Jean-Andoche Junot
Jean-Andoche Junot, Abrantesin herttua (lempinimi ”Rajuilma”; 23. lokakuuta 1771 Bussy-le-Grand, Ranska – 29. heinäkuuta 1813 Montbard) oli ranskalainen sotilas.
Uran varhaisvaiheet muokkaa
Hän syntyi porvarisperheeseen ja opiskeli Chatillonissa ja sen jälkeen lakia Pariisissa, kun alkoi Ranskan vallankumous. Hän liittyi armeijan riveihin vuonna 1790 Côte-d’Orin vapaaehtoispataljoonaan. Hän yleni nopeasti krenatöörikersantiksi. Hän osallistui Toulonin piiritykseen vuonna 1793. Tällöin hän kohtasi Napoleon Bonaparten ja tuli hänen sihteerikseen. Hänen sotilasuransa loisti samaan tahtiin Napoleonin uran kanssa, ja hän taisteli Italiassa, Egyptissä (1798–1801), Itävallassa (1805), Pyreneiden niemimaan sodassa (1807) sekä Venäjällä (1812).
Italian sotaretki muokkaa
Vuonna 1795 direktorio päätti lähettää kenraalien Jourdan ja Moreau armeijat taistelemaan Itävaltaa vastaan Mainin ja Tonavan alueille. Sitä vastoin Napoleon oli nimitetty Italiassa olevan armeijan ylipäälliköksi 2. toukokuuta 1796 ja hän sai vastaansa Itävallan ja Sardinian armeijat Po-joen laaksossa. Tämän sotaretken aikana Junot osoitti suurta rohkeutta. Tunnustukseksi rohkeudestaan hän sai luovuttaa hallitukselle viholliselta vallatut sotaliput. Tunnustukseksi teoistaan hänet ylennettiin everstiksi.
Italian sodan melskeissä käydyn Lonaton taistelun aikana Junot haavoittui vakavasti, ja tapahtuma muutti hänen luonnettaan ja näin hänestä tuli melkoisen ärtyisä.
Hän seurasi Napoleonia myös tämän Egyptin retken aikana, ja hänet nimitettiin prikaatinkenraaliksi heti hänen saavuttua Egyptin maaperälle. Tämän sotaretken aikana hän haavoittui kaksintaistelussa. Englantilaiset vangitsivat Junot’n, kun hän oli haavoittuneena kotimatkalla Ranskaan. Vähitellen Napoleon otti etäisyyttä kenraaliinsa, joka oli hänen mielestään liian temperamentikas.
Junot'n palattua Ranskaan vuonna 1801 hänet nimitettiin divisioonankenraaliksi ja Pariisin kuvernööriksi. Näistä tehtävistä hänet syrjäytti itse Napoleon, ja hänet lähetettiin Arrasiin Ranskan pohjoisosiin, jonne piti perustaa uusi krenatööriarmeija. Kun Junot teki tiettäväksi tyytymättömyytensä tilanteeseen, hänet tavallaan karkotettiin maasta, kun hänet nimitettiin Ranskan suurlähettilääksi Portugaliin. Hän kuitenkin osallistui Austerlitzin taisteluun.
Konsulikauden alkuaikana Junot avioitui Laure Permonin kanssa, joka on tunnettu ranskalaisen muistelmakirjailija.
Ystävyys erääseen pankkiiriin tuotti kuitenkin hänelle hankaluuksia. Kun hän pyysi lainaa Napoleonilta, hänet jälleen kerran karkotettiin maasta. Tällä kertaa oli kyseessä Parman kuvernöörin virka. Hänen tehtäväkseen tuli tukahduttaa alueella puhjennut kansannousu. Palattuaan Pariisiin hän sai takaisin entisen virkansa kaupungin sotilaskuvernöörinä, mutta hänen loistokas elämänmenonsa ja hairahduksensa nostivat hänen tiensä uudelleen pystyyn.
Pyreneiden niemimaan sota muokkaa
- Pääartikkeli: Pyreneiden niemimaan sota
Junot’n hairahdukset johtivat hänet neljänteen maanpakoon. Hänet määrättiin johtamaan Ranskan armeijaa vuonna 1807 Portugalin valtausoperaatiossa, joka perustui Espanjan ja Ranskan solmimaan Fontainebleaun sopimukseen. Hän lähti matkaan Salamancasta marraskuussa ja kaappasi haltuunsa Lissabonin joulukuun alussa. Tällöin hänet nimitettiin Abrantérin herttuaksi ja samalla Portugalin kuvernööriksi.
Kun britit saapuivat elokuussa 1808, Junot hävisi taistelun Vimeirossa ja joutui eristetyksi. Ainoastaan Cintran etuoikeussopimus pelasti hänet odottavalta vankeudelta. Junot palasi Ranskaan lokakuussa 1808. Hän kuitenkin palasi jälleen Iberian niemimaalle vuonna 1810 André Massénan johtaman armeijan mukana, ja tällöin hän koki tappion marsalkka Wellesleyn johtamalle armeijalle. Hän myös haavoittui vakavasti.
Myöhemmät vuodet muokkaa
Vuonna 1809 Junot liittyi Napoleonin suureen armeijaan ja osallistui Itävallan sotaretkeen. Tämän jälkeen hän soti vielä Espanjassa vuonna 1810 ja Venäjällä vuonna 1812, mutta hänen henkinen terveytensä petti.
Hän kuitenkin osallistui kaikkiin mahdollisiin taisteluihin, joissa hänellä olisi ollut mahdollisuus saavuttaa marsalkan sauva. Häntä moitittiin, koska hän oli sallinut venäläisten armeijan vetäytymisen Smolenskin taistelun jälkeen. Kuitenkin Borodinon taistelussa, jossa hän komensi kahdeksatta armeijakuntaa, hänen toimintansa oli menestyksekästä ja pätevää.
Vuonna 1813 hän jätti armeijan johtotehtävät, ja samalla hänet nimitettiin Illyrian maakuntien kuvernööriksi.
Useat vakavat käyttäytymishäiriöt saattoivat julki hänen mielenterveytensä heikentymisen. Hänen tuotiin väkipakolla kotiin, isänsä luokse Burgundiin. Eräänä iltana hän hourepäisenä hyppäsi ikkunasta, katkaisi jalkansa ja yritti sitten keittiöveitsen avulla amputoida itsensä. Muutaman vuorokauden kuluttua hän menehtyi tulehdusten seurauksena.
Hänet haudattiin Montbardin hautuumaalle Burgundiin eli Côte-d’Or’in alueelle. Itse Napoleon oli nimittänyt hänet ”Rajuilmaksi”.
