Johannes Pakaslahti

suomalainen kommunistipoliitikko ja rauhanliikkeen aktivisti

Johannes Heikki Pakaslahti (s. 7. tammikuuta 1945[1]) on suomalainen dosentti, koulutukseltaan taloustieteiden sekä valtiotieteiden tohtori, ja entinen rauhanliikkeen aktivisti. Hänen isänsä oli diplomaatti ja ministeri Aaro Pakaslahti.[2]

Pakaslahti oli nuorena merkittävä taistolaisvaikuttaja, mutta tuli ensin tunnetuksi rauhanliikkeessä. Hänet nimitettiin Helsingin Sadankomitean kansainvälisten asioiden sihteeriksi vuonna 1966 ja valtakunnallisen Sadankomitean varapuheenjohtajaksi 1967.[3] Vuonna 1969 Pakaslahti oli Sadankomitealiiton puheenjohtajana.[4] Hän oli tuona vuonna yhtenä syytetyistä niin sanotuissa yllytysoikeudenkäynneissä. Pakaslahti tuomittiin aseistakieltäytymiseen yllyttämisestä raastuvanoikeudessa vuoden ja kolmen kuukauden vankeuteen, minkä hovioikeus alensi 60 päiväsakkoon. Presidentti Urho Kekkonen armahti hänet sakkorangaistuksestakin tammikuussa 1971 samassa yhteydessä Erik Schüllerin kanssa. Käännyttyään taistolaiseksi Pakaslahti luopui pasifismistaan. Hän kirjoitti keväällä 1970 Ylioppilaslehteen Schüllerille osoitetun provosoivan kirjoituksen ”Erik, ota ase!”, jossa hän kehotti nuoria vasemmistolaisia menemään armeijaan hankkimaan hyödyllistä taistelukoulutusta.[5][4] Samana keväänä hänet syrjäytettiin Sadankomitealiiton puheenjohtajan paikalta hänen hävittyään vaalin Ilkka Taipaleelle.[4]

Pakaslahti opiskeli Itä-Saksassa ja toimi samalla vuosina 1972–1979 Tiedonantajan Berliinin-kirjeenvaihtajana.[1][6] Hän raportoi muidenkin sosialistimaiden asioista ja teki raportteja myös Yleisradiolle.[1] Pakaslahti oli liittynyt Suomen Kommunistiseen Puolueeseen (SKP) jo 1960-luvulla.[4] Hänet nimitettiin SKP:n kansainväliseen jaostoon vuonna 1981.[6]

Pakaslahti toimi Suomen Rauhanpuolustajien pääsihteerinä vuosina 1980–1986[1] ja Rauhan Puolesta -lehden päätoimittajana vuodesta 1979 aina 1980-luvun lopulle.[7][8] Sen jälkeen Pakaslahti oli Maailman rauhanneuvoston pääsihteerinä vuosina 1986–1989.[1] Hän pyrki pääsihteerikautenaan uudistamaan Maailman rauhanneuvoston toimintaa ja lähentämään sitä ei-kommunistiseen ydinsodan vastaiseen rauhanliikkeeseen, mikä johti kiistoihin järjestön sisällä. Neuvostoliitto nosti Pakaslahden pääsihteeriksi avittaakseen muutosta Maailman rauhanneuvoston toiminnassa. Rauhanneuvostossa glasnost-ajan uudistuspyrkimykset henkilöityivät Pakaslahteen, kun taas neuvoston puheenjohtaja Romesh Chandra jarrutti niitä.[9] Pakaslahti jättäytyi aktiivisesta politiikasta 1980-luvun loppupuolella.[6]

Pakaslahti väitteli taloustieteiden tohtoriksi Itä-Saksassa 1970-luvulla[6] ja valtiotieteiden tohtoriksi Helsingin yliopistossa 2000. Jälkimmäinen väitöskirja käsitteli Euroopan unionin sosiaalista ulottuvuutta.[10]

Alpo Rusi väitti vuonna 2011 julkaistussa teoksessaan Tiitisen lista: Stasin vakoilu Suomessa 1960–1989, että Pakaslahti olisi ollut 1980-luvulla Itä-Saksan tiedustelupalvelun tietolähde (inoffizieller mitarbeiter) koodinimellä ”Andreas”. Tutkija Kimmo Elo kyseenalaisti Rusin väitteen vuonna 2014 osoittamalla, että saatavilla olevat Stasin asiakirjat eivät tue oletusta Pakaslahdesta ja ”Andreaksesta” samana henkilönä.[1][11]

KirjojaMuokkaa

  • Valistuneet saalistajat: Kenelle hyöty kehitysavustamme?. Helsinki: Weilin + Göös, 1970. ISBN 951-35-0421-2. (Johan von Bonsdorffin kanssa)
  • EEC ja Suomi. Helsinki: KSL:n kirjeopisto, 1972. (Riitta Pakaslahden kanssa)
  • USA – muuttuvan strategian taustaa. Helsinki: Suomen Rauhanpuolustajat, 1980. ISBN 951-807-026-1.
  • Eureka, Tähtien sota ja USA:n valtapeli. Helsinki: Rauhantyön tuki, 1985. ISBN 951-807-050-4.
  • Kekkonen and peace: Finland as a neutral nation and a champion of peace. Helsinki: The Information Centre of the World Peace Council, 1986.
  • Suomen sosiaalipolitiikka ja EY:n kehitys. Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriö, 1992.
  • Finland – the longest border: A Finnish perspective on membership of the European Union. Bryssel: Agenor, 1994.
  • EU:n sosiaalinen ulottuvuus ja yhdentymisen vaiheet. Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriö, 1995. ISBN 952-00-0077-1.
  • Does EMU threaten European welfare? Social and political implications of its transitional stage in EU member states. Bryssel: Observatoire social européen, 1997.
  • Euroopan sosiaalisen mallin aineksia. Helsinki: Gaudeamus, 2001. ISBN 951-662-837-0. (Perustuu Pakaslahden väitöskirjaan The social dimension of the European Union: Studies on the impact of integration.)
  • EU-Suomen sosiaaliturvajärjestelmä. Helsinki: Suomen vakuutusalan koulutus ja kustannus, 2003. ISBN 951-662-837-0.
  • Eurokriisi ja sosiaaliturva EU:ssa. Helsinki: Finanssi- ja vakuutuskustannus, 2011. ISBN 951-9772-69-3.

LähteetMuokkaa

KirjallisuusMuokkaa

  • Seppinen, Jukka: Neuvostotiedustelu Suomessa 1917–1991: Strategia ja toiminta. Helsinki: Ajatus, 2006. ISBN 951-20-6548-7.

ViitteetMuokkaa

  1. a b c d e f Elo, Kimmo: ”Tapaus Pakaslahti” ja tiedustelututkimuksen metodiikka, Historiallinen aikakauskirja 2/2014, s. 205–219.
  2. Seppinen (2006), s. 532.
  3. Seppinen (2006), s. 224.
  4. a b c d Hallman, Kristiina: Tottelisinko? Suomalaista sadankomiteaa vuodesta 1963, s. 89, 95–97, 181. Suomen Sadankomitealiitto, Helsinki 1986.
  5. Kalemaa, Kalevi: Sankareita vai pelkureita: Suomalaisen aseistakieltäytymisen historia, s. 246, 248–249, 260–261. Tammi, Helsinki 2014.
  6. a b c d Seppinen (2006), s. 533.
  7. Rauhan Puolesta -lehti 70-luvulla. Rauhanpuolustajat 9.9.2019. Viitattu 5.2.2020.
  8. Rauhan Puolesta -lehden 1980-luku. Rauhanpuolustajat 7.11.2019. Viitattu 5.2.2020.
  9. Wittner, Lawrence S.: The Struggle Against the Bomb. Volume Three: A History of The World Nuclear Disarmament Movement 1971 to the Present, s. 363–365. Stanford University Press, Stanford 2003. Google Books. (englanniksi)
  10. Väitös: Dr.oec. Johannes Pakaslahti, sosiaalipolitiikka Väitöstiivistelmät. 8.3.2002. Helsingin yliopisto. Viitattu 29.7.2016. [vanhentunut linkki]
  11. Hakkarainen, Timo: Alpo Rusin kirjan ”vankat perusteet” hataria – tutkija vaatii anteeksipyyntöä. Iltalehti 30.10.2014. Viitattu 30.1.2020.