Jone Takamäki

Jouni Kullervo "Jone" Takamäki (s. 31. joulukuuta 1955 Helsinki) on suomalainen muusikko. Hänet tunnetaan erityisesti saksofonistina. Takamäki kiinnostui saksofoninsoitosta 16-vuotiaana kuultuaan Jan Garbarekia Tapiolan discossa vuonna 1972. Takamäki on ollut mukana useissa jazz- ja rockyhtyeissä ja soittanut lukuisien artistien levyillä. Terapia -trio (Jone Takamaki-puhaltimet, Samppa Salmi-rummut, Make Lievonen-basso ja piano) vuonna 77-78 aloitti täysin omanlaisensa suunnan. Trion omintakeinen, rajoja rikkova ilmaisu teki keikoista unohtumattomia elämyksiä. Keikat olivat usein loppuunmyytyjä.

1980-luvun alussa Johanna--levymerkiltä ilmestyi Jone Takamäen kaksi sooloalbumia: ensimmäinen hänen omalla nimellään ja toinen Jone Takamäki Triona, jossa soittivat myös Samppa Salmi ja Antti Hytti. Jaakko Tahkolahti luonnehti levyjulkaisujen jälkeen hänen soittoaan teknisesti taitavaksi, mutta samalla raivokkaaksi, tunnepohjaiseksi ja herkäksi.

1980-luvun alussa Takamäki soitti myös kokeellisessa free jazz -yhtyeessä Roommushklahn, jonka jäseniä olivat muun muassa Raoul Björkenheim, Antti Hytti ja Tom Nekljudow. Yhtye tuli tunnetuksi intensiivisistä live-esiintymisistään. Vuonna 2023 julkaistiin Svart Recordsin toimesta arkistotallenteisiin perustuva albumi Roommushklahn.Tämä julkaisu tarjoaa ainutlaatuisen katsauksen yhtyeen energiseen ja kokeelliseen soundiin.

Jazzkokoonpanoista Takamäki on ollut mukana soittajana ja säveltäjänä muun muassa Suhkan Uhkassa, Edward Vesalan Sound and Furyssa ja Raoul Björkenheimin Krakataussa.Takamäki oli Krakatau:ssa sen huippuvuosina 1991-1996, jolloin yhtye teki kaksi Euroopankiertuetta ja kaksi ylistettyä albumia ECM:lle; Volition (1992) ja Matinale (1994)

Vuonna1997 perustettu Otná Eahket-yhtye (yhdessä Antti Hytin, Tom Nekljudowin ja Timo Hietalan kanssa) oli Takamäen merkittävimpiä yhtyeitä 90-luvun lopusta vuoteen 2003, kuten myös MA-A trio 2000-luvulla eri kokoonpanoineen. Takamäen muita kiinnostavia musiikillisia projekteja ovat olleet duo rumpali Markku Ounaskarin, sekä USVA-trio kitaristi Lauri Hyvärisen ja lyömäsoitintaiteilija Naoto Yamagishin kanssa. USVA oli kiertueella sekä Japanissa, että Suomessa vuonna 2016. Takamäellä oli myös duo-kiertue Yamagishin kanssa Japanissa vuonna 2017.

Vuodesta 2006 vuoteen 2017 Takamäki keskittyi erityisesti soolokonsertteihin ja japanilaisten shakuhachi- ja hocchiku-huilujen soittamiseen. Hän opiskeli Hocchikua Japanissa Atsuya Okudan oppilaana 2006-2010 ja Shakuhachia Gunnar Linderin oppilaana Tukholmassa ja Suomessa 2006-2011.

Vuodesta 2005 lähtien Takamäki työskenteli myös aktiivisesti teatterikentällä näyttelijänä (2012 asti) sekä musiikin- ja äänisuunnittelun parissa. Takamäki opetti ääni-ilmaisua Teatterikorkeakoulun valo-ja äänisuunnittelun laitoksella vuosina 1990- 2018. Takamäki sai vuoden 2010 Säde-palkinnon äänisuunnittelutyöstään esitykseen Woyzeck. Palkinto jaettiin teatterialan Thalia-gaalassa 2011. Takamäen kaksoisrooli näyttelijänä ja äänisuunnittelijana Woyzeckissä sai huomiota erityisesti tarkasta äänisuunnittelustaan, jossa ääni, liike ja puhe sulautuivat saumattomasti yhteen.

Takamäki on säveltänyt myös elokuvamusiikkia (muun muassa Urpo ja Turpo -lasten animaatioihin Antti Hytin kanssa) sekä näytellyt muun muassa Anssi Mänttärin ja Renny Harlinin elokuvissa.

Jone Takamäki on toiminut äänikirjojen lukijana vuodesta 2019 lähtien. Hän on lukenut yli 70 äänikirjaa eri genreistä, mukaan lukien klassikoita, elämäkertoja, historiallisia romaaneja ja lasten- sekä nuortenkirjallisuutta. Takamäen ääntä on kuultavissa suosituissa äänikirjapalveluissa, kuten Storytelissä, Nextoryssa ja BookBeatissa.

Jone Takamäen puoliso vuodesta 1999 lähtien on mediataiteilija Mia Erlin. Heillä on kaksi yhteistä lasta. Jone Takamäellä on kaksi aikuista lasta myös edellisestä avioliitosta näyttelijä Mira Kivilän kanssa.

Hanoi Rocks -muusikkona tunnetuksi tullut Sam Yaffa (oik. Sami Takamäki) on Jone Takamäen veli.

Jone Takamäelle myönnettiin taiteilijaeläke vuonna 2019.

Kansainvälistä huomiota

Universal Mind -albumi (1982) on saanut uudelleenjulkaisunsa myötä kansainvälistä huomiota. Brittijulkaisu The Quietus- lehden artikkeli (Complete Communion: Jazz Reviews, julkaistu lokakuussa 2020) käsittelee albumia osana eurooppalaisen spirituaalisen jazzin historiaa. Artikkelissa korostetaan levyn meditatiivista ja kokeellista luonnetta sekä Takamäen kypsää, visionääristä ilmaisua. Levyä verrataan Sun Raan ja Don Cherryn tuotantoon. Takamäen esiintyminen Lontoon Cafe OTO -klubilla mainitaan myös osoituksena hänen kansainvälisestä kiinnostavuudestaan. Takamäki esiintyi cafe Otossa maaliskuussa 2015 sekä soolona, että kitaristi Lauri Hyvärisen kanssa duona ja 2017 yhdessä Umut Çağlarin, Fahrettin Aykutin ja Alan Wilkinsonin kanssa. Takamäen live soolo-esiintymisestä cafe Otossa 2015 julkaistiin live-albumi nimeltä Improvisation. Tallenne julkaistiin digitaalisesti Café OTO:n oman OTOROKU-levymerkin kautta.

AllMusic (Yhdysvallat) tarjoaa kattavan katsauksen Takamäen tuotantoon, mukaan lukien myös Universal Mind -albumin. Sivusto tunnustaa hänen asemansa suomalaisen jazzin keskeisenä hahmona ja hänen panoksensa avantgarde-musiikkiin.

Myth of the Drum (Jone Takamäki, Umut Çağlarin ja Fahrettin Aykutin 2022) on saanut loistavia arvosteluja kansainvälisessä musiikkilehdistössä, muun muassa Iso-Britanniassa ja Saksassa. Levyä on kuvailtu syvälliseksi ja meditatiiviseksi kokonaisuudeksi, joka yhdistää improvisaation, jazzin ja perinnesoittimet ainutlaatuisella tavalla. Free Jazz Blog sisällytti Myth of the Drum -albumin vuoden 2022 parhaiden avantgarde- ja luovan jazzin julkaisujen listalleen.

Iro Haarla ja Ouranos-ensemblen Under the Firmament (2024) -albumi, jolla Takamäki esiintyy, on niin ikään saanut kansainvälistä huomiota. All About Jazz -lehden arviossa albumia kehutaan sen hypnoottisesta ja unenomaisesta tunnelmasta ja erityisesti Takamäen eläimellinen puhallinsoitto kappaleessa Deliverance nostetaan esiin yhdessä Aija Puurtisen laulun kanssa. Jazz Finland -sivuston mukaan Takamäki erottuu edukseen erityisesti shakuhachi- ja hocchiku-huilujen soittajana kappaleessa Northern Lights. Norjalainen Salt Peanuts -julkaisu kuvailee levyä modernin jazzin mestariteokseksi ja vertaa Takamäen tenorisaksofonin soittoa nuoren Jan Garbarekin ilmaisuun.

Diskografia

• Jone Takamäki (Johanna JHN 2030, 1981)
• Universal mind (Johanna JHN 2074, 1982) (Jone Takamäki Trio -nimellä)
• Krakatau: Volition
• Krakatau: Matinale
• Suhkan Uhka: Suhka
• Jone Takamaki, Umut Çağlar & Fahrettin Aykut: Myth of the Drum (Zehra zehra005, 2022)
• Roommushklahn, Svart records (2023)
• Iro Haarla and Ouranos Ensemble feat. Jone Takamäki (2023)

Mukana levyillä

• Andy McCoy: Too Much Ain’t Enough
• Maukka Perusjätkä: Säpinää
• Maukka Perusjätkä Ralf Örn Pop: Ennen kolmatta maailmansotaa
• Threshold: Paradise Now
• Ratsia: Elämän syke
• Sam Yaffa & Pelle Almgren: Cover me
• Shadowplay: Touch And Glow
• Albert Järvinen: Braindamage – Or Still Alive
• YUP: Normaalien maihinnousu
• Jan Stenfors: Vinegar Blood
• Samuli Edelmann: Vaiheet
• Esa Eloranta: Kaikki se valo (2025)

Osittainen filmografia

• Jon (1983)
• Kello (1984)
• Jäätävä polte (1986)
• Palkkasoturi (1997)
• Eros ja Psykhe (1998)
• Saunavieras (2012)
• Valo yössä (2014)

Televisio

Tabu (1986-1987)

Lähteet

• Morley, Jones; Tahkolahti Jaakko (suom. toim): Jazz. Tampere: Weilin+Göös, Tietoniekat, 1981. ISBN 951-35-2603-8
• Tie taipuu – Sami Yaffa omaelämäkerta, Like
• Discogs – Jone Takamäki
• SuomiJazz.com (arkisto)
• Zehra Records – Myth of the Drum
• Ilta-Sanomat 15.3.2019 – Taiteilijaeläkeuutinen

Aiheesta muualla

• Jone Takamäki Myspacessa (englanniksi)
• Jone Takamäki on Facebook
• Jone Takamäki Elonetissä.
• Jone Takamäki Internet Movie Databasessa. (englanniksi)