Jonna Maarit Purojärvi (s. 1. elokuuta 1988) [1] on jyväskyläläinen poliitikko. Hänet valittiin Piraattipuolueen puheenjohtajaksi puoluekokouksessa kesäkuussa 2016[2] ja sai toimelleen jatkoa maaliskuussa 2018,[3] mutta luopui tehtävästään uupumuksen takia.[4]

Jonna Purojärvi Helsingissä 11. helmikuuta 2017

Elämä muokkaa

Purojärvi toimi aiemmin puolueen nuorisojärjestön Piraattinuorten puheenjohtajana kesäkuusta 2015 heinäkuuhun 2016.[5][6] Tätä ennen hän toimi Piraattipuolueen tiedottajana elokuusta 2014 lähtien[7] ja sosiaalisesta mediasta vastaavana syyskuusta 2014.[8] Purojärvi erosi näistä luottamustoimistaan 20.5.2015.[9]

Purojärven johtamana Piraattipuolue sai ensimmäiset kuntavaltuutettunsa 2017 kuntavaaleissa.[10] Purojärvi valittiin Jyväskylän varavaltuutetuksi 155 äänellä[11] ja toimii Jyväskylän tarkastuslautakunnan varsinaisena jäsenenä valtuustokaudella 2017 - 2021.[12]

Purojärvi kertoi Piraattipuolueen artikkelissa 13.4.2019 "Nyt puhuvat Piraattinaiset" olevansa kykenemätön identifioitumaan sukupuoleen.[13] Tämä tekee hänestä mahdollisesti ensimmäisen julkisesti muunsukupuolisen puolueen puheenjohtajana toimineen henkilön Suomessa. Hän kuvasi asiaa tarkemmin sosiaalisessa mediassa artikkelin saatteessa[14].

Eduskuntavaaleissa 2019 Purojärvi sai 302 ääntä ollen Keski-Suomen vaalipiirin eniten ääniä saanut piraattipuolueen ehdokas[15]. Kaksi päivää eduskuntavaalien jälkeen hän ilmoitti sosiaalisessa mediassa jättävänsä piraattipuolueen sen jäädessä ilman kansanedustajaa.[16] Ilmoituksen mukaan hän kuitenkin jatkaa tarkastuslautakunnan varsinaisena jäsenenä ja varavaltuutettuna valtuustokauden 2017 - 2021 loppuun.

Lähteet muokkaa

  1. Eduskuntavaalien 2015 tulospalvelu Helsingin Sanomat. Viitattu 12.6.2016.
  2. Piraattipuolueen puheenjohtajaksi jyväskyläläinen Jonna Purojärvi 11.6.2016. Piraattipuolue. Arkistoitu 9.8.2016. Viitattu 12.6.2016.
  3. Piraattipuolue valitsi uuden hallituksen - puheenjohtajana jatkaa Purojärvi – Piraattipuolue r.p. Piraattipuolue r.p.. 20.3.2018. Viitattu 19.4.2018.
  4. Tiedote: Piraattipuolueen syyskokouksessa äänestetään uudesta puheenjohtajasta – Piraattipuolue r.p. Piraattipuolue r.p.. 12.11.2018. Viitattu 20.11.2018. [vanhentunut linkki]
  5. Hallitus Piraattinuoret. Viitattu 12.6.2016.
  6. Piraattinuorten hallitus sai roolijaon pinu.fi. Viitattu 19.4.2018. (englanniksi)
  7. Piraattipuolueen pöytäkirja 20.8.2014 arkisto.piraattipuolue.fi.
  8. Piraattipuolueen pöytäkirja 3.9.2014 arkisto.piraattipuolue.fi.
  9. Piraattipuolueen pöytäkirja 20.5.2015 arkisto.piraattipuolue.fi.
  10. Piraattipuolueelle vaalivoitto ja valtuutetut Helsinkiin sekä Jyväskylään – Piraattipuolue r.p. Piraattipuolue r.p.. 15.4.2017. Viitattu 19.4.2018.
  11. Ehdokkaiden äänet tulospalvelu.vaalit.fi. Viitattu 12.8.2017.
  12. Jyväskylän kaupunki: Tarkastuslautakunta www.jyvaskyla.fi. Arkistoitu 12.8.2017. Viitattu 12.8.2017.
  13. Nyt puhuvat Piraattinaiset Piraattipuolue r.p.. 13.4.2019. Viitattu 6.5.2019.
  14. Jonna Purojärvi www.facebook.com. Viitattu 6.5.2019.
  15. Ehdokkaiden äänet tulospalvelu.vaalit.fi. Viitattu 6.5.2019.
  16. Jonna Purojärvi www.facebook.com. Viitattu 6.5.2019.

Aiheesta muualla muokkaa