Jean Guillou

Jean Victor Arthur Guillou (18. huhtikuuta 1930 Angers, Ranska – 26. tammikuuta 2019[1]) oli ranskalainen säveltäjä, urkuri, pianisti ja musiikkipedagogi, joka toimi yli viisi vuosikymmentä Pariisin Saint-Eustachen kirkon urkurina. Hänet tunnetaan taitavana improvisoijana ja värikkäänä tulkitsijana, mutta hän konsertoi myös pianolla. Hän on perehtynyt myös urkujen toiminnan teoriaan ja urkujenrakentamisen konsultointiin.[2]

Guillou vuonna 2014.

Guillou alkoi opetella pianon ja urkujen soittoa viisivuotiaana, ja jo 12-vuotiaana hän sai töitä kotikaupunkinsa Angers’n Saint Serge -kirkosta. Vuosina 1945–1953 hän opiskeli Pariisin konservatoriossa Marcel Duprén, Maurice Duruflén ja Olivier Messiaenin johdolla. 1950-luvun puolivälissä Guillou oli urkujensoiton professorina Lissabonin Istituto de Alta Culturassa, minkä jälkeen hän muutti Berliiniin. Vuonna 1963 Guillou nimitettiin Pariisin Saint-Eustachen kirkon urkuriksi. 52 vuotta jatkuneen viranhoidon ohella hän konsertoi sekä urkurina että pianistina ja on pitänyt mestarikursseja vuodesta 1970 Zürichissä.[2][3]

Jean Guillouta pidetään Olivier Messiaenin ohella merkittävimpänä ranskalaisena 1900-luvun urkusäveltäjänä, jonka teosten esittäminen vaatii kehittynyttä soittotekniikkaa. Hänen merkittävimmät urkusävellyksensä ovat Fantaisie opus 1, 18 variations op. 3, Sinfonietta op. 4, Ballade ossianique 1 ja 2, op. 8 ja 23, Toccata op. 9, 6 Sagas op. 20, Chapelle des abîmes op. 26, Scènes d’enfant op. 28, Hyperion op. 45 sekä La Révolte des Orgues op. 69.[3]

Guilloun sävellystuotantoon kuuluu kaikkiaan seitsemän urkukonserttoa (1960, 1963, 1965, 1978, 1979, 2002 ja 2006), kaksi pianokonserttoa (1969 ja 1986), kolme sinfoniaa (1970, 1974 ja 1977) ja pasuunakonsertto (1990). Hän on säveltänyt myös kamari- ja vokaalimusiikkia sekä sovittanut uruille monien muiden säveltäjien teoksia, kuten Musorgskin Näyttelykuvia-pianosarjan.[2]

Jean Guilloun levytystuotanto käsittää noin sata albumia Philips Universal-, Decca-, Dorian-, CBS-, Festivo- ja Augure-levymerkeille.

Vuonna 1978 Guillou julkaisi urkujen rakennetta ja urkujensoiton teoriaa pohtivan teoksen L’Orgue, Souvenir et Avenir.[2] Hänen suositustensa mukaisia urkuja on rakennettu muun muassa Zürichin Tonhalleen, Brysselin Chant d’Oiseau -kirkkoon, Kanariansaarten Auditorio de Tenerifeen ja Napolin konservatorioon.[4]

LähteetMuokkaa

  1. Disparition de Jean Guillou (ranskaksi)
  2. a b c d Slonimsky, Nicolas ym.: Guillou, Jean, Baker’s Biographical Dictionary of Musicians, The Gale Group 2001. Vaatii HighBeam-tilauksen. Viitattu 25.3.2016.
  3. a b Lehtola, Jan: Jean Guillou, Urkuprojekti, Metropolia-ammattikorkeakoulu. Viitattu 25.3.2016.
  4. Biography, jean-guillou.org. Viitattu 25.3.2016.

Aiheesta muuallaMuokkaa