John Foster Dulles (25. helmikuuta 188824. toukokuuta 1959) oli yhdysvaltalainen valtiomies ja Yhdysvaltain ulkoministeri 1953–1959 Dwight Eisenhowerin alaisuudessa.

John Foster Dulles
Yhdysvaltain 52. ulkoministeri
Presidentti Dwight Eisenhower
Edeltäjä Dean Acheson
Seuraaja Christian Herter
New Yorkin senaattori
Edeltäjä Robert F. Wagner
Seuraaja Herbert Lehman
Henkilötiedot
Syntynyt25. helmikuuta 1888
Washington D.C.
Kuollut24. toukokuuta 1959 (71 vuotta)
Washington D.C.
Tiedot
Puolue Republikaanit
Uskonto Presbyteeri
Nimikirjoitus
Nimikirjoitus

Varhaisvaiheet muokkaa

Dulles syntyi 25. helmikuuta 1888 Washingtonissa. Hän kävi kansakoulun Watertownissa, New Yorkissa. Hän opiskeli lakimieheksi Princetonin yliopistossa ja valmistui vuonna 1908[1] Princetonissa, Dulles kilpaili American Whig-Cliosophic Society keskustelujoukkueessa[2]. Dulles oli osallistunut edellisenä vuonna 1907 Haagin rauhankongressiin. Hän opiskeli lisäksi Sorbonnen yliopistossa Pariisissa ja George Washingtonin yliopistossa. Ensimmäisen maailmansodan aikana Dulles toimi sotateollisuuden palveluksessa. Vuonna 1919 hän osallistui Versailles’n rauhanneuvotteluihin yhdysvaltalaisen valtuuskunnan jäsenenä. Hän työskenteli kansainvälisen Sodan Korjauskomitean jäsenenä. Dulles työskenteli kansainväliseen yksityisoikeuteen erikoistuneessa Sullivan & Crowellin lakiasiaintoimistossa New Yorkissa.

Toiminta Yhdistyneissä kansakunnissa ja Yhdysvaltain politiikassa muokkaa

Dulles osallistui lukuisiin kirkon kansainvälisiin konferensseihin 1920- ja 1930-luvuilla. Dulles oli valitsemassa Thomas Deweytä, josta tuli republikaanipuolueen presidenttiehdokas vuonna 1944. Vaalien aikana Dulles oli Deweyn ulkopoliittinen neuvonantaja.

Dullesista tuli Yhdysvaltain ulkoministerin Edward Stettiniuksen neuvonantaja vuonna 1945. Dulles osallistui San Franciscon konferenssiin, ja hän työskenteli Arthur H. Vanderberghin neuvonantajana ja osallistui YK:n turvallisuusneuvoston perustamiseen. Dulles osallistui Yhdysvaltain edustajana YK:n yleiskokoukseen vuosina 1946, 1947 ja 1950.

Dulles valittiin demokraattien Robert F. Wagnerin tilalle Yhdysvaltain senaattiin. Dulles työskenteli senaatissa 7. heinäkuuta – 8. marraskuuta 1949 välisenä aikana. Dullesin seuraajaksi valittiin demokraatti Herbert Lehmann. Dulles julkaisi teoksen War or Peace, kriittisen analyysin Yhdysvaltain patoamispolitiikasta, mikä oli tuohon aikaan Washingtonin poliittisen eliitin suosiossa. Dulles arvosteli Harry S. Trumanin ulkopolitiikkaa patoamispolitiikasta. Dullesin mielestä patoamispolitiikka tulisi korvata politiikan ”vapaudella”. Vuonna 1950, Dulles oli auttamassa ANZUS-sotilasliiton perustamisessa Australian ja Uuden Seelannin kanssa. Dulles oli myös vuonna 1951 Yhdysvaltain ja Japanin turvallisuussopimuksen valmistelijana toteuttamassa Trumanin politiikkaa.

Ulkoministerinä muokkaa

 
Presidentti Eisenhower ja Dulles Valkoisessa talossa 14. elokuuta 1956

Dulles valittiin Yhdysvaltain ulkoministeriksi tammikuussa 1953. Yksi hänen ensimmäisistä päätehtävistä oli voimatoimet kommunismia vastaan, Dulles ohjasi CIA:n suunnitelmaa Iranin pääministeri Mohammed Mossadeqin syrjäyttämiseksi vallasta. Tämä johti suoraan sotilas vallankaappaukseen Operaatio Ajaxin nimellä, jossa Mohammad Reza Pahlavi asetettiin Iranin shaahiksi. Hän vieraili Intiassa presidentti Nehrun luona toukokuussa 1953 ja neuvotteli turvallisuussopimuksesta Yhdysvaltain takuita vastaan. Nehru kieltäytyi sopimuksesta.

Dulles kertoi 6. lokakuuta 1953, että länsivallat harkitsivat hyökkäämättömyyssopimuksen solmimista Neuvostoliiton kanssa.[3] Hän piti Neuvostoliiton suostumista idän ja lännen väliseen neljän vallan kokoukseen suurena länsivaltojen diplomaattisena voittona.[4] 2. tammikuuta 1954 hän kertoi Yhdysvaltojen suunnittelevan liittolaistensa puolustuksessa maajoukkojen korvaamista lentotukikohdilla. Reilua viikkoa myöhemmin, 10. tammikuuta, hän aloitti Washingtonissa Neuvostoliiton suurlähettilään Zarubinin kanssa neuvottelut Eisenhowerin ehdottamasta atomipankista.[5]

Seuraavaksi hän matkusti Pakistaniin, joka suostui liittymään Kaakkois-Aasian sotilasliiton SEATO jäseneksi. SEATO perustettiin syyskuussa 1954. Tähän järjestöön liittyivät Yhdysvallat, Iso-Britannia, Ranska, Thaimaa, Filippiinit, Australia ja Uusi-Seelanti. Dulles teki huomattavan työn Naton varustamisessa Neuvostoliiton laajentumista vastaan kylmän sodan aikana. Dulles oli mukana ydinaseiden täysimittaisen sotilaallisen käytön kehittämisessä ja ydinaseuhkailun toteuttaja. Joulukuussa 1954 Dulles solmi puolustussopimuksen Taiwanin kanssa. Vuonna 1956 Dulles vastusti englantilais-ranskalaista hyökkäystä Egyptiin Suezin kriisin aikana. Kuitenkin hän vuonna 1958 vastusti Egyptin presidentti Gamal Abdel Nasseria ja Yhdysvaltain ydinaseiden myyntiä Egyptille. Dullesilla oli myös nuorempi veli Allen Dulles, joka oli CIA:n johtaja Eisenhowerin virkakaudella.

Dulles oli syvästi uskonnollinen henkilö. Vuonna 1956 pitämässään puheessa Dulles sanoi puolueettomuuden olevan moraalitonta. Hänen mukaansa kaikkien vapaiden kansakuntien oli kannettava oma vastuunsa yhteisestä puolustuksesta kommunismin leviämistä vastaan. Tämän perusteella hän arvosteli varsinkin Ruotsia vapaamatkustajaksi, joka pääsi oman puolueettomuuspolitiikkansa ansiosta läntisen puolustusliiton siipien suojaan.[6] Hänen kylmää suhtautumistaan Suomea kohtaan kuvaa, että hän kieltäytyi lähettämästä onnittelusähkettä vuonna 1956 presidentiksi valitulle Urho Kekkoselle, vaikka Yhdysvaltain Helsingin-suurlähettiläs John D. Hickerson oli sellaista ehdottanut.[7] Vuonna 1958 hän sairastui syöpään. Vähän ennen kuolemaansa, huhtikuun 15. päivänä 1959, Dulles palkittiin Vapauden mitalilla, Yhdysvaltain korkeimmalla siviileille myönnetyllä palkinnolla. Hänen mukaansa on nimetty Washingtonin Dullesin kansainvälinen lentokenttä ja John Foster High School (Sugar Land, Texas). Dullesin poika Avery Dulles on ensimmäinen pappi, joka on suoraan valittu kardinaaliksi.

Dulles kuoli 24. toukokuuta 1959. Hänen tilalleen Yhdysvaltain ulkoministeriksi nimitettiin ulkoministeriön alivaltiosihteeri Christian Herter.[8]

Dullesin kansainvälinen lentoasema on nimetty Dullesin mukaan.

Lähteet muokkaa

  1. Arlingtonin kansallinen hautausmaa: [[1], John Dulles] (html) arlingtoncemetery.net. Viitattu 11.lokakuuta 2009. (englanniksi)
  2. Princetonin yliopisto theprince.princeton.edu. (englanniksi)
  3. Harjulehto, Seppo: Mitä Missä Milloin 1955, s. 14. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Otava, 1954.
  4. Harjulehto, Seppo: Mitä Missä Milloin 1955, s. 20. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Otava, 1954.
  5. Harjulehto, Seppo: Mitä Missä Milloin 1955, s. 22–23. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Otava, 1954.
  6. Max Jakobson:Pelon ja toivon aika: 20. vuosisadan tilinpäätös II, s. 78. Helsinki: Otava, 2001.
  7. Jukka Tarkka: Karhun kainalossa. Suomen kylmäsota 1947–1990, s. 105. Helsinki: Otava, 2012.
  8. Mitä Missä Milloin, Kansalaisen vuosikirja 1960, s. 38. Helsinki: Otava, 1959.

Aiheesta muualla muokkaa