Tämä artikkeli käsittelee Johannes Althusiusta (1563–1638). Louis Althusserista (1918–1990) on oma artikkeli.

Johannes Althusius (1563[1] Diedenshausen12. elokuuta 1638 Emden) oli saksalainen lakimies ja valtioteoreetikko. Hän oli eräs merkittävimmistä nykyaikaisen demokratian uranuurtajista. Hän perusti kansansuvereniteettiopin. Hänen oppinsa mukaan hallitsija saa vallan kansalta, ja hänen luopuessaan siitä se palautuu kansalle. Althusius julkaisi ensi kertaa vuonna 1603 teoksensa Politica Methodice Digesta, josta viimeisin painos julkaistiin vuonna 1614.

Johannes Althusius.

Elämä ja ura

muokkaa

Johannes Althusius oli lähtöisin talonpoikaisperheestä Sayn-Wittgensteinin kreivikunnasta. Hänen isänsä Hans Althaus oli mahdollisesti kreivin villanostaja ja myllynomistaja Diedenshausenissa lähellä Berleburgin kaupunkia. Althusius kävi vuodesta 1577 Philippinumin lukiota Marburgissa ja oli vuonna 1581 kirjoilla Kölnin yliopiston taiteiden tiedekunnassa. Sen jälkeen hän opiskeli oikeustiedettä Baselissa, jossa hän oli teologin Johann Jacob Grynäuksen vieraana ja oli tekemisissä Basilius Amerbachin humanistipiirin kanssa. Opintomatkaa Geneveen, jonka aikana Althusius olisi voinut tutustua ranskalaiseen juristiin ja monarkomakkiin (monarkomakit, kansan suvereeniteetin puolustajia 1500- ja 1600-luvulla[2]) François Hotmaniin ja pandektistiin Dionysius Gothofredukseen vuosina 1585/86, pidetään todennäköisenä, mutta sitä ei ole todistettu.[3]

Väiteltyään oikeustieteen tohtoriksi Baselissa vuonna 1586 Althusius nimitettiin samana vuonna ensimmäiseksi oikeusoppineeksi vasta perustettuun kalvinistiseen Nassau-Dillenburgin korkeakouluun Herborniin. Nimityksen perusteena oli hänen esikoisteoksensa ja väitöskirjansa De arte Jurisprudentiae Romanae methodice digestae libri II (Basel 1586), jossa hän kannatti ranskalaisen loogikon Petrus Ramuksen kehittämää empiirisen realismin menetelmää. Herbornin korkeakoulussa, joka nimettiin Nassau-Dillenburgin kreivin Vilhelm I Oranialaisen veljen Johann VI:n mukaan ”Johanneaksi”, Althusius toimi vuonna 1588 saamansa oikeustieteen professuurin ohella myös kreivin neuvoston jäsenenä ja oikeudellisena neuvonantajana. Vuonna 1592 Althusius seurasi kutsua vasta perustettuun kalvinistiseen korkeakouluun Burg-Steinfurtiin, Gymnasium Arnoldinumiin. Vuonna 1596 hän palasi Nassau-Dillenburgin korkeakouluun, joka oli siirretty vuonna 1594 Herbornista Siegeniin. Vuosina 1599/1600 Althusius oli Siegenissä sijaitsevan Nassau-Dillenburgin korkeakoulun rehtori, ja korkeakoulu oli tuolloin osittain jo siirretty takaisin Herborniin. Vuonna 1602 Althusius toimi jälleen rehtorina Herborniin kokonaan siirretyssä Nassau-Dillenburgin korkeakoulussa. Vuonna 1603 ilmestyi hänen pääteoksensa Politica Methodice Digesta. Vuotta myöhemmin, vuonna 1604, Althusiuksesta tuli kalvinistis-reformoidun vakaumuksensa vuoksi ”Pohjolan Geneveksi” kutsutun satama- ja kauppakaupunki Emdenin kaupungin syndikus (kaupungin lakimies). Hän pysyi tässä tehtävässä korkeaan ikään asti, kieltäytyi useista hollantilaisten yliopistojen hänelle tarjoamista oikeusoppineen viroista ja asui kuolemaansa asti valitsemassaan kotikaupungissa Emdenissä.[4]

Palattuaan Burg-Steinfurtista Siegeniin siirrettyyn Nassau-Dillenburgin korkeakouluun Althusius meni naimisiin leski Margarethe Keßlerin o.s. Neurathin (1574–1624) kanssa, jonka kanssa hän sai kuusi lasta.[4]

Tieteellinen työ

muokkaa

Althusiuksen näkemykset töidensä keskeisistä käsitteistä ovat olleet kiistanalaisten keskustelujen kohteena. Esimerkiksi hänen kirjoituksiaan hallitusmuodoista, suvereenin määrittelystä ja vallan jakamisesta on tulkittu eri tavoin. Myös hänen vakaumuksistaan luonnonoikeuden reunaehtoihin tai valtion ja uskonnon toimivaltuuksien rajanvetoon liittyvistä haitoista on kiistelty. Monessa suhteessa Althusiuksen ajattelussa on myös ristiriitaisuuksia.[5][6]

Althusius kehitti kalvinistivaikutteisen valtio- ja luonnonoikeuskäsityksen avulla varhaisen uuden ajan ensimmäisen normatiivisen ja systemaattisen säätymonarkian valtioteorian. Aiemmin merkittävänä pidetyn liitto- ja liittovaltioteologian vaikutuksen on nähty olevan pienempi kuin aiemmin ajateltiin, vaikka sitä opettivat merkittävät teologit erityisesti Nassau-Dillenburgin korkeakoulussa. Althusius oli edelleen teosentrisesti suuntautunut. Althusiuksen ajattelu pohjautui perinteiseen oikeusfilosofiaan, mutta hän omaksui myös uusia vaikutteita Petrus Ramuksen[7] kautta. Ramus uudisti tieteen ja opetuksen menetelmiä, jotka olivat aiemmin perustuneet lähinnä Aristoteleen oppeihin Padovan yliopistossa. Hänen jälkipolvien keskeiseksi kuvaaman vaatimuksensa asettaa kansansuvereniteetti ruhtinasvaltiota vastaan hän perusteli muun muassa luomisjärjestyksellä. Althusius ja Calvin erosivat toisistaan myös muissa kohdissa. Althusius ei ollut perustuslakirelativisti, vaan hän johti ”ylemmän vallan” legitimiteetin sosiaalisista elämän välttämättömyyksistä. Hän tasoitti ”kirkon” tavalliseksi osaksi poliittista yhteisöä poistamalla valtion ja kirkon eron.[8]

Hänen vaikutuksensa näkyy erityisesti Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan klassisen luonnonoikeusopin kehityksessä. Siinä on huomionarvoista hänen vuonna 1617 ilmestynyt teoksensa Dicaelogicae Libri Tres. Se syntyi ja ilmestyi Grotiuksen (De iure belli ac pacis, 1625) ja Hobbesin (Leviathan, 1651) aikakauden teosten aikaan. Myöskään Galilein ja Descartesin matemaattis-luonnontieteellisiä oivalluksia ja menetelmiä ei ole jätetty huomiotta.[9] Oikeushistorioitsija Franz Wieacker kuvaa Althusiusta luonnonoikeudesta kehittyneen rationaalisen oikeuden edelläkävijäksi ja perustajaksi. Hän korostaa Althusiuksen panosta saksalaisen perustuslakioikeuden vapausajattelun kehitykseen, mutta huomauttaa myös, että Althusiukselta puuttui kriittistä näkökulmaa omaan idealistiseen ajatteluunsa, eikä hän kyennyt ylittämään myöhäisrenessanssin ajattelua tässä suhteessa.[7]

Vuonna 1603 ilmestyi ensimmäisen kerran hänen teoksensa Politica Methodice Digesta. Sen kolmas painos vuodelta 1614 sisältää hänen poliittisen toimintansa Emdenissä, ja sitä pidetään tärkeimpänä. Siinä Althusius kehitti korporatistisen valtioteoriansa puitteissa ”konsosiaalisen”, yhteisöllisen teorian valtiosta ja yhteiskunnasta. Teoriassaan hän hahmotteli, kuinka yhteisöllisyys (consociatio) rakentuu portaittain alhaalta ylöspäin, alkaen perheestä ja jatkuen kartanoiden ja maakuntien kautta aina valtioon asti.[10] Yksityiskohdissa on paljon kiistanalaista, sillä Althusius ei esimerkiksi pääse selkeisiin toimivaltuuksien rajauksiin. Tässä järjestelmässä yksilöt, jotka ovat velvollisia noudattamaan Jumalan käskyjä, ovat yhteydessä toisiinsa valtion kautta. Valtio nähdään eräänlaisena orgaanisena kokonaisuutena, jossa kansalla on ylin valta. Tästä valtioluonnoksesta tuli seuraavina vuosikymmeninä pohja erityisesti saksankielisellä alueella, erityisesti Johannes Limnäuksen kehittämälle kaksoissuvereniteetin valtioteorialle.[11]. Ei ole selvää, oliko Althusius tässä keskeinen vaikuttaja vai toistiko hän vain aikalaistensa, kuten Casmannin, Hoeniuksen, Timplerin tai Alstedtin, näkemyksiä.[12]

Poliittisen teorian historiassa Althusiuksen käsitys suvereniteetista, joka pohjautui osittain Calviniin, nähdään vaihtoehtona monarkistis-absolutistisesti ajattelevan ranskalaisen suvereniteettiteoreetikon Jean Bodinin valtioteorialle, joka piti ruhtinasta valtion ainoana ja yksinomaisena vallankäyttäjänä. Bodinin mukaan valtio on oikeudenmukaisesti hallittu ja suvereenilla vallalla varustettu hallitus, joka koostuu useista perheistä ja heidän yhteisistä asioistaan.[13] Hallituksen laillisuuden oli oltava sopusoinnussa luonnonoikeuden kanssa, eikä valtion ylimmäinen tarkoitus ollut ulkoinen hyvinvointi, vaan ihmisen ”todellinen” onni. Tätä vastoin Althusius määräsi suvereniteettioikeudet valtakunnalle (regnum), yhteisölle (respublica) eli kansalle (populus).[14][15] Althusiuksen kansansuvereniteettikäsitykseen ei vielä liity yksittäisten kansalaisten yksilönvapauksia, jotka tulevat esiin vasta myöhemmin rationaalisessa luonnonoikeudessa ja sopimusteoreettisessa sopimusteoriassa. Hänen näkemyksensä vastarintaoikeudesta tyrannimaisia hallitsijoita vastaan perustui osittain monarkomakkien ajatuksiin. Althusiuksen mukaan tämä oikeus kuului kuitenkin vain säätyjen edustajille ja virkamiehille monarkkisessa yhteiskuntajärjestyksessä.[15] Tässä yhteydessä Althusius polemisoi jälleen aiemmin suuresti kunnioittamaansa Bodinia vastaan, sillä hän arvosteli jyrkästi tämän "politiikan” ja ”oikeustieteen” (jurisprudenssin) identiteettien sekoittamista antiikin mallin innoittamana. Hän kannatti tiukkaa rajaa eri tieteenalojen välillä, joten myöhäishumanistien ajatukset eivät täysin vastanneet hänen näkemyksiään.[16]

Althusiusta pidetään poliittisen ideologian historiassa pääasiassa siirtymäteoreetikkona, joka on kirjoittanut varhaisen uuden ajan säätyvaltion kypsimmän ja systemaattisimman valtioteorian mutta ei ole vielä toteuttanut läpimurtoa moderniin perustuslailliseen valtioon ja nykyaikaiseen demokratiakäsitykseen valtiomallillaan. Vaikka Althusiuksen valtio-oikeudelliset ajatukset olivat aluksi laajalti tunnettuja yliopistoissa, 1600-luvun kasvava absolutismi rajoitti niiden vaikutuksen pääasiassa kalvinistisiin piireihin. Näitä piirejä oli erityisesti Saksassa, Alankomaissa ja osissa Länsi-Eurooppaa, kuten Skotlannissa.[17] Aatehistoriassa Althusiuksen korporatiivinen valtiomalli nähdään merkittävänä panoksena federalismin teorian varhaiskehitykseen. Hänen ajatuksensa porrastetusta valtiorakenteesta voidaan nähdä myös varhaismoderniksi läheisyysperiaatteen sovellukseksi[18].

Muistaminen ja jälkimaine

muokkaa

Münsterissä vuonna 1959 perustettu Johannes Althusius -seura (Die Johannes-Althusius-Gesellschaft) tutkii 1500–1800-lukujen luonnonoikeudellisia oppeja ja valtiosääntöhistoriaa. Seura keskittyy Althusiuksen elämään ja työhön sekä varhaismodernin ajan oikeus- ja valtiosääntöhistoriaan.

Hänen synnyinpaikkakunnallaan Diedenshausenissa, Bad Berleburgin kaupunginosassa, pystytettiin kylätaloon Althusiuksen muistomerkki. Bad Berleburgin kaupunki nimesi lukionsa Johannes Althusiuksen mukaan vuonna 1962. Myös Emdenin lukio, jonka edeltäjä latinankielinen koulu on peräisin 1400-luvulta, nimettiin Johannes-Althusius-Gymnasiumiksi (Johannes Althusius -lukio) vuonna 1972.

Lähteet

muokkaa
  1. Dieter Wyduckel kirjoittaa teoksen Johannes Althusius Politik (Auszüge der Politica in der Übersetzung von Heinrich Janssen, in Auswahl herausgegeben, überarbeitet und eingeleitet von D. Wyduckel, Berlin 2003) johdannossa "Leben und Wirken des Althusius" (Althusiuksen elämä ja toiminta), s. VIIIf. Toisin kuin aiemmin on oletettu, jolloin Althusiuksen syntymävuodeksi on ilmoitettu 1557, uudempi tutkimus, alkaen Carl Joachim Friedrichsin johdannosta teoksessa Politica of Johannes Althusius, Cambridge/Mass. 1932, s. XXIIIf. ("The Life and Environment of Johannes Althusius") (Johannes Althusiusin elämä ja elinympäristö), ja muiden kirjoittajien mukaan (ks. myös Heinz Holzhauer Johannes Althusius. Teoksessa: 400 Jahre Hohe Schule Steinfurt. Steinfurt 1991, s. 146f.), on määritellyt syntymävuodeksi 1563. Tämä perustuu öljymaalaukseen tehtyyn merkintään, jossa ovat vuosiluvut ”Anno 1563” ja ”Anno 1623“. Maalaus on todennäköisesti tehty Althusiuksen 60-vuotispäivän kunniaksi, ja se sijaitsee nykyään Johannes-a-Lascon kirjastossa (Johannes-a-Lasco-Bibliothek) (aiemmin Große Kirche [Suuri kirkko]) Emdenissä –1638. (saksaksi) ja (englanniksi)
  2. Aikio, Annukka & Vornanen, Rauni: Uusi sivistyssanakirja. 16. painos, lainaus s. 417: ”monarkomakit, kansan suvereeniteetin puolustajia 1500- ja 1600-luvulla.”. Otava, 1997. ISBN 951-1-11365-8. Finna.fi-tietokanta.
  3. Tästä ei ole tarkkoja todisteita, eikä myöskään siitä, , milloin hän aloitti opinnot Baselissa. Ks. Dieter Wyduckel: Johannes Althusius. Teoksessa: Hans-Gert Roloff (toim.): Die Deutsche Literatur. Biographisches und bibliographisches Lexikon (Saksan kirjallisuus. Biografinen ja bibliografinen leksikko). Sarja 2: Die Deutsche Literatur zwischen 1450 und 1620 (Saksan kirjallisuus vuosina 1450-1620). Bern ym. 1991, s. 345f.; Franz Wieacker ajoittaa Althusiuksen saapumisen Geneveen vuoteen 1587, mikä voisi sulkea pois aikaisemman tutustumisen. Teoksessa: Privatrechtsgeschichte der Neuzeit unter besonderer Berücksichtigung der deutschen Entwicklung (Uuden ajan yksityisoikeuden historia erityisesti Saksan kehityksen huomioon ottaen), s. 286. (saksaksi)
  4. a b Grabill, Stephen J. (luvun kirjoittaja): ”Althusius in Context: A Biographical and Historical Introduction”, On Law and Power, s. xix–xlvii. Lyhennelmänä latinaksi englanniksi käännetty Althusiuksen teoksesta Dicaeologica libri tres (1617). Grand Rapids, Michigan: Christian's Library Press (CLP), 2013. ISBN 978-1-938948-59-6. (englanniksi)
  5. Horst Dreitzel: Neues über Althusius. In: Ius Commune, hrsg. von Dieter Simon, Band 16. Vittorio Klostermann Frankfurt a. M. 1989. s. 275–302 (275 f.; 288). Der Aufsatz bezieht in die Auswertung den Sammelband ein: Karl-Wilhelm Dahm, Werner Krawietz, Dieter Wyduckel (Hrsg.): Politische Theorie des Johannes Althusius. (Rechtstheorie, Beiheft 7). Berlin, Duncker & Humblot, 1988. (saksaksi)
  6. Althusius, Johannes: Politica Johannes Althusius. An Abridged Translation of Politics Methodically Set Forth and Illustrated with Sacred and Profane Examples. Politica-teoksen lyhennelmä englanniksi. Kääntänyt Frederick S. Carney ja esipuheen kirjoittanut Daniel J. Elazar.. Indianapolis: Liberty Fund, 1995. ISBN 978-0-86597-115-8. Finna.fi-tietokanta. (englanniksi)
  7. a b Franz Wieacker: Privatrechtsgeschichte der Neuzeit unter besonderer Berücksichtigung der deutschen Entwicklung. 2. Auflage. Göttingen 1967, DNB 458643742 (1996, ISBN 3-525-18108-6), s. 270. (saksaksi)
  8. Horst Dreitzel: Neues über Althusius. In: Ius Commune, hrsg. von Dieter Simon, Band 16. Vittorio Klostermann Frankfurt a. M. 1989. s. 275–302 (281, 283). (saksaksi)
  9. Uwe Wesel: Geschichte des Rechts: Von den Frühformen bis zur Gegenwart. C.H.Beck, München 2001, ISBN 978-3-406-54716-4. Rnr. 249 (s.. 374 ja 380). (saksaksi)
  10. Vrt. mm. Dieter Wyduckel: Johannes Althusius Politik. Übersetzt von Heinrich Janssen, Berlin 2003, tässä s. XVIII–XX („Grundstrukturen der politischen Theorie des Althusius“, „2. Politik als konsoziale Gemeinschaftsbildung“): „Zentrale Kategorie“) (”Althusiuksen poliittisen teorian perusrakenteet”, ”2. Politiikka konsosiaalisena yhteisönmuodostuksena”): ”Keskeinen kategoria”, jolla Althusius kuvaa yhteisössä vallitsevien elämänsuhteiden monimutkaista kokonaisuutta, ”on hänen tietoisesti niin nimittämänsä consociatio, yhteisönmuodostuksen muoto, joka muodostaa kokonaisuuden rakenteellisen selkärangan ja kattaa kaikki järjestysmuodot pienimmästä, yksinkertaisesta suurempaan yhdistettyyn aina koko yhteisön laajimpaan suurimpaan. (saksaksi)
  11. Katso esim. Horst Denzerin artikkeli: Spätaristotelismus, Naturrecht und Reichsreform: Politische Ideen in Deutschland 1600–1750. Teoksessa: Iring Fetscher, Herfried Münkler (toim.): Pipers Handbuch der Politischen Ideen. Nide 3: Neuzeit: Von den Konfessionskriegen bis zur Aufklärung (Uusi aika: Uskonnollisista sodista valistukseen). München 1985, s. 233–273, tässä: s. 267; sekä Rudolf Hoken artikkeli: Johannes Limnaeus. Teoksessa: Michael Stolleis (toim.): Staatsdenker in der frühen Neuzeit (Valtioajattelijat varhaisella uudella ajalla). Frankfurt am Main 1995, s. 100–117, tässä: s. 104. (saksaksi)
  12. Horst Dreitzel: Neues über Althusius. In: Ius Commune, hrsg. von Dieter Simon, Band 16. Vittorio Klostermann Frankfurt a. M. 1989. s. 275–302 (297). (saksaksi)
  13. Jean Bodin: Sechs Bücher über den Staat. Buch I, Kapitel I der Ausgabe von 1585. s. 1. (saksaksi)
  14. Johannes Althusius: Politica Methodice Digesta (Vorrede). Zitiert in: Rudolf Hoke, Ilse Reiter (Hrsg.): Quellensammlung zur österreichischen und deutschen Rechtsgeschichte. Böhlau, Wien 1993, Randziffer 1113, s. 223 in der Google-Buchsuche. (saksaksi)
  15. a b Syvällisempi tutkimus Althusiuksen suhteesta saksalaisiin monarkomakkeihin puuttuu vielä pitkälti, joten hänen puolustustaan "dualistiselle säätyvaltiolle" ja "vastustusoikeudelle" on vaikea sijoittaa yksiselitteisesti. Vrt. tässä suhteessa Horst Dreitzel, s. 288. (saksaksi)
  16. Horst Dreitzel: Neues über Althusius. In: Ius Commune, hrsg. von Dieter Simon, Band 16. Vittorio Klostermann Frankfurt a. M. 1989. s. 275–302 (279). (saksaksi)
  17. Klaus von Beyme: Politische Theorien im Zeitalter der Ideologien. Wiesbaden 2002, s. 965 ja sitä seuraavat sivut: Rezeptionswellen und Einflussströme des politischen Denkens in Europa. (saksaksi)
  18. Endo, Ken: The Principle of Subsidiarity: From Johannes Althusius to Jacques Delors. (Lainaus s. 2043: "It is reasonable however to also identify Althusius as the first proponent of subsidiarity and federalism (he uses, in fact, the word "subsidia" in the text)." lainaus suomennettuna: ”On kuitenkin järkevää tunnistaa Althusius myös ensimmäiseksi läheisyysperiaatteen ja federalismin kannattajaksi (hän käyttää itse asiassa sanaa ”subsidia” tekstissä).”) 北大法学論集, 1994, 44. vsk, nro 6, s. 652-553. Artikkelin verkkoversio (PDF). (englanniksi)

Kirjallisuutta

muokkaa

Pääteokset

muokkaa
  • Iuris romanis libri duo. Ad leges Methodi Rameae conformati. Basilea: —, 1586. Digitalisoitu versio. (latinaksi)
  • Politica Methodice digesta et exemplis sacris et profanis illustrata: Cui in fine adjuncta est Oratio panegyrica de utilitate, necessitate et antiquitate scholarum. Herbonae Nassoviorum: —, 1603. Digitalisoitu versio. (latinaksi)
  • Althusius, Johannes: La politica: elaborata organicamente con metodo, e illustrata con esempi sacri e profani. Tomo II. Politica-teoksen latinankielinen versio uudelleenjulkaistuna kokonaisuudessaan. Teoksen ensimmäinen osa Tomo I on italiankielinen käännös. Claudiana, 2009. ISBN 978-88-7016-767-2. Finna.fi-tietokanta. (latinaksi)
  • Dicaelogicae Libri Tres: Totum et universum Jus, quo utimur Methodicé complectentes. Herbonae Nassoviorum, 1617 (latinaksi).

Teosten käännöksiä

muokkaa

Kokonaiskäännökset

muokkaa
  • Althusius, Johannes: La politica: elaborata organicamente con metodo, e illustrata con esempi sacri e profani. Tomo I. Kääntänyt italiaksi Francesco Ingravalle, Mauro Povero ja Corrado Malandrino. Johdannon kirjoittanut Corrado Malandrino. Claudiana, 2009. ISBN 978-88-7016-767-2. Finna.fi-tietokanta. (italiaksi)
  • Althusius, Johannes: La politique méthodiquement ordonnée et illustrée par des exemples sacrés et profanes. Ranskantanut Gaëlle Demelemestre. Droz, 2023. ISBN 978-2-6000-6412-5. Finna.fi-tietokanta. (ranskaksi)

Teosten laitokset ja osittaiset käännökset (saksa, englanti ja espanja)

muokkaa
  • Althusius, Johannes: The Politics of Johannes Althusius. Englanninkielinen lyhennelmä Politica-teoksesta. Englannintanut Frederick Smith Carney esipuheen kirjoittanut Carl J. Friedrich. Boston & (Lontoo 1965): Eyre & Spottiswoode, 1964. Finna.fi-tietokanta. (englanniksi)
  • Althusius, Johannes: Politica Johannes Althusius. An Abridged Translation of Politics Methodically Set Forth and Illustrated with Sacred and Profane Examples. Politica-teoksen lyhennelmä englanniksi. Kääntänyt Frederick S. Carney ja esipuheen kirjoittanut Daniel J. Elazar. Indianapolis: Liberty Fund, 1995. ISBN 978-0-86597-115-8. Finna.fi-tietokanta. (englanniksi)
  • Althusius, Johannes: On Law and Power. Lyhennelmänä latinaksi englanniksi käännetty Althusiuksen teoksesta 'Dicaeologica libri tres (1617). Christian's Library Press (CLP), 2013. ISBN 978-1-938948-59-6. (englanniksi)
  • Althusius, Johannes: Politica Methodice Digesta of Johannes Althusius (Althaus). Uusiopainos vuoden 1614 kolmannesta painoksesta - täydennettynä vuoden 1603 ensimmäisen painoksen esipuheella ja 21:llä toistaiseksi julkaisemattomalla kirjailijan kirjeellä sekä Carl Joachim Friedrichin johdannolla. Cambridge: Harvard University Press, 1932. Teoksen verkkoversio (viitattu 7.7.2024). (latinaksi)
  • Janssen, Heinrich & Wyduckel, Dieter: Johannes Althusius Politik. Lyhennelty saksannos Politica-teoksesta. Dt. Teilübersetzung der Politica des Johannes Althusius. Einführung mit Althusius-Biographie und neuerem Literaturüberblick. Berliini: Dieter Wyduckel, 2003. ISBN 3-428-11159-1. (saksaksi)
  • Wolf, Erik: ”Politica methodice digesta 1603”, Grundbegriffe der Politik. Vielä lyhyempi saksannos Politica-teoksesta. Frankfurt am Main: V. Klostermann, 1948. Worldcat-tietokanta. (saksaksi)
  • Althusius, Johannes: La política: metódicamente concebida e ilustrada con ejemplos sagrados y profanos. Espanjantanut: Primitivo Mariño (johdanto ja kriittiset huomautukset) ja Antonio Truyol y Serra (esittely). Madrid: Centro de Estudios Constitucionales, 1990. ISBN 84-259-0860-4. Worldcat-tietokanta. (espanjaksi)

Kommentaarikirjallisuus

muokkaa
  • von Gierke, Otto: Johannes Althusius und die Entwicklung der naturrechtlichen Staatstheorie. Julkaistu alun perin aikakausilehdessä nimellä: Untersuchungen zur deutschen Staats- und Rechtsgeschichte numerolla VII, Teosta on uudelleenpainettu vuosien mittaan eri kustantajilla nykyisellä nimityksellä. Berliini: —, 1880. Finna.fi-tietokanta. (saksaksi)
  • von Gierke, Otto: The Development of Political Theory. Englanninkielinen käännös Gierken saksankielisestä teoksesta. Kääntänyt Bernard Freyd. New York: Howard Fertig, 1939. Finna.fi-tietokanta. (englanniksi)
  • Scheuner, Ulrich; Scupin, Hans Ulrich; Wyduckel, Dieter: Althusius-Bibliographie: Bibliographie zur politischen Ideengeschichte und Staatslehre, zum Staatsrecht und zur Verfassungsgeschichte des 16. bis 18. Jahrhunderts. Kaksiosainen bibliografia Althusius-kirjallisuudesta. Berlin: Duncker & Humblot, 1973. ISBN 3-428-0271-2. Finna.fi-tietokanta. (saksaksi)
  • Pierre Bayle, Johann Christoph Gottsched, Erich Beyreuther: Historisches und Critisches Wörterbuch, A–B, s. 169. Hildesheim: Olms, 1997. ISBN 3487047918. (saksaksi)

Aiheesta muualla

muokkaa