Joseph Hazelwood

yhdysvaltalainen merikapteeni

Joseph Jeffrey Hazelwood (24. syyskuuta 1946 Hawkinsville, Georgia21. heinäkuuta 2022)[1] oli yhdysvaltalainen merimies, joka oli säiliöalus Exxon Valdezin kapteeni, kun alus joutui 24. maaliskuuta 1989 öljyonnettomuuteen, jossa vuosi miljoonia litroja öljyä mereen. Hazelwood tuomittiin huolimattomuudesta 50 000 dollarin sakkoihin ja tuhannen tunnin yhdyskuntapalveluun. Hänet kuitenkin vapautettiin muun muassa ruorijuoppoussyytteistä, vaikka esimerkiksi National Transportation Safety Board oli raportissaan kertonut Hazelwoodin olleen onnettomuusaikaan juovuksissa. Onnettomuuden jälkeen Hazelwood ei ole pystynyt jatkamaan uraansa merikapteenina.

Joseph Hazelwood
Henkilötiedot
Syntynyt24. syyskuuta 1946
Hawkinsville, Georgia
Kuollut21. heinäkuuta 2022 (75 vuotta)
Kansalaisuus Yhdysvallat
Ammatti merimies

Nuoruus, perhe ja uran alku muokkaa

Hazelwood syntyi Hawkinsvillessä Georgiassa vuonna 1946. Hänen isänsä oli Yhdysvaltain merijalkaväen lentäjä ja lensi siviilipuolella Boeing 747 -konetta. Josephilla on kolme sisarusta. Perhe muutti Long Islandille, kun hän oli teini-ikäinen. Joseph Hazelwood asettui aikustuttuaan sinne ja on naimisissa entisen sairaanhoitajan, Suzannen kanssa. Heillä on 1970-luvun puolivälissä syntynyt tytär.[2]

Hazelwood opiskeli State University of New York Maritime Collegessa ja valmistui sieltä toukokuuta 1968. Hän sai samalla lisenssin toimia toisena perämiehenä. Humble Oil (myöhemmin Exxon) palkkasi hänet samana vuotena kolmanneksi perämieheksi. Kapteenina Hazelwood purjehti ensimmäisen kerran 1979, ja toiseksi Exxon Valdezin vakituisista kapteeneista hänet asetettiin vuonna 1987.[3]

Öljyonnettomuus muokkaa

Tapahtumat muokkaa

Hazelwood oli Exxon Valdezin kapteenina, kun alus joutui 24. maaliskuuta 1989 onnettomuuteen Alaskassa Prince William Soundissa ja vuosi tuhansia tonneja öljyä arvokkaaseen meriympäristöön. Exxon Valdeziin oli pumpattu Valdezin satamassa öljyä. Sen aikana Hazelwood ja muutama muu miehistön jäsenistä oli käynyt Valdezin kaupungissa. Hazelwood oli nauttinut jonkun verran alkoholia kaupungissa.[4] Exxon Valdez lähti 23. maaliskuuta myöhäisillassa Valdezista, ja Hazelwood ilmoitti 23.25 Valdezin liikennekeskukselle, että luotsi oli jättänyt aluksen ja alus kiihdyttäisi merinopeuteen. Hazelwood päätti keskuksen luvalla kääntää aluksen pois sataman ulostuloväylästä väistääkseen jäävuoria.[5]

Exxon Valdez kulki liikennöintiväylän itärajan yli kello 23.37, ja Hazelwood jätti komentosillan noin 23.53 annettuaan ensin toiselle perämiehelle Cousinsille ohjeet siitä, miten alus palautettaisiin takaisin väylälle.[5] Hieman jälkeen puolenyön Cousins lähti kääntämään alusta, mutta se törmäsi Bligh Reefin riuttaan kello 00.04, kun Cousins oli puhelimessa ilmoittamassa Hazelwoodille vaaratilanteesta.[6] Hazelwood hälytti nopeasti koko miehistön hereille ja määräsi pelastuslaitteet laitettavaksi valmiiksi. Hazelwood ilmoitti kello 00.24 Valdezin liikennekeskukseen, että alus oli juuttunut karille ja siitä vuosi ”hieman öljyä”. Ilmoitusta on pidetty törkeänä vähättelynä.[7] Hazelwood vapautettiin tehtävistään illalla, kun Exxonin lähettämä Exxon Baton Rouge saapui paikalle siirtämään Exxon Valdezissa vielä jäljellä ollutta öljyä.[8]

Tuomiot muokkaa

Hazelwood tuomittiin onnettomuudesta maaliskuussa 1990. Hänet määrättiin tuolloin 50 000 dollarin korvaukseen Alaskan osavaltiolle. Lisäksi hänelle määrättiin tuhat tuntia yhdyskuntapalvelua. Hazelwood sai tuomionsa huolimattomuudesta,selvennä mutta hänet vapautettiin muun muassa vakavasta, vankeuteen johtavista rikossyytteistä. Häntä ei myöskään tuomittu ruorijuoppoudesta, koska hänen verensä alkoholipitoisuus oli mitattu vasta 10,5 tuntia onnettomuuden jälkeen.[9] Todisteiden perusteella Hazelwood oli juonut muutaman alkoholiannoksen iltapäivällä ja hänen hengityksestä oli haissut joidenkin todistajien mukaan alkoholille, mutta kukaan todistajista ei pitänyt Hazelwoodia humalaisena onnettomuuden aikoihin. Hazelwoodilla tiedettiin kuitenkin aikaisemmin olleen alkoholiongelmia, ja hänet oli muun muassa tuomittu rattijuoppoudesta.[10] Hazelwood sai yhdyskuntapalvelunsa suoritettua vuoteen 2001 mennessä. Hän oli kerännyt roskia teiden varsilta ja työskennellyt kodittomien ruokapisteessä.[11]

Onnettomuuden jälkeen muokkaa

Exxon erotti Hazelwoodin pian sen jälkeen, kun National Transportation Safety Board oli antanut vuonna 1989 raporttinsa onnettomuudesta. Raportin mukaan Hazelwood oli ollut liian humalassa ohjatakseen alusta.[12] Hän ei kuitenkaan menettänyt kapteenin oikeuksiaan, vaikka ne olivatkin pidätettyinä yhdeksän kuukauden ajan 1990–1991. Hazelwoodin entinen koulu, New York Maritime Collegessa palkkasi hänet kahdeksi kuukaudeksi vuoden 1991 lopulla opettamaan opiskelijoita siitä, miten olla jatkuvasti valppaana merillä.[13] Hazelwood sai vuonna 1992 työpaikan lakitoimisto Chalos & Brownilta, joka edusti häntä koko oikeusprosessin ajan.[14]

Lähteet muokkaa

Viitteet muokkaa

  1. Captain Joseph Hazelwood, Former Master of the Exxon Valdez, Passes Away gCaptain. 22.7.2022. Viitattu 14.8.2022. (englanniksi)
  2. After Trial, Valdez Captain Says, He Is More Cynical NYTimes.com. 25.3.1990. The New York Times Company. Viitattu 31.8.2013. (englanniksi)
  3. Spill: The Wreck of the Exxon Valdez, s. 181.
  4. Spill: The Wreck of the Exxon Valdez, s. 6–7.
  5. a b Spill: The Wreck of the Exxon Valdez, s. 9.
  6. Spill: The Wreck of the Exxon Valdez, s. 12.
  7. Leacock, s. 11–12.
  8. Leacock, s. 20.
  9. Deutsch, Linda: Hazelwood Sentenced to Help Clean Sound, Pay $50,000 Associated Press. Viitattu 29.8.2013. (englanniksi)
  10. A Question Recurs: Was Hazelwood Drunk? NYTimes.com. 25.2.1990. The New York Times Company. Viitattu 31.8.2013. (englanniksi)
  11. Questions and Answers Exxon Valdez Oil Spill Trustee Council. Arkistoitu 24.2.2012. Viitattu 31.8.2013. (englanniksi)
  12. Postman, David & Toomey, Sheila: NTSB: Captain too drunk to run ship 31.3.1989. Anchorage Daily News. Arkistoitu 14.6.2013. Viitattu 31.8.2013. (englanniksi)
  13. Hazelwood works as consultant, awaits appeal 23.3.1994. Anchorage Daily News. Arkistoitu 14.10.2013. Viitattu 31.8.2013. (englanniksi)
  14. Coyle, Daniel: The Captain Went Down with the Ship Outside. 1.10.1997. Mariah Media Network, LLC. Arkistoitu 14.10.2013. Viitattu 31.8.2013. (englanniksi)