Jukupark
Jukupark Kalajoki (vuoteen 2008 saakka JukuJukuMaa) on Kalajoen Hiekkasärkillä Perämeren rannalla sijaitseva huvi- ja vesipuisto. Puisto koostuu erilaisista puuhakohteista, vesiliukumäistä ja uima-altaista.
Jukupark Kalajoki | |
---|---|
JukuParkin logo |
|
Sijainti | Kalajoki, Suomi |
Koordinaatit | |
Osoite | Jukupolku 3-5, 85100 Kalajoki |
Omistaja | JukuPark Oy |
Toimitusjohtaja | Hannu Hellman |
Avattu |
JukuJukumaa 1986 JukuPark 24. kesäkuuta 2008[1] |
Entiset nimet | JukuJukuMaa |
Toimintakausi | Kesäkuu - elokuu |
Vesiliukumäet | 16 |
Aiheesta muualla | |
www.jukupark.fi | |
Alun perin alueella sijaitsi vuonna 1986 perustettu Puuhapuisto JukuJukuMaa. JukuPark Oy osti JukuJukuMaan Kalajoen Hiekkasärkät Oy:ltä helmikuussa 2008.[2] JukuPark Oy investoi alueelle kolme miljoonaa euroa kahtena ensimmäisenä vuonna rakentamalla seitsemän uutta vesiliukumäkeä ja lasten aktiviteettialueen. [3]
Turkuun valmistui kesällä 2010 toinen JukuPark, joka on selvästi suurempi kuin Kalajoen.[4]
Jukupark Oy teki 2010-luvun alussa aiesopimuksen JukuPark-vesipuiston rakentamisesta Jyväskylän Laajavuoreen, mutta hanke ei toteudu ainakaan lähivuosina.[5] JukuParkin piti myös rakentaa vesipuisto Kouvolaan yhdessä Tykkimäen huvipuiston kanssa, mutta yritys vetäytyi hankeesta.[6]
Lähteet
muokkaa- ↑ Hiekkasärkät - JukuPark (Arkistoitu sivu) hiekkasarkat.fi.
- ↑ JukuJukuMaan omistus vaihtuu 19.2.2008. KP24.
- ↑ Somero, Veli-Pekka: Jukupark tähyää vesiparatsiksi 20.2.2008. Kaleva.
- ↑ Nurmi, Teemu: Turun JukuPark tavoittelee 100000 kävijää kesässä 13.02.2010. Turkulainen. Viitattu 27.2.2010.
- ↑ Laajavuoren vesipuisto jäätyi 31.7.2013. Yle Uutiset.
- ↑ Joki, Niklas: Tykkimäen vesipuistohankkeelle takapakkia 31.7.2012. Yle Uutiset.
Aiheesta muualla
muokkaa