Jukka Nykänen (pianisti)

suomalainen pianisti, säveltäjä ja sovittaja

Jukka Nykänen (s. 1976 Helsinki) on suomalainen pianisti, säveltäjä ja sovittaja.[1]

Nykänen aloitti pianonsoiton opinnot vuonna 1985 Espoon musiikkiopistossa Kata Nummen oppilaana.[1] Vuonna 1995 hän siirtyi Sibelius-Akatemiaan, jossa opiskeli Teppo Koiviston johdolla ja valmistui pianomusiikin osastolta vuonna 2004. Ensikonserttinsa Nykänen piti vuonna 2006 ja sai siitä erinomaiset arvostelut.[2][3] Hän on opiskellut myös mestarikursseilla opettajinaan muun muassa Konstantin Bogino, Matti Raekallio, Liisa Pohjola, Pascal Devoyon ja Eero Heinonen.[1]

Klassisena pianistina Nykäsen erikoisalaa ovat omat sovitukset. Hänen levytyksensä Pianovirtuoso sai erinomaisen vastaanoton ja Helsingin Sanomat nimesi sen yhdeksi vuoden 2007 parhaista levyistä.[1][4] Nykäsen toinen albumi Kotimaani ilmestyi vuonna 2012 ja sai myös hyvät arvostelut.[1]

Nykänen on esiintynyt muun muassa Espoon kansainvälisellä pianoviikolla, Kuhmon kamarimusiikissa, Turun, Mäntän, Lemin ja Joroisten musiikkijuhlilla sekä LuostoClassicissa.[1]

Nykänen on työskennellyt paljon laulu- ja orkesterimusiikin, oopperan ja teatterin parissa. Hän on toiminut vuodesta 1999 alkaen pianistina lukuisissa Helsingin Kaupunginteatterin musikaaleissa, mm. Les Misérables, Miss Saigon ja The Producers, sekä kapellimestarina teoksissa Evita ja Rimakauhua rakkaudessa (Closer Than Ever).[5] Häntä on voinut kuulla pianistina myös Yle Radio 1:n radio-ohjelmissa Kansankynttilä (2006) ja Mieletön musiikinhistoria (2007–2008). Syksystä 2013 Nykänen on ollut Yle Teemalla RSO-konserttisarjan kommentaattori ja teosten esittelijä.[1]

Joulukuussa 2014 opetus- ja kulttuuriministeriö myönsi Nykäselle Suomi-palkinnon.[6]

Lähteet muokkaa

  1. a b c d e f g Curriculum Vitae Jukkanykänen.com. Arkistoitu 26.10.2016. Viitattu 7.12.2014.
  2. Mikael Kosk: Originell och uppfinningsrik debutant. Hufvudstadsbladet, 16.3.2006.
  3. Veijo Murtomäki: Horowitzin jalanjäljillä. Helsingin Sanomat, 17.3.2006.
  4. Jukka Nykänen: Pianovirtuoso (Levyesittely) Fifty-fifty Records.
  5. Esitysluettelo Helsingin Kaupunginteatteri. Viitattu 7.12.2014.
  6. Ministeri Viitanen jakoi yhdeksän Suomi-palkintoa ansioituneille taiteilijoille 4.12.2014. Opetus- ja kulttuuriministeriö. Arkistoitu 4.10.2015. Viitattu 7.12.2014.