John Corrigan Wells

John Corrigan "Jonathan" Wells on älykkään suunnittelun puolestapuhuja ja Discovery Instituten jäsen.[1] Evoluutioteorian lisäksi hän kiistää myös teorian siitä, että HI-virus aikaansaa AIDSin.[2] Sekä älykäs suunnittelu että AIDS-kiisto on luokiteltu näennäistieteiksi.

Tausta muokkaa

Lopetettuaan geologian opintonsa, Wells työskenteli taksikuskina, jonka jälkeen hän palveli Yhdysvaltain maavoimissa 1964–1966. Vietnamin sodan vastustajana hän kieltäytyi reserviläispalveluksesta ja tuomittiin 18 kuukaudeksi vankeuteen. Hän valmistui Sun Myung Moonin Unification Theological Seminarystä vuonna 1978. Hän sai kaksi tutkintoa, toisen teologiasta Yalen yliopistosta ja toisen molekyyli- ja solubiologiasta Kalifornian yliopistosta Berkeleyssä.

Wells on väittänyt olevansa kokeellisen biologian tutkija Berkeleyssä. Tämä oli kuitenkin palkaton titteli, jonka hänelle antoi Phillip E. Johnson. Pian valmistumisensa jälkeen Wells liittyi Discovery Instituteen.[3]

Sun Myung Moonin Yhdistymiskirkko rahoitti Wellsiä saamaan tohtorintutkintonsa ja hän meni Kalifornian yliopistoon oppiakseen kuinka voittaa darwinistisen evoluutio. Wells koki valmistautuvansa taisteluun.[4]

Wellsin lausunto on asettanut hänen objektiivisuutensa kyseenalaiseksi. Discovery Institute on puolustanut Wellsiä ja he sanovat, että darwinistit ainoastaan hyökkäävät Wellsin uskontoa vastaan. [5]

Julkaisuja muokkaa

Wells ei ole julkaissut tutkimuksia, jotka olisivat läpäisseet vertaisarvioitujen lehtien tason.lähde? Vuonna 1985 Wells julkaisi kuitenkin tutkimuksen "Inertial force as a possible factor in mitosis"[6] Vuonna 1996 Wells kirjoitti kaksi tieteellistä tutkimusta

  • Larabell CA, Rowning BA, Wells, J, Wu M, Gerhart JC. Confocal microscopy analysis of living Xenopus eggs and the mechanism of cortical rotation. Development. 1996 Apr;122(4):1281-9.[7]
  • Rowning BA, Wells J, Wu M, Gerhart JC, Moon RT, Larabell CA. Microtubule-mediated transport of organelles and localization of beta-catenin to the future dorsal side of Xenopus eggs. Proc Natl Acad Sci U S A. 1997 Feb 18;94(4):1224-9.[8]

Wellsia on kritisoitu hänen matalan tuotantotahtinsa takia.[9]

Älykäs suunnittelu muokkaa

Vuonna 2000 Wells kirjoitti älykkäästä suunnittelusta kirjan nimeltä Icons of Evolution, jossa Wells nosti esiin kymmenen esimerkkiä, joiden hän uskoi olevan kymmenen tunnetuinta argumenttia evoluution puolesta. Wells pyrki osoittamaan nämä kaikki virheellisiksi. Kirja on hylätty tiedeyhteisössä.

Vuonna 2005 Wells julkisti tutkimuksen nimeltä "Do Centrioles Generate a Polar Ejection Force?" [10] Discovery Institute listasi tämän heidän vertaisarvioinnin läpäisseiden tutkimustensa luetteloon.[11]

Wellsin julkaisun oli kuitenkin toimittanut italialainen kreationisti Giuseppe Sermonti ja sitä kritisoitiin. [12]

Tutkimuksessa oletettiin, että keskusjyväset on kokonaisvaltaisesti suunniteltu rakenteeltaan turbiiniksi, ja tutkimus eteni suoraan hypoteesista hypoteesin toimintamekanismin esittelyyn.[13]

Vuonna 2005 Wells oli evoluutiota koskevassa oikeudenistunnossa Kansasissa. Täällä hän kertoi että hän oli varma siitä, että darwinismi on väärässä, koska se ei sopinut havaintoihin. Kun häneltä kysyttiin Maan iästä, hän vastasi uskovansa maan olevan luultavasti 4,5 miljardia vuotta vahnha, muttei olevansa asiasta täysin varma, sillä hän ei ollut syvemmin asiaan perehtynyt. [14]

Vuonna 2006 Wells julkisti kirjan The Politically Incorrect Guide to Darwinism and Intelligent Design.[15] Kirjan teemana on, että on olemassa perustavanlaatuinen konflikti, joka ei ole uskonnollinen tai tieteellinen, eikä edes koske kristillisyyden suhdatta evoluutioon. Wells korosti sitä, että konflikti oli perinteisten kristittyjen ja darwinistien välillä. [16] Wellsin mukaan darwinismi erosi evoluutiosta, koska evoluutio väittää että lajit muuttuvat toisekseen alkulajeista ja darwinistit taas väittävät, että evoluutio selittää kaiken elämän monimuotoisuuden maassa. [17] Wells hyväksyi täysin se, että eläimet ja kasvit olivat kehittyneet toisistaan, mutta hänestä oli väärin, että ihminen olisi eläin. [18]

Lähteet muokkaa

  1. Jonathan Wells, Senior Fellow - CSC Discovery Institute. Viitattu 19.6.2008.
  2. HIV & AIDS The Group for the Scientific Reappraisal of the HIV-AIDS Hypothesis. Arkistoitu 17.5.2008. Viitattu 19.6.2008.
  3. [1]
  4. [2]
  5. [3] (Arkistoitu – Internet Archive)
  6. [4]
  7. [5]
  8. [6] (Arkistoitu – Internet Archive)
  9. [7] (Arkistoitu – Internet Archive)
  10. [8]
  11. [9] (Arkistoitu – Internet Archive)
  12. [10] (Arkistoitu – Internet Archive)
  13. [11] (Arkistoitu – Internet Archive)
  14. [12]
  15. [13] (Arkistoitu – Internet Archive)
  16. The Politically Incorrect Guide to Darwinism and Intelligent Design, sivu 173
  17. The Politically Incorrect Guide to Darwinism and Intelligent Design, sivu 3
  18. The Politically Incorrect Guide to Darwinism and Intelligent Design, luku 1

Aiheesta muualla muokkaa