Avaa päävalikko
Johannes Holmsen.

Johannes Holmsen (ven. Иван Алексеевич Хольмсен, Ivan Aleksejevitš Holmsen; 10. lokakuuta 1865 Rygge, Norja15. maaliskuuta 1941 Oslo, Norja)[1][2][3] oli norjalaissyntyinen suomalainen sotilas, joka kohosi Venäjän keisarikunnan armeijassa kenraaliluutnantiksi. Hän oli Suomen kenraalikuvernöörinä toimineen kenraali Nikolai Bobrikovin vävy.

ElämäMuokkaa

Johannes Holmsenin vanhemmat olivat norjalainen liikemies ja Evjen kartanon omistaja Aslak Holmsen sekä Hanna Fritzo-Berg, jotka muuttivat 1860-luvun lopulla perheineen Suomen suuriruhtinaskuntaan ja saivat muutamaa vuotta myöhemmin Suomen kansalaisuuden. Helsingissä varttunut Johannes Holmsen kävi vuosina 1879–1886 Haminan kadettikoulun ja aloitti sotilasuransa aliluutnanttina Henkikaartin Semjonovin rykmentissä. Saatuaan ylennyksen luutnantiksi hän oli 1890–1893 komppaniaupseerina Haminan kadettikoulussa. Käytään vuosina 1893–1896 Nikolain yleisesikunta-akatemian Pietarissa Holmsen yleni kapteeniksi ja työskenteli vuoden ajan Odessan sotilaspiirin esikunnassa. Vuosina 1897–1900 hän oli Suomen asevelvollisen sotaväen päällikköhallituksen adjutanttina ja 1898–1899 samanaikaisesti Suomen kaartin komppanianpäällikkönä. Helmikuussa 1900 hän sai siirron kuljetuspäälliköksi Irkutskiin Siperiaan ja vielä samana vuonna Venäjän sotilasasiamieheksi Ateenaan Kreikkaan. Holmsen meni syyskuussa 1900 naimisiin Suomen kenraalikuvernööri Bobrikovin tyttären, keisarillisen hovineiti Ljubov Bobrikovan (1880–1939) kanssa ja heidän poikansa syntyi seuraavana vuonna Ateenassa.[1][2]

Osallistuttuaan 1900–1901 boksarikapinan kukistamiseen Kiinassa Holmsen ylennettiin everstiluutnantiksi. Hän palasi Ateenaan, jossa sai 1904 ylennyksen everstiksi. Vuonna 1906 hän siirtyi sotilasasiamieheksi Konstantinopoliin, jossa hänet ylennettiin 1910 kenraalimajuriksi. Hän oli Venäjän yhteysupseerina Turkin päämajassa ensimmäisen Balkanin sodan aikana 1912–1913. Vuonna 1913 Holmsen palasi Venäjälle prikaatinkomentajaksi ja ensimmäisen maailmansodan puhjettua hän osallistui Itä-Preussin alueella syksyllä 1914 käytyihin taisteluihin. Holmsen ylennettiin keväällä 1915 jalkaväkidivisioonan komentajaksi ja kenraaliluutnantiksi. Hän jäi toukokuussa 1915 itärintamalla saksalaisten vangiksi.[1][2] Holmsen oli kaksi vuotta sotavankina Dalholmin saarella Stralsundin lähellä. Huhtikuussa 1917 hänet siirrettiin vankienvaihdon yhteydessä Norjaan.[3]

Holmsen ei osallistunut sotilaana Venäjän sisällissotaan, mutta toimi vuodesta 1918 valkoisen armeijan edustajana Länsi-Euroopassa.[2] Hän oli aluksi valkoiselle armeijalle varoja keränneen kenraali Boris Geruan apulaisena Lontoossa ja vuodesta 1919 Venäjän valkoisten Berliinin-sotilasvaltuuskunnan johdossa sekä Etelä-Venäjän armeijan ja viimeksi kenraali Pjotr Wrangelin virallisena edustajana Saksassa. Wrangel kutsui Holmsenin vuonna 1922 Pariisiin. Holmsen oli vuosina 1924–1930 Venäjän yleissotilaallisen liiton (ROVS) 1. osaston johtajana Pariisissa ja 1930–1937 ROVS:n johtajan kenraali Jevgeni Millerin neuvonantajana.[3] Vaimonsa kuoltua tammikuussa 1939 Holmsen muutti viimeisiksi vuosikseen takaisin synnyinmaahansa ja kuoli oslolaisessa vanhainkodissa saksalaismiehityksen aikana 1941.[1]

LähteetMuokkaa

  1. a b c d Åke Backström: 'En 'nordmann' i Fredrikshamn: Johannes Holmsen (1865-1941), Genos 69 (1998) (ruotsiksi) Suomen Sukututkimusseura. Viitattu 25.2.2017.
  2. a b c d Johannes Holmsen Suomalaiset kenraalit ja amiraalit Venäjän sotavoimissa 1809–1917. Biografiakeskus, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
  3. a b c Хольмсен Иван Алексеевич (venäjäksi) Grwar.ru. Viitattu 25.2.2017.