Japaninpystykorva
 |
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. |
Japaninpystykorva (jap. 日本スピッツ, nihon supittsu) on japanilainen pystykorvarotu, joka muistuttaa paljon pienikokoista samojedinkoiraa. Japaninpystykorvaa on pääasiassa pidetty seurakoirana, mutta se soveltuu myös moniin harrastuksiin. Rotu kuuluu FCI:n ryhmään 5 eli pystykorviin.
| Japaninpystykorva | |
|---|---|
 |
|
| Avaintiedot | |
| Alkuperämaa |
 Japani |
| Määrä | Suomessa rekisteröity 7 800[1] |
| Rodun syntyaika | 1900-luvun alku |
| Alkuperäinen käyttö | Japanissa puutarhojen vahtikoira |
| Nykyinen käyttö | seura- ja harrastuskoira |
| Elinikä | 12–14 vuotta[2] |
| Muita nimityksiä | japsilähde?, nihon suppitsu, Japanese Spitz, spitz japonais, Japan-Spitz, spitz japonés, jaapani spits |
| FCI-luokitus |
ryhmä 5 Pystykorvat ja alkukantaiset koirat alaryhmä 5 Aasialaiset pystykorvat ja sukulaisrodut #262 |
| Ulkonäkö | |
| Paino | uros 6–10 kg |
| Säkäkorkeus |
uros 30–38 cm narttu 28–36 cm |
| Väritys | valkoinen |
Ulkonäkö muokkaa
Japaninpystykorva on kokonaisuudessaan kestävä, hyvin tasapainoinen, eloisa ja tyylikäs koira. Japaninpystykorvan kallo on kolmiomainen: se on takaosasta levein, kun kuono on kettumaisen terävä. Mantelinmuotoisissa, hiukan vinoissa ja tummissa silmissä on hyväntuulinen ja valpas katse. Korvat ovat pienet, korkealle sijoittuneet, pystyt ja kolmionmuotoiset. Kirsu, huulet ja silmänympärykset ovat mustat. Myös päkiöiden tulisi olla mustat. Kynnet ovat valkoisia tai tummia. Tuuhea häntä kaartuu selän päälle. Japaninpystykorvan liikkeet ovat nopeat ja kevyet. Säkäkorkeudeltaan urokset ovat 30–38 cm ja nartut 28–36 cm. Nartut painavat noin 6 kiloa ja urokset jopa 10 kg.
Japaninpystykorvan turkki on runsas ja väriltään aina puhtaanvalkoinen. Sen peitinkarva on suoraa ja pystyä, lyhyt pohjavilla pehmeää. Runsaimmin karvaa on kaulassa, lavoissa, rinnassa ja hännässä. Japaninpystykorva ei ole trimmattava rotu, mutta turkki vaatii säännöllistä harjausta pysyäkseen kunnossa. Nartuilla on yleensä kaksi kertaa vuodessa juoksujen yhteydessä karvanlähtö, jolloin turkkia on syytä harjata vielä perusteellisemmin. Uroksilla runsasta karvanlähtöä esiintyy yleensä harvemmin. Likaa hylkivä turkki on pestävä tarvittaessa, mutta jos turkkia harjataan usein ja perusteellisesti vähintään kerran viikossa, se pysyy kauniin valkoisena, eikä vaadi pesua kovinkaan usein.
Luonne ja käyttäytyminen muokkaa
Japaninpystykorva on perheeseensä syvästi kiintyvä, älykäs, hyväntuulinen ja valpas koira, joka seuraa terhakkaana mukana askareissa. Seurallinen japaninpystykorva onkin miellyttävä ja tottelevainen seurakoira, mutta myös omapäisyyttä saattaa löytyä. Japaninpystykorva tarvitseekin pienestä koostaan huolimatta määrätietoisen kasvatuksen. Se on kuitenkin koulutettavissa ja vauhdikkaana koirana soveltuu moniin harrastuksiin, kuten tokoon ja agilityyn. Useimmat japaninpystykorvat ovat oikeita "ikiliikkujia".
Seurallisuutensa takia japaninpystykorva ei sovellu tarha- tai ulkokoiraksi. Koiralle voi kylläkin rakentaa ulkoaitauksen, jossa se voi päivittäin käydä lyhyitä aikoja jaloittelemassa, mutta aitaus ei korvaa lenkkeilyä. Rotu voi suhtautua vieraisiin ihmisiin ja koiriin hieman epäluuloisesti, mutta tämäkin ominaisuus riippuu paljon pentuaikana koetuista tapahtumista. Äänekkyys ei ole sallittua rotumääritelmän mukaan eli haukkumista on pyrittävä kitkemään jo pentuna.
Alkuperä muokkaa
Japaninpystykorvan sanotaan polveutuvan suurikokoisista valkoisista saksalaisista pystykorvista, joita tuotiin Japaniin vuoden 1920 tienoilla Siperian mantereen ja Koillis-Kiinan kautta, sekä siperialaisen nenetsien laikoista, jotka olivat valkoisia, pienikokoisia ja runsasturkkisia pystykorvia.[3] Noin vuonna 1921 rotu esitettiin ensimmäistä kertaa koiranäyttelyssä Tokiossa. Myöhemmin, vuonna 1925, Kanadasta tuotiin kaksi paria valkoisia pystykorvia. Vuoteen 1936 mennessä koiria oli tuotu Kanadasta, Yhdysvalloista, Australiasta ja Kiinasta. Lopulta niiden jälkeläisiä risteytettiin keskenään, jotta saataisiin aikaan uusi, parempi rotu. Toisen maailmansodan jälkeen vuonna 1948 Japanin Kennelklubi laati yhdenmukaisen rotumääritelmän, joka on ollut pienin muutoksin voimassa tähän päivään saakka. FCI hyväksyi sen vuonna 1964.[3]
Suomeen ensimmäiset japaninpystykorvat saapuivat 1970-luvulla ja niiden suosio oli huikeimmillaan 1990-luvulla. Nykyisin suosio on tasaantunut ja japaninpystykorvia rekisteröidään Suomessa vuosittain noin 150–200 pentua.
Terveys muokkaa
Japaninpystykorva on yleisesti ottaen terve ja pitkäikäinen rotu. Se säilyy nuorekkaana vanhaksi asti: yli 10-vuotiaskin japaninpystykorva innostuu villeihin leikkeihin, ja rotu voi elää jopa 17-vuotiaaksi.
Rodulla ei ole tyypillisiä rakenteellisia vikoja, koska siinä ei ole mitään liioiteltuja piirteitä.[3] Useimpia koirilla esiintyviä sairauksia voi esiintyä myös japaninpystykorvilla. Kuitenkin nivelvikojen (polvi, lonkka ja kyynär) osalta rodussa on tavattu pääasiassa lieviä muotoja, joilla on harvoin merkitystä japaninpystykorvan kokoisen koiran elämänlaadulle. Muita sairauksia tai vaivoja on rodulla tavattu lähinnä yksittäistapauksina. Yleisin vaiva on silmien vuotaminen, joka voi johtua monesta syystä. Silmien vuotamista esiintyy muillakin roduilla, mutta valkoisella japaninpystykorvalla vuotaminen näkyy, kun valkoinen karva värjäytyy ruskeaksi silmien alta.
Myös häntämutkia ja -koukkuja löytyy japaninpystykorvilta jonkin verran. Koukkuhännästä ei kuitenkaan yleensä ole mitään haittaa koiralle, ja näyttelyissäkin niistä mainitaan harvoin.
Katso myös muokkaa
Lähteet muokkaa
- Rotumääritelmä (Suomen Kennelliitto, pdf)
- Suomen japaninpystykorvayhdistys ry
Viitteet muokkaa
- ↑ KoiraNet-jalostustietojärjestelmä Suomen Kennelliitto. Viitattu 3.6.2019.
- ↑ Japanese Spitz. American Kennel Club. Haettu 16.8.2021.
- ↑ a b c Suomen Japaninpystykorvayhdistys, Japaninpystykorvan jalostuksen tavoiteohjelma lokakuu 25, 2006. Suomen Japaninpystykorvayhdistys. Luettu 19. maaliskuuta 2007.