Jonathan Kaplan

yhdysvaltalainen ohjaaja

Jonathan Kaplan (s. 25. marraskuuta 1947)[1] on yhdysvaltalainen elokuvaohjaaja.

Jonathan Kaplan
Henkilötiedot
Syntynyt25. marraskuuta 1947 (ikä 76)
Pariisi, Ranska
Ammatti elokuvaohjaaja
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Kaplanin vanhemmat olivat näyttelijä Frances Heflin ja säveltäjä Sol Kaplan.[2] Hän syntyi Pariisissa, Ranskassa. Opiskeltuaan Chicagon ja New Yorkin yliopistoissa Kaplan aloitti uransa Roger Cormanin New World Picturesilla. Hänen esikoisohjauksensa oli vuoden 1971 Student Nurses. Kaplanin teki tunnetuksi vuonna 1988 ensi-iltansa saanut tosipohjainen draama Syytetty, josta Jodie Foster sai parhaan naispääosan Oscarin.[1] Kaplanin myöhempiä elokuvia ovat olleet esimerkiksi Kielletty intohimo (1992), Bad Girls – naiset satulassa (1994) ja Särkynyt palatsi (1999).

Kaplan on ollut uransa aikana viidesti ehdolla Emmy-palkinnon ja kahdesti Berliinin elokuvajuhlien Kultaisen karhun saajaksi[3].

Lähteet muokkaa

  1. a b Erickson, Hal: Jonathan Kaplan AllMovie. Viitattu 30.7.2017. (englanniksi)
  2. Sol Kaplan, 71, Dies; Composer and Pianist The New York Times. 16.11.1990. Viitattu 30.7.2017. (englanniksi)
  3. Berlinale 1989 (Arkistoitu – Internet Archive). Viitattu 13.7.2017.

Aiheesta muualla muokkaa

Tämä elokuvaohjaajaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.