Jukka Vieno

suomalainen käsikirjoittaja, näytelmäkirjailija ja runoilija

Jukka Sakari Vieno (s. 4. huhtikuuta 1957 Ilmajoki) on suomalainen käsikirjoittaja, näytelmäkirjailija ja runoilija.

Jukka Vieno luki runojaan Runokavalkadissa Mediatorilla Aleksis Kiven ja Suomalaisen kirjallisuuden päivänä 2010.

Ura muokkaa

Vieno on valmistunut teatteritaiteen maisteriksi Teatterikorkeakoulun dramaturgian linjalta. Hän on kirjoittanut muun muassa näytelmät Se ainoa oikea (1992), Armas Härmä ja jumalten liha (1993) sekä tanssinäytelmän Drive or Die (1994) yhdessä Kari Heiskasen kanssa. Vieno on myös käsikirjoittanut JP Siilin kohua herättäneen elokuvan Hymypoika (2003) ja Juha Rosman tulevaisuuden Suomeen sijoittuvan tieteiselokuvan Huomenna (1986).

Television puolella Vieno on kirjoittanut muun muassa neliosaisen vakoilusarjan Tuntemattomalle jumalalle (1993), jonka ohjasi Hannu Kahakorpi ja jonka pääosaa esitti Esko Salminen kaksoisroolissa. Sarja sijoittui toisen maailmansodan jälkeiseen Helsinkiin. Vieno toimi myös käsikirjoittajana sketsisarjassa Mutapainin ystävät (1985). Hänen kynästään on lähtöisin muun muassa monet elokuvan lauluista. Vienon viimeisin työ on käsikirjoitus Tapio Piiraisen ohjaamaan televisioelokuvaan Bodomin legenda (2006). Hän laati käsikirjoituksen yhdessä ohjaajan kanssa.

Vieno toimi käsikirjoituksen professorina Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun elokuva -ja lasvastustaiteen osastolla vuosina 2003-2013. Hänen jälkeensä virkaan valittiin Iiro Küttner. Hoitaessaan laitoksen dekaanin virkaa vuonna 2007 Vieno kannatti Taideteollisen korkeakoulun siirtämistä osaksi Aalto-yliopistoa. Tämä aiheutti paljon vastustusta niin opiskelijoissa kuin opettajissakin.

Eino Leinon palkinnon Vieno sai vuonna 1978 esikoisrunokokoelmastaan Valkoisen liljan maa. 28 vuoden julkaisutauon jälkeen Vienolta ilmestyi vuonna 2010 laaja runoteos Stockan kulma.

Arvioita muokkaa

Tuntemattomalle jumalalle: Helsingin Sanomien kriitikko Jukka Kajava piti sarjaa hienona esimerkkinä aikansa kotimaisesta tv-draamasta: "Jukka Vienon kirjoittama ja Hannu Kahakorven ohjaama tv-sarja Tuntemattomalle jumalalle on suuri, salaperäinen ja kiehtova seikkailu monitasoiseen arvoituksellisuuteen, seikkailu, jolla kuitenkin on jalat maassa. Toisaalta Tuntemattomalle jumalalle on mitä aktiivisinta ja vauhdikkainta seikkailuviihdettä, toisaalta tavallista syvemmälle pyrkivä tutkielma ihmisen pimeistä puolista."[1]

Hymypoika: Film-o-holic-sivuston Juha Rosenqvist antoi elokuvalle kolme tähteä, mutta moitti elokuvaa eksploitaatioksi, joka "hyödyntää kursailematta pornon julkista ekspansiota".[2]. City-lehden Harri Närhi päätyi vain kahteen tähteen: "Jos latteadraamainen, vaan panopaljo Levottomat oli viihdettä makuusi, tömähtänee myös tämä tatti vetoisaan masuusi. Itse asiassa varmaan vielä isommalla jysäyksellä, sillä draamapinta on nyt silkkaa persliukua, ja ilman vaatteita heilutaan siellä täällä ynnä tämän tästä. Lisäksi dialogin tasolta on karsittu kaikki äly ja psykologiasta vähäkin oivaltavuus siihen mittaan, ettei yläpään puhelin juurikaan soi, kun näitä nakuja nakitat. Ja toisessakin päässä tuuttaa varattua."[3].

Bodomin legenda: Iltalehdessä elokuva sai kiitosta omalaatuisuudestaan: "Rohkeasti erilainen ja omaperäinen elokuva, joka onnistuu yllättävän sujuvasti vaikeassa tehtävässä ja sekoittaa Hollywoodin klassista film noir -perinteistä ja suomalaisesta huumorista luontevan kokonaisuuden."[4].

Teokset muokkaa

Runokokoelmat muokkaa

  • Valkoisen liljan maa. Porvoo: WSOY 1977.
  • Riippuvat puutarhat. Porvoo: WSOY 1979.
  • Troijan porteilla. Porvoo: WSOY 1982.
  • Stockan kulma. Helsinki: WSOY 2010.
  • Ruttopuiston rakastavaiset. Helsinki: WSOY 2017.

Näytelmät muokkaa

  • Tähdet Saharan yllä 1924, 1982
  • Komeetta, 1985
  • Ilmiantaja, 1986
  • Kunnian miehet, 1988
  • Se ainoa oikea, 1989
  • Made in Italy, 1992
  • Armas Härmä ja jumalten liha, 1993
  • Drive or Die! 1994

Elokuvakäsikirjoitukset muokkaa

TV-elokuvat muokkaa

  • Ostettu sulhanen (1985)
  • Siisti homma (1990)
  • Hyväntekijä (1990)
  • Bodomin legenda (2006)

TV-sarjat muokkaa

Lyhytelokuvat muokkaa

  • Miten enkelit lentää? (1996)
  • Dostojevskia lukiessa (1997)

Lähteet muokkaa

Viitteet muokkaa

  1. Kajava, Jukka: ”Arvoituksen arvoituksen arvoitus”, Helsingin Sanomat 15.3.1993 s. 46.
  2. Juha Rosenqvist: Hymypoika Film-o-holic.com. 24.10.2011.
  3. Harri Närhi: Hymypoika City.fi. 24.10.2011. [vanhentunut linkki]
  4. Hymypoika Iltalehti.fi. 2.12.2007. Arkistoitu 16.5.2012.

Aiheesta muualla muokkaa