Josip Stanišić (s. 2. huhtikuuta 2000 München, Saksa) on kroatialainen jalkapalloilija. Hän on pelipaikaltaan puolustaja ja pituudeltaan 187-senttimetrinen. Hän edustaa Saksan Bundesliigassa Bayer 04 Leverkusenia lainalla Bayern Münchenistä, jonka junioreihin hän siirtyi tammikuussa 2017. Hän on pelannut koko uransa Saksassa.[1]

Mitalit
Maa:  Kroatia
Miesten jalkapallo
MM-kilpailut
Pronssia Pronssia Qatar 2022

Stanišić pelasi Bayern Münchenin edustusjoukkueessa ensimmäisen kerran huhtikuussa 2021 Bundesliigassa Union Berliniä vastaan. Kaudella 2021–2022 hän pelasi 13 bundesliigaottelua ja teki maalin kauden viimeisessä ottelussa Wolfsburgia vastaan. Mestarien liigassa hän pääsi vaihdosta kentälle kahteen otteluun. Kaudella 2022–2023 hän pelasi 14 bundesliigaottelua ja kahdeksan Mestarien liigan ottelua.[1]

Stanišić siirtyi elokuussa 2023 yhden kauden mittaiselle lainalle Bayer Leverkuseniin. Hän voitti Bayern Münchenin bundesliigamestaruuksien jatkoksi myös Leverkusenissa liigamestaruuden ja lisäksi Saksan cupin. Hän pelasi kauden aikana 20 bundesliigaottelua, joissa hän teki kolme maalia, muun muassa yhden helmikuussa Bayern Müncheniä vastaan Leverkusenin voittaessa 3–0. Eurooppa-liigassa Leverkusen ylsi loppuotteluun ja Stanišić pelasi 13 ottelua, joissa hän teki yhden maalin, 2–2-tasoitusmaalin toisessa välierässä AS Romaa vastaan.[1]

Stanišić pelasi marraskuussa 2018 kaksi ottelua Saksan alle 19-vuotiaiden maajoukkueessa mutta siirtyi sitten edustamaan Kroatiaa, jonka alle 21-vuotiaiden maajoukkueessa hän pelasi kolme ottelua maalis-kesäkuussa 2022. Hän pelasi Kroatian A-maajoukkueessa ensimmäiset ottelunsa MM-karsinnoissa loka-marraskuussa 2021. Hän on pelannut toukokuun 2024 loppuun mennessä 17 A-maaottelua, joista 12:ssa hän on ollut avauskokoonpanossa. Hän pelasi MM-kilpailuissa 2022 täydet minuutit pronssiottelussa Marokkoa vastaan jäätyään aiemmissa otteluissa ilman peliaikaa.[1]

Saavutukset

muokkaa

Päivitetty 5. kesäkuuta 2024.[2]

FC Bayern München

Bayer 04 Leverkusen

Lähteet

muokkaa
  1. a b c d Josip Stanišić Transfermarkt-sivustolla (englanniksi)
  2. Pokaalit transfermarkt.com.