Joseph Retinger, oikeastaan Józef Hieronim Retinger (18881960[1], Krakova, Itävalta-Unkari), oli poliittinen aktivisti, joka tunnettiin myös peitenimillä "Recio" ja "Salamanteri". Hän opiskeli Lontoossa taloustiedettä ja tutustui englantilaistuneeseen maanmieheensä, kirjailijana tunnettuun Joseph Conradiin, joka värväsi hänet brittien salaisen palvelun MI6:n työntekijäksi.

Joseph Retinger.

Retinger oli salaperäinen ja romanttinenkin vakoojahahmo ja harmaa eminenssi, joka ilmeisesti pyrki itsekin luomaan itsestään tarunhohteista kuvaa. Näyttää siltä, että vuonna 1917 hän osallistui liittoutuneiden edustajana neuvotteluihin, joilla yritettiin solmia erillisrauha Itävalta-Unkarin kanssa. Tämän jälkeen hän putkahtaa esiin Meksikossa presidentin erityisavustajana, toimii brittiläisten Työväenpuolueen poliitikkojen apuna työväen- ja ammattiyhdistysliikkeen kansainvälisten yhteyksien luomiseksi ja sekaantuu jollain tavoin myös Espanjan sisällissotaan.

Toisen maailmansodan alkaessa Puolan hallitus siirtyi maanpakoon Englantiin. Tällöin Lontoossa oleskelleesta Retingeristä tuli pakolaishallituksen pääministerin, kenraali Władysław Sikorskin henkilökohtainen avustaja. Sikorskin kuoltua sabotaasiksi epäillyssä lento-onnettomuudessa Retinger palasi kentälle vakoojaksi. Keväällä 1944 Special Operations Executiven lentokone pudotti hänet laskuvarjolla Puolaan suorittamaan salaista tehtävää, jonka luonne on edelleenkin hämärän peitossa. Lennon päätarkoituksena oletetaan olleen lähettää Retinger Puolaan keräämään tietoja Armia Krajowan, Puolan tärkeimmän vastarintaliikkeen, suhtautumisesta Neuvostoliiton osuuteen sodassa.

Retinger toimi Puolassa hyvin itsenäisesti, joten hänellä on täytynyt olla erittäin korkean tason luottamus. Hän oleskeli jonkun aikaa Varsovassa ja tapasi vastarintaliikkeen johtajia, kuten kenraali Tadeusz Komorowskin. Vaikka vastarintaliike suojelikin Retingeriä, sen tiedustelun johtaja Kazimierz Iranek-Osmecki ei luottanut häneen, vaan yritti surmata hänet myrkyttämällä. Retinger selvisi myrkytysyrityksestä ohimenevällä halvauksella. Keskikesällä 1944 potilas nostettiin Special Operations Executiven lentokoneeseen, joka haki Puolasta vastarintaliikkeen haltuun joutuneita saksalaisten V-2 -ohjuksen osia.

Sodan jälkeen Retinger osallistui yhdessä ystävänsä Alankomaiden prinssi Bernhardin kanssa ns. Bilderberg-ryhmän perustamiseen.

Lähteet muokkaa

  1. Chciuk-Celt, Jan: Józef Hieronim Retinger 1888–1960 – Who was Józef Hieronim Retinger? Home.teleport.com. 2015. Arkistoitu 27.10.2016. Viitattu 16.08.2018.

Aiheesta muualla muokkaa

 
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Joseph Retinger.