Jouni Veli Kesti (21. syyskuuta 1946 Oulu21. huhtikuuta 2015 Oulu[1]lähde?) oli suomalainen kuvataiteilija, säveltäjä, rumpali, kirjailija ja poleemikko.[2] Musiikillisen koulutuksensa Kesti hankki Oulun konservatoriossa opiskelemalla puoli vuotta lyömäsoitinten soittamista 1960-luvulla, minkä lisäksi hän toimi tanssi- ja jazzrumpalina monissa orkestereissa 1960- ja 1970-luvuilla.[2] Kuvataidetta Kesti opiskeli Juhani Hakalahden yksityisoppilaana vuosina 19801984.[3]

Jouni Kesti
Henkilötiedot
Syntynyt21. syyskuuta 1946
Oulu
Kuollut21. huhtikuuta 2015 (68 vuotta)
Oulu
Kansalaisuus  Suomi
Taiteilija
Ala kuvataiteilija, säveltäjä, rumpali, kirjailija, poleemikko

Kesti debytoi kuvataiteilijana vuonna 1983. Hän on Suomen Taidemaalariliiton ja Suomen Säveltäjät ry:n jäsen. Hänen teoksiaan löytyy muun muassa Helsingin kaupungin taidemuseon, Oulun taidemuseon, Wäinö Aaltosen museon, Turun kaupungin, Rovaniemen taidemuseon, Kuusamon kaupungin ja Sanomalehti Kalevan kokoelmista.[2][3]

Kestin musiikkia on kuultu esimerkiksi Avanti! -orkesterin konserteissa ja hän on säveltänyt Suomen Kansallisoopperaan Jorma Uotisen pyynnöstä baletin Petroolitaivas.[2]

Oulun taidemuseon entinen johtaja Ullamaria Pallasmaa on kuvannut Kestiä ”yltiöyksilölliseksi” taiteilijaksi, joka ”ei mahdu mihinkään asialliseen lokeroon”.[4]

Kuvataiteilijan ja säveltäjän töidensä ohella Kesti kirjoitti myös kolumneja, pakinoita ja kritiikkejä muun muassa Taide-lehteen ja Oulu-lehteen. Hänen kirjansa Musameduusan Sepalus-akatemia ilmestyi Liken kustantamana vuonna 2002.

Kesti työskenteli Oulun Pikisaaressa.[2] Hän sai valtion taiteilijaeläkkeen vuonna 2008.[5]

Julkaisuja muokkaa

  • Musameduusan Sepalus-akatemia, Like 2002

Levytyksiä muokkaa

  • Seppo I. Laine, Jouni Kesti - Vallankumouksen Analyysi / Punalippu ‎(7", MiniAlbum) Eteenpäin! NG-96, 1970
  • Jouni Kesti Ensemble plays Jouni Kesti: Kollaboratorio, JaseCD0021, 1994

Sävellyksiä muokkaa

  • Petroolitaivas, baletti, kantaesitys 1999
  • Viulukonsertto, viulukonsertto, kantaesitys 2004
  • Black and Pale Trees (Mustat ja vaaleat puut), kantaesitys 1989
  • Sika Sapiens, yhdessä Free Okapi -yhtyeen kanssa, kantaesitys 1993
  • Renoirin kaappi, kantaesitys 1994
  • UMO Sapiens, kantaesitys[2]

Lähteet muokkaa

  1. "Ou­lu­lais­tai­tei­li­ja Jouni Kesti on kuollut" Kaleva. 23.4.2015. Viitattu 23.4.2015.
  2. a b c d e f Musiikin ja säveltäjien Oulu Oulun kaupunginkirjasto-maakuntakirjasto. Arkistoitu 16.4.2007. Viitattu 18.2.2008.
  3. a b Kuvataiteilijamatrikkeli kuvataiteilijamatrikkeli.fi. Viitattu 18.2.2008.
  4. Paavo J. Heinonen: Taiteen kestit 123 - toimittajan versio Kaltio. Viitattu 18.2.2008.
  5. Heli Rintala: Vain pakerrus palkitaan!. Oululehti, 23.4.2008, nro 33.

Aiheesta muualla muokkaa