Jessica Schilder

alankomaalainen kuulantyöntäjä

Jessica Schilder (s. 19. maaliskuuta 1999) on alankomaalainen kuulantyöntäjä. Hän saavutti Euroopan-mestaruuden ja MM-kilpailuissa pronssia vuonna 2022.[1]

Mitalit
Jessica Schilder Alankomaiden-mestaruuskilpailuissa kesäkuussa 2022.
Jessica Schilder Alankomaiden-mestaruuskilpailuissa kesäkuussa 2022.
Maa:  Alankomaat
Naisten yleisurheilu
MM-kilpailut
Pronssia Pronssia Eugene 2022 kuulantyöntö
EM-kilpailut
Kultaa Kultaa München 2022 kuulantyöntö
Sisäratojen MM-kilpailut
Pronssia Pronssia Belgrad 2022 kuulantyöntö

Schilder sijoittui vuonna 2021 sisäratojen Euroopan-mestaruuskilpailuissa viidenneksi. Saman vuoden kesällä hän voitti alle 23-vuotiaiden Euroopan-mestaruuden ja jäi Tokion olympialaisissa karsintaan. Vuonna 2022 hän ylitti 19 metrin rajan ensi kertaa ja tekikin sen vuoden aikana useasti. Raja ylittyi Apeldoornin hallikilpailuissa 13. helmikuuta, ja kuusi päivää myöhemmin hän paransi samassa paikassa sisäratojen Alankomaiden-ennätykseksi 19,72. Belgradin sisäratojen MM-kilpailuissa hän saavutti pronssia tuloksella 19,48. Ulkoradoilla Schilder ylitti 19 metriä Hengelossa 6. kesäkuuta, ja kesäkuun paras tulos oli Apeldoornissa Alankomaiden-mestaruuskilpailuissa 26. päivänä syntynyt 19,68. Eugenen MM-kilpailuissa 2022 hän työnsi karsinnassa tuloksen 19,16 ja loppukilpailussa uuden ennätyksensä ja Alankomaiden-ennätyksen 19,77, joka riitti pronssimitaliin. Muutamaa viikkoa myöhemmin hän voitti Euroopan-mestaruuden Münchenissä työnnettyään ensimmäisen kerran yli 20 metriä tuloksella 20,24, mikä oli jälleen Alankomaiden-ennätys.[1]

Lähteet muokkaa

  1. a b Jessica Schilder Kansainvälinen yleisurheiluliitto. (englanniksi)
Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.