Johan Henrik Martin
Johan Henrik Martin (22. kesäkuuta 1848 Jyväskylä – 19. kesäkuuta 1873 Viipuri) oli suomalainen pastori joka kuului evankeliseen liikkeeseen.[1][2]
Aviottomana lapsena syntyneen Martinin äiti oli kauppiaanleski Margareta Katarina Martin, o.s. Lithovius. Hän pääsi ylioppilaaksi Jyväskylän alkeisopistosta 1867 ja suoritti Helsingin yliopistossa teologian erotutkinnon 1870. Martin vihittiin papiksi 1871.[1]
Martin oli kirkkoherran apulaisena Kangasniemellä 1871 ja Viipurin maa- ja kaupunkiseurakunnassa 1871-1872. Hän oli virka- ja armovuoden saarnaajana Ristiinassa vuodesta 1872.[1] Hän koki hengellisen murroksen 1869 ja tutustui Fredrik Gabriel Hedbergin kirjaan Uskon oppi autuuteen joka teki häneen syvän vaikutuksen. Viipurissa asuessaan hän piti hengellisiä kokouksia yhdessä Viipurin diakonissalaitoksen orpokodin opettajan Kaarlo Rahikaisen (1848–1909) kanssa. Kokoukset keräsivät paljon väkeä mutta Martinia alettiin joissain piireissä syyttää antinomismista ja hengellisestä häiriköinnistä. Keuhkotautia sairastanut Martin kuoli kesäkuussa 1873 Viipurissa. Hänet haudattiin Viipuriin Sorvalin hautausmaalle.[2]
Johan Henrik Martin oli naimisissa vuodesta 1871 Johanna Viktoria Granholmin kanssa.[1] Heidän poikansa oli asemapäällikkö Martin Martin (1872–1945).[3]
Teoksia muokkaa
- Lohdutus ja kehoitus uskovaisille kirjoitettu Elokuussa 1872. Akkanen, Viipuri 1877
- Kolme virvoitus-saarnaa. Ensimäinen : Uskovaisen kunnia ja uskottoman häpeä. - Toinen : Jesuksen nimi. - Kolmas : Kehoitus-kirje Kristuksen uskovaiselle seurakunnalle. Rantanen, Mikkeli 1888
- Lähetys-Kirje, Norrgrenílle Pastori Joh. Henr. Martinílta, Wiipurista, 1871. Martin, Tampere 1890
Kirjallisuutta muokkaa
- Ilmari Karvonen : Kaksi todistajaa : Johan Henrik Martin ja Karl Gustaf Sirén : piirteitä evankelisen liikkeen historiasta Viipurissa ja sen ympäristöllä. Suomen lut. evank.-yhdistys, Helsinki 1936