron määräsi veljensä Joelin surmattavaksi seuraavana vuonna, minkä jälkeen hän itse johti hyökkäystä yhteisön omistamalle Los Molinos -kommuunille. Hänen ilmeisenä tarkoituksenaan oli surmata kommuunilla asunut nuorin veljensä Verlan LeBaron, joka kuitenkin oli matkoilla ja pelastui. Kommuuni kuitenkin tuhoutui liekeissä, ja kaksi ihmistä sai surmansa.

Ervil LeBaron on määrännyt useita muitakin surmia toimeenpantaviksi. Hän on surmauttanut sekä liikkeestä eroon pyrkiviä sukulaisiaan että kilpailevien fundamentalistimormonien johtajia. Näistä huomattavin oli Rulon C. Allred, Apostolic United Brethren -ryhmän johtaja. Sekä LeBaronin vaimot että hänen tyttärensä ovat olleet mukana surmatöissä.

LeBaron on ilmeisesti perustellut murhatöitö Brigham Youngin kauden verisovitus-opilla, jonka mukaan vakavista synneistä voi saada sovituksen vain, mikäli synnintekijän veri vuodatetaan maahan. Hän kirjoitti ennen vangitsemistaan 1979 kirjan "Uusien liittojen kirja" (engl. The Book of New Covenants), johon hän kirjoitti saamiaan ilmoituksia. Niiden mukaan Jumala oli käskenyt häntä surmaamaan vääräoppiset ja petturit. Kirjaa painettiin noin kaksikymmentä kappaletta. Ervil Lebaronin pienilukuinen, mutta sitäkin fanaattisempi kannattajajoukko, joista suurin osa oli hänen lapsiaan tai sukulaisiaan, pani toimeen toistakymmentä murhaa kirjassa annettujen määräysten perusteella.

Ervil LeBaron tuomittiin 1979 elinkautisvankeuteen, jossa hän kuoli 1981. Ei ole selvää, jatkuuko hänen perustamansa kirkko vielä hänen perheessään.

Tämä uskontoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.