Jani Halme

suomalainen toimittaja

Jani Markus Halme (s. 12. maaliskuuta 1974 Parikkala)[1] on suomalainen toimittaja ja luova johtaja[2]. Hänet on palkittu muun muassa Suurella Journalistipalkinnolla ja Suomen Kulttuurirahaston kulttuuripalkinnolla[3].

Halme on tullut tunnetuksi Tervo ja Halme tosisuomaisuutta etsimässä -ohjelmasta. Ohjelma oli vuosina 2021–2024 yksi Suomen katsotuimmista ohjelmista[4] keräten keskimäärin yli 840 000 katsojaa[5]. Halme on ollut ohjelmasta kahdesti ehdolla parhaana esiintyjänä Kultainen Venla -kilpailussa[6].

Hän on toiminut kahden kauden ajan myös Uutisvuoto-ohjelman kapteenina[7]. Halmeen toimittamia radio-ohjelmia ja podcasteja ovat muun muassa Yle Areenan sekä Yle Puheen Halme & Saarinen – diginen iltapäivä[8], Mailla ja Halmeilla[9] sekä Kupla[10].

Hän on voittanut myös YleTV1:n Hengaillaan-tietovisailun[11] ja toiminut ohjelmassa sen toisella kaudella Euroopan kirjeenvaihtajana[12].

Halme voitti vuoden 2016 Suuren journalistipalkinnon vuoden parhaasta journalistisesta teosta. Palkinto tuli Halmeen tekemästä sosiaalisen median ohjelmasta nimeltään Kotimaan katsaus, jossa luetaan ääneen suomalaisten paikallislehtien kaikkein pienimpiä uutisia. Halme toimii kolumnistina Yleisradiossa, Kauppalehdessä, Etelä-Saimaassa, Kouvolan Sanomissa, Länsi-Savossa, Itä-Savossa ja Kymen Sanomissa.

Halme on tunnettu myös lukuisista nettitempauksistaan. Yksi suosituimmista oli 2000-luvun alussa perustettu Kyttääjät.net[13][14], joka kertoi kuvitteellisesta järjestöstä Etelä-Suomen kerrostalokyttääjät. SubTV esitti Kyttääjien pohjalta tehdyn televisiosarjan, joka kilpaili Suomea Lucrenen Kultainen ruusu -kilpailussa parhaan draamasarjan palkinnosta.[15] Halme jahtasi YouTubessa pyörävarkaita piilottamalla GPS-paikantimia polkupyöriin Helsingissä ja kun pyörä varastettiin, lähti kuvausryhmä perään haastattelemaan varasta.[16] Halmeen organisoimassa Hyvänmielenosoitus-tempauksessa mielenosoittajat kiersivät yhden päivän aikana kaikkien Suomessa olevien eri maiden suurlähetystöjen edessä kiittämässä kyseisiä maita niissä tehdyistä hyvistä asioista. Tempausten johdosta Halme palkittiin City-lehden ”Kaupungin paras” -kilpailussa Kaupungin parhaana propellipäänä.[17]

Halme oli perustamassa myös Riot-Entertainment -nimistä yritystä ja toimi sen luovana johtajana.[18]

Halme työskentelee luovana johtajana ToinenPHD-mediatoimistossa.[19] Hänet on palkittu elämäntyöpalkinnolla digitaalisen median kilpailu GrandOnessa vuonna 2016.[20] Ennen ToinenPHD:tä hän on työskennellyt muun muassa MTV3:lla, elokuvayhtiö SF Filmissä[21] ja digitoimisto Kuubissa.[19]. Kotitietokonepiireissä hänet muistetaan myös mm. demoryhmä Byterapersin jäsenenä[22].

Tunnustukset

muokkaa

Lähteet

muokkaa
  1. Aaltonen, Mikko: Leikkiä, oppia ja hauskanpitoa. (50-vuotishaastattelu) Helsingin Sanomat, 10.3.2024, s. B 31. Helsinki: Sanoma Media Finland Oy. ISSN 0355-2047. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 10.3.2024.
  2. [1]
  3. Etelä-Karjalan rahastolta yli puoli miljoonaa maakunnan tieteelle ja kulttuurille | Suomen Kulttuurirahasto skr.fi. Viitattu 23.5.2024.
  4. Vuoden katsotuimmat, kuunnelluimmat ja luetuimmat 2022 yle.fi. Viitattu 23.5.2024.
  5. Katso logo Katson toimitus: Tänään tv:ssä: Jari Tervon ja Jani Halmeen hittisarja saa jatkoa Seiska.fi. 14.5.2023. Viitattu 23.5.2024.
  6. Veera Salminen: Kaksi Venla-ehdokkuutta saanut Jani Halme tietää jo, minne suuntaa juhlistamaan mahdollista voittoa Parikkalassa Etelä-Saimaa. 25.12.2023. Viitattu 23.5.2024.
  7. Tässä ovat Uutisvuodon uudet kapteenit! yle.fi. 8.9.2017. Viitattu 23.5.2024.
  8. Yle Areena: Halme & Saarinen - Diginen iltapäivä by Yle Areena The Podcast App. Viitattu 23.5.2024. (englanniksi)
  9. Mailla ja Halmeilla | Yle Areena areena.yle.fi. Viitattu 23.5.2024.
  10. Jani Halme: Kupla-podcast pyrkii selittämään, miten suomalainen mediakenttä kokonaisuudessaan rakentuu ja toimii | Yle Puhe esittää | Yle Areena areena.yle.fi. Viitattu 23.5.2024.
  11. Ensimmäinen Hengaillaan mestaruus ratkaistiin näillä vihjeillä! yle.fi. Viitattu 23.5.2024.
  12. Tässä ovat Hengaillaan-ohjelman uudet kilpailijat! Koko illan viihdekyyti palaa raiteille 13. tammikuuta yle.fi. Viitattu 23.5.2024.
  13. RadioRock: RadioRock - Asenne on Rock RadioRock. Viitattu 27.9.2017.
  14. Jani Halme: Kun USA:n ja Japanin suurimmat sijoittajat tarjoavat 20 miljoonaa euroa, seikkailuun pitää lähteä Radio Nova. 27.6.2015. Viitattu 27.9.2017.
  15. Kyttääjät kisaa Kultaisesta ruususta Markkinointi & Mainonta. Arkistoitu 28.9.2017. Viitattu 27.9.2017.
  16. GPS-källit jatkuvat, lisää kiinnijääneitä pyörävarkaita Muropaketti.com. 21.9.2008. Viitattu 27.9.2017.
  17. Kaupungin Paras 2008 City. Viitattu 27.9.2017.
  18. Heikki Kärki: Peruskoulupohjalta mediajohtajaksi – "En lällättele kenellekään" KSML.fi – Keskisuomalainen. Viitattu 27.9.2017.
  19. a b Jani Halme johtajaksi Toiseen Markkinointi & Mainonta. Arkistoitu 28.9.2017. Viitattu 27.9.2017. (englanniksi)
  20. Voittajat Grand One 2016. Viitattu 27.9.2017.
  21. Jani Halme FS Filmiin Markkinointi & Mainonta. Arkistoitu 28.9.2017. Viitattu 27.9.2017. (englanniksi)
  22. Jani Halmeen kolumni: Rähjäinen ja huonosti tunnettu alakulttuuri yhdistää uuden sukupolven menestysyrityksiä Yle. Viitattu 18.2.2024.