Jari Vesa

suomalainen toimittaja

Jari Vesa (14. tammikuuta 1961 Rovaniemi26. marraskuuta 2020 Tornio)[1][2] oli suomalainen radiotoimittaja ja viihdetaiteilija, joka työskenteli Yle Radio Suomen maakuntaradiossa Yle Kemissä.[3]

Vesa kuului Jope Ruonansuun ja Tommi Reposen muodostamaan Elvis-osasto-viihderyhmään, jossa hän esitti muun muassa Oula Mälkättäjä -nimistä lappalaismiestä. Vuonna 1992 ryhmä julkaisi albumit Elvis-osasto ja Täällä Washington. Lisäksi Vesa näytteli Yleisradion 1990-luvulla esitetyn KesäQ-ohjelman Riehuvaa reportteria Kärkkäriä. Tuossa yhteydessä Kärkkäri oli sukunimeen liittyvä väännös Kärkkäisestä.

Vuosina 2002–2018 hän teki Reposen kanssa Anonyymit kotikiusatut -nimistä huumoriohjelmaa Yle Radio Suomelle. Viikoittain vaihtuvissa radio-ohjelman aiheissa kaverukset Pauli ja Veijo kertasivat tuoreita ajankohtaistapahtuimia kahden miehen pienoismuotoisen vertaistukiryhmän kautta. Ohjelman roolihahmoilla oli kummallakin Martta-niminen vaimo asuinkumppaninaan, joka oli niin sanottu dominoiva kotikiusaaja. Vesa esiintyi myös erilaisissa tapahtumissa kuten Ranuan Hillamarkkinoilla.[3] Hän oli myös vuorotteva juontaja lauantain Entisten Nuorten Sävellahjassa.

Vesa myös näytteli ja oli mukana TV-ohjelmassa Lauantaivekkari ja toimi myös radio-ohjelmien tuottajana.

Hän kuoli 59-vuotiaana.[4]

LähteetMuokkaa

Aiheesta muuallaMuokkaa

Tämä henkilöön liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.