Juha Mielonen on suomalainen Yö-yhtyeen kitaristina vuosina 1987–1990 toiminut muusikko. Ennen Yötä Mielonen soitti Himo-yhtyeessä.

Mielonen liittyi Yöhön 1987 ennen Lanka palaa -levyn julkaisemisesta. Hän korvasi Eve-yhtyeeseen ja myöhemmin Popedaan basistiksi siirtyneen kitaristi Markku Petanderin. Uusi kitaristi sävelsi levylle kolme ja sanoitti neljä kappaletta. Mielonen ja laulaja Olli Lindholm eivät kuitenkaan tulleet keskenään toimeen. Vuonna 1989 julkaistun epäonnistuneen Toinen puoliaika -LP:n jälkeen Mielonen erotettiin yhtyeestä yhdessä Juha Rauängin ja Veikko Lehtirannan kanssa 1990. Yö-yhtyeen lisäksi Juha Mielonen on tehnyt joitakin kappaleita myös Himo-yhtyeelle [1][2].

Lähteet muokkaa

  1. Juha Mielonen säveltäjänä Kansalliskirjasto. Viitattu 22.12.2015.
  2. Juha Mielonen sanoittajana Kansalliskirjasto. Viitattu 22.12.2015.
Tämä musiikkiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.