John Leguizamo
John Leguizamo (s. 22. heinäkuuta 1960) on Emmy-palkinnon voittanut ja Golden Globe -ehdokkuuksia kahminut näyttelijä ja tuottaja. Hän on alkujaan kotoisin Kolumbian pääkaupungista, Bogotásta.
Tausta
muokkaaLeguizamo syntyi Kolumbian Bogotássa. Hänen isänsä, Alberto Leguizamo alun perin asui Kolumbiassa. Siellä ollessaan hän tapasi tulevan vaimonsa Luzin. Vuonna 1968 pari muutti lapsineen Yhdysvaltoihin Jackson Heightsin Queensiin New York Cityyn. John kävi siellä koulunsa.
Leguizamo kävi Murry Bergtraum High Schoolin, jossa hän kirjoitti komediamateriaalia, jota hän testasi luokkatovereihinsa, jotka myöhemmin äänestivät hänet "Eniten Puhuvaksi" (Most Talkative) henkilöksi. Murry Bergtraum High Schoolista valmistumisensa jälkeen Leguizamo meni New York Universityyn, missä hän otti teatteritunteja.
Ura
muokkaaLeguizamolla oli opettajanaan Lee Strasberg, jonka kanssa hän ehti tehdä töitä vain yhden päivän ennen Strasbergin menehtymistä.
Leguizamon ensiesiintyminen oli vuonna 1984 televisiosarjassa Miami Vice. Seuraavana vuonna hän näytteli pientä osaa elokuvassa Mixed Blood. Vuonna 1989 hänellä oli rooli elokuvassa Sodan arvet ja vuonna 1990 rooli elokuvassa Die Hard 2. Hänen uransa lähti nousukiitoon vuonna 1991 Hangin' with the Homeboys -elokuvan jälkeen, jossa Leguizamo näytteli hermostunutta Bronxista tullutta teini-ikäistä Manhattanin kirkkaissa valoissa, joka joutuu kohtaamaan vaikean valinnan; jäädäkö kaupan kassalle töihin vai lähteä luomaan uraa collegeen ja löytää rakastamansa tyttö, joka kuitenkin osoittautuu aivan joksikin muuksi kuin hän oli kuvitellut.
Vuonna 1991 Leguizamo sai oman televisio-ohjelman, Mambo Mouthin, jossa hän näytteli seitsemää eri hahmoa. Ohjelmasta tuli suuri menestys.
Leguizamo suunnitteli uuden televisiosarjan House of Bigginin 1995. Ohjelma sai kaksi Emmy-ehdokkuutta ja positiivista kritiikkiä. Ohjelma lopetettiin ensimmäisen kauden jälkeen. Leguizamolla oli kuitenkin vientiä elokuviensa kanssa, hän oli mukana muun muassa elokuvissa Super Mario Bros. ja Carlito's Way 1993, Romeo + Juliet 1996 ja Spawn 1997.
Leguizamon yksi merkittävimmistä rooleista oli varmaankin Henri de Toulouse-Lautrecen osa elokuvassa Moulin Rouge! vuonna 2001. Leguizamo on antanut äänensä Ice Age -animaatioelokuvien laiskiaiselle Sidille.
Muuta
muokkaaLeguizamo oli naimisissa Yelba Osorionin kanssa kaksi vuotta, mutta pari erosi vuonna 1996. Vuonna 2003 Leguizamo avioitui Justine Maurerin kanssa. Heillä on kaksi lasta, vuonna 1999 syntynyt tytär ja vuonna 2000 syntynyt poika. Leguizamo on baseball-fani ja hänen lempijoukkueensa on New York Mets.
Filmografia
muokkaaElokuvat
muokkaaVuosi | Elokuva | Rooli | Huomioita |
---|---|---|---|
1984 | Mixed Blood | Macetero #3 | |
1989 | Sodan arvet | sotamies Antonio Diaz | |
1990 | Die Hard 2 | Burke | |
Kosto | Ignacio | ||
Street Hunter | enkeli | ||
Gentile Alouette | Ortiz | ||
1991 | Tapaus Henry | viinakaupan aseistautunut rosvo | |
Hangin' with the Homeboys | Johnny | ||
Poison | Chanchi | independent-elokuva | |
Katujen laki | poika kujalla | ||
1992 | Whispers in the Dark | John Castillo | |
The Puerto Rican Mambo (Not a Musical) | arvatkaa kansallisuuteni-tyyppi | ||
Time Expired | Ruby | lyhytelokuva | |
1993 | Carlito's Way | Benny Blanco | |
Super Mario Bros. | Luigi | ||
Night Owl | enkeli | independent-elokuva | |
1995 | Kiitos kaikesta Wong Foo, parhain terveisin! | Chi-Chi | kulttielokuva |
A Pyromaniac's Love Story | Sergio | ||
1996 | William Shakespearen Romeo ja Julia | Tybalt Capulet | |
Ratkaisun hetket | kapteeni Rat | ||
The Fan | Manny | ||
1997 | Spawn | Silpoja | |
The Pest | Pestario "Pest" Vargas | independent-elokuva, myös yhteistuottajana ja käsikirjoittajana | |
A Brother's Kiss | Lefty | independent-elokuva | |
1998 | John Leguizamo: Freak | oma itsensä | myös vastaavana tuottajana ja käsikirjoittajana |
Eläintohtori | rotta #2 | äänirooli | |
Frogs for Snakes | Zip | ||
1999 | Summer of Sam | Vinny | |
Kuningas Joe | Jorge | independent-elokuva, myös vastaavana tuottajana | |
2000 | Titan A.E. | Gune | äänirooli |
King of the Jungle | Seymor | myös vastaavana tuottajana | |
2001 | Moulin Rouge! | Henri de Toulouse-Lautrec | |
Konnasota | Berger | ||
2002 | Ice Age | Sid | äänirooli |
Empire | Victor Rosa | independent-elokuva, myös yhteistuottajana | |
Sivulliset uhrit | Felix Ramirez | ||
Spun | Spider Mike | ||
ZigZag | Dean Singer | independent-elokuva | |
Polttopisteessä | Keith Lang | televisioelokuva | |
2003 | Undefeated | Lex Vargas | myös vastaavana tuottajana, ohjaajana ja käsikirjoittajana |
2004 | Cronicas - kohujuttu | Manolo Bonilla | |
2005 | Kuolleiden valtakunta | Cholo DeMora | |
Hyökkäys poliisiasemalle 13 | Beck | ||
Taivaanrannan maalarit | Dodge | ||
Sueño | Antonio | ||
2006 | Ice Age 2 | Sid | äänirooli |
Täydellinen alibi | Hannibal | ||
Viimeiset viritykset | TC | independent-elokuva | |
2007 | The Babysitters | Michael Beltran | independent-elokuva, myös tuottajana |
Rakkautta koleran aikaan | Lorenzo Daza | elokuvasovitus | |
The Take | Felix De La Pena | ||
Where God Left His Shoes | Frank Diaz | independent-elokuva | |
2008 | The Happening | Julian | |
Nothing like the Holidays | Mauricio Rodriguez | independent-elokuva | |
Oikeuden kasvot | etsivä Simon Perez | ||
Paraiso Travel | Roger Pena | elokuvasovitus, independent-elokuva | |
2009 | Ice Age 3: Dinosaurusten aika | Sid | äänirooli |
Rage | Jed | ||
Gamer | Freek | ||
The Ministers | Dante Mendoza | independent-elokuva | |
2010 | Vanishing on 7th Street | Paul | |
Repo Men | Asbury | kreditoimaton rooli | |
2011 | The Lincoln Lawyer - Oikeuden palvelija | Val Valenzuela | elokuvasovitus |
Ice Age: Mammuttimainen joulu | Sid | äänirooli, lyhytelokuva | |
2012 | One for the Money | Jimmy Alpha | |
Ice Age 4: Mannerten mullistus | Sid | äänirooli | |
The Trip 2 | Lucho Calvo | ||
2013 | Kick-Ass 2 | Javier | |
Walking with Dinosaurs 3D -elokuva | Alex | äänirooli | |
Fish N Chips, Best Enemies Forever | Chips | ||
Underdogs | Ziggy | ||
The Counselor | haalarimies Randy | kreditoimaton rooli | |
2014 | John Wick | Aurelio | |
Chef | Martin | ||
Ride Along | Santiago | ||
Cymbeline | Pisanio | ||
Fugly! | Jesse | myös tuottajana ja käsikirjoittajana | |
2015 | American Ultra | Rose | |
Experimenter | Taylor | ||
Meadowland | Pete | ||
Stealing Cars | Montgomery De La Cruz | ||
Get Squirrely | Kärpäspoika, Liam | äänirooli | |
Sisters | Dave | ||
2016 | Ice Age 5: Törmäyskurssilla | Sid | äänirooli |
The Infiltrator | Emir Abreu | ||
Ice Age: Kadonneen munan metsästys | Sid | äänirooli, lyhytelokuva | |
The Hollow Point | Atticus | ||
11:55 | Berto | ||
2017 | John Wick: Chapter 2 | Aurelio | |
The Crash | George Diebold | ||
2018 | Nancy | Jeb | |
2019 | The Sun Is Also a Star | Jeremy Martinez | |
Playing with Fire | Rodrigo | ||
2020 | The Night Clerk | Johnny Espada | |
Critical Thinking | Mario Martinez | ||
2021 | Survivor | Johnny Espada | |
Encanto | Bruno Madrigal (ääni) | ||
2022 | Violent Night | Jimmy ”Scrooge” Martinez | |
The Menu | George Diaz |
Televisiosarjat
muokkaaVuosi | Televisiosarja | Rooli | Huomioita |
---|---|---|---|
1986-1989 | Miami Vice | Orlando Calderone, Angelo Alvarez | 3 jaksoa |
1997 | All That | avaruusolio | 1 jakso |
2000 | Arabian Nights | Henki | kaksiosainen minisarja |
2000-2004 | The Brothers Garcia | Larry Garcia/kertoja | äänirooli |
2002 | Seesamitie | kapteeni Vihannes | äänirooli, 1 jakso |
2002-2010 | Seikkailija Dora | lentävät apinat, hassu postilintu, merirosvopossu | äänirooli, 3 jaksoa |
2005-2006 | Teho-osasto | tohtori Victor Clemente | 12 jaksoa |
2006 | Kovan onnen kundi | Catalinan Diego-setä | 2 jaksoa |
2007 | The Kill Point | herra Susi/Jake Mendez | 8 jaksoa |
2013 | American Dad! | Luís Ramírez | äänirooli, 1 jakso |
2014 | Sanjay and Craig | Carlos Bandana | |
2015 | Saapasjalkakissan seikkailut | Jack Sprat | äänirooli, 3 jaksoa |
2016-2017 | Bloodline | Ozzy Delvecchio | |
2018 | Waco | Jacob Vasquez | 3 jaksoa |
Animals. | Pörrö | äänirooli, 1 jakso | |
BoJack Horseman | Yolandan isä | ||
2019 | When They See Us | Raymond Santana Sr. | neliosainen minisarja |
2020 | Avalorin Elena | Tziloco | äänirooli, 1 jakso |
2020 | The Mandalorian | Gor Koresh | äänirooli, 1 jakso |
Ääninäyttely videopeleissä
muokkaaVuosi | Videopeli | Rooli |
---|---|---|
2003 | Rayman 3: Hoodlum Havoc | Globox |
2006 | Ice Age: The Meltdown | Sid |
2009 | Ice Age: Dawn of the Dinosaurs | |
2012 | Ice Age: Continental Drift - Arctic Games | |
2013 | Ice Age Village | |
2015 | Ice Age Avalanche |
Lähteet
muokkaa- John Leguizamo Internet Movie Databasessa. (englanniksi)