Avaa päävalikko

Joonatan ja Jonatan ovat miehen etunimiä. Joonatan on nimen suomenkielinen muoto, monissa muissa kielissä nimi esiintyy muodossa Jonatan tai Jonathan. Suomessa nimi on ollut harvinaisena käytössä jo 1800-luvulla, mutta on yleistynyt vasta 1980-luvulta lähtien. Vuoden 2018 loppuun mennessä nimi Joonatan on Suomessa annettu noin 7 680, Jonatan noin 1 750 ja Jonathan noin 3 030 henkilölle.[1]

Joonatan, Jonatan
Nimipäivä  
– suomenkielinen Joonatan: 26. tammikuuta
– ruotsinkielinen Jonatan: 26. tammikuuta
– ortodoksinen
Muunnelmia
Vastineita eri kielissä Jonathan
Nimen alkuperä heprealainen: Jumala antoi

NimipäiväMuokkaa

Joonatanin nimipäivä 26. tammikuuta. Joonatan lisättiin suomenkieliseen nimipäiväluetteloon vuonna 1995. Samana päivänä ei ole muita nimipäiviä. Aikaisemmin silloin oli ollut Rainon nimipäivä, joka samalla siirrettiin lokakuun 1. päivään.

Nimen alkuperä ja Raamatun JoonatanMuokkaa

Joonatan on heprealaisperäinen nimi, joka on tullut tunnetuksi Vanhasta testamentista. Suomeksi käännettynä se tarkoittaa "Jumala antoi". Nimi kirjoitetaan vuoden 1938 raamatunkäännöksessä Joonatan, vuoden 1992 raamatunkäännöksessä Jonatan. Raamatun Joonatan oli Israelin kuningas Saulin poika[2], Daavidin läheinen ystävä[3], joka sai surmansa taistelussa filistealaisia vastaan.[4].

Tunnettuja Joonataneja, Jonataneja ja JonathanejaMuokkaa

Kuvitteellisia Joonataneja ja JonathanejaMuokkaa

LähteetMuokkaa

ViitteetMuokkaa